“Back to school”, mainostetaan aina syksyn aluksi. Yhtä lailla mediataloissa pitäisi mainostaa “back to basics”.
Sen sijaan, että me toimituksia johtavat miettisimme, mitä uutta ja ihmeellistä keksisimme juuri tänä syksynä, olisi hyvä pysähtyä hetkeksi ja pohtia, miten perusasiat oman tuotteen osalta oikeasti voivat.
Perusasioiden äärelle ollaan havahduttu muun muassa Tanskassa. Henrik Berggren, Tanskan media- ja journalismikorkeakoulun DMJX:n koulutusjohtaja, arvioi vastikään, että journalisteilta mediataloissa vaadittava osaaminen keskittyy lähivuosina nimenomaan perusosaamiseen.
Enää Tanskan mediataloissa ei nimittäin hermoilla vaikkapa siitä, ovatko toimitukset mukana aivan kaikilla digitaalisilla alustoilla. Tai takavuosien tapaan siitä, miten monessa jutussa on mukana video. Tilattavaan mediaan on siten palannut kenties hieman odottamatta työrauha, jossa hyvällä pitkäjänteisellä ja arkisella työllä pääsee pitkälle.
Berggrenin esiin nostamia journalistin perustaitoja ovat esimerkiksi haastattelutekniikka, tiedonhankinta ja -varmistus, kerronnallisuus sekä eettiset periaatteet.
Harva näitä on tottunut mediataloissa pitämään digitaalisena tuotekehityksenä, etenkään 2000-luvulla. Sellaisena ne tulisi silti nähdä.
En ole itsekään aina jaksanut pitää vaikkapa kirjoitettujen lauseiden rakenteita strategisesti tärkeänä asiana. Mutta kun tuote pitäisi kuluttaa miellyttävästi pieneltä kännykän ruudulta ja siitä pitäisi asiakkaan maksaa, ei ole todellakaan yhdentekevää, kuinka monimutkaista kieltä viljellään.
”En ole itsekään aina jaksanut pitää vaikkapa kirjoitettujen lauseiden rakenteita strategisesti tärkeänä asiana.”
Siksi meillä Hufvudstadsbladetissakin aloitetaan loppuvuodesta kirjoitetun ruotsin tietoinen kehittäminen nimenomaan mobiilikulutusta ajatellen. Hypoteesina on yksinkertaisesti, että selkeämpi, nopeasti sisäistettävä kieli käy helpommin kaupaksi.
Ja kuinka moni meistä pomoista edes tietää, millä tasolla haastattelutekniikka omassa toimituksessa juuri nyt on?
Toinen Berggrenin esiin nostama keskeinen taito on yleisöymmärrys. Kenelle työtä tehdään ja kenen huomiota ja sitoutumista tavoitellaan?
Sinänsä itsestään selviä kysymyksiä, jotka silti arjessa tahtovat yhä unohtua.
Hufvudstadsbladetin kohdalla tämä tarkoittaa esimerkiksi, että kaikki pääkaupunkiseudun alueet eivät ole lukijoille arkielämässä lainkaan yhtä tärkeitä eikä Helsinkiäkään pitäisi käsitellä yhtenä monoliittina. Vaikka ylivoimainen enemmistö tilaajistamme on yleisesti Uudeltamaalta, on ruotsinkielinen yleisö voimakkaasti keskittynyt sen sisällä tietyille alueille. Siten esimerkiksi Lauttasaaren on oltava työarjessa selvästi tärkeämpi alue kuin vaikkapa Pakila, jossa itse asun.
Tällaisten perusasioiden toistamista on vaikeaa erityisesti mainostaa eikä niistä saa helposti esityksiä alan seminaareihin. Joskus niillä on vaikeaa herättää huomiota edes omassa toimituksessa.
Kun olin oman porukan kesken paasannut syksyn aluksi siitä, mihin panostamme tulevan syksyn, eräs toimittaja totesi vain, että “sinähän puhuit aivan samat asiat jo puoli vuotta sitten”. Vastasin, että niin puhuin ja todennäköisesti puhun samat asiat vielä ensi vuonnakin.
