Hallituksen huoneen seinällä istuu kehyksissä vakavia pukumiehiä. Vaihdan asentoa. Tuolin rullat liikahtavat pehmeää mattoa vasten.
Lain mukaan työhaastattelussa ei saa kysyä poliittista kantaa, mutta otan asian itse esille. Tiedän sen kiinnostavan.
Kerron, etten ole minkään puolueen jäsen, mutta olen ollut. Kerron, että olen työskennellyt keskustan pää-äänenkannattajassa, jossa tehdään ammattitaitoisesti poliittista journalismia. Että väitökirjassani tutkin politiikan ylisukupolvisuutta demarisuvussa.
Puhun, puhun ja puhun.
Saan Rantalakeuden päätoimittajan paikan ja lukijoille suunnatussa esittelyhaastattelussa huomaan olevani äänessä samasta asiasta.
Toimittajien poliittisuus pullahtaa säännöllisesti pintaan. Osa suomalaisista kokee, että media ei kykene riittävään tasapuolisuuteen, ja media vedetään yhä useammin osapuoleksi erilaisiin poliittisiin kiistoihin.
Kysymys kuuluu, onko täydellistä objektiivisuutta muualla kuin sanakirjassa?
Nykyisin median sisälläkin puhutaan objektiivisuuden sijaan mieluummin tasapuolisuudesta tai moniäänisyydestä. Toimitukset koostuvat ihmisistä, joilla on omat näkökulmansa, taustansa ja ennakkoluulonsa.
Perinteisesti lehden kanta näkyy pääkirjoituksissa, mutta useimmissa toimituksissa satsataan yhä enemmän näkemyksellisiin teksteihin, kuten uutisanalyyseihin. Monet toimittajat ovat tunnettuja yhteiskunnallisia keskustelijoita.
”Hyvin harva toimittaja on koskaan ollut poliittisesti sitoutunut. Sitä on ylipäätään hyvin harva ihminen nykyisin.”
Journalisteilla on omat eettiset ohjeensa, mutta on rehellistä myöntää, että arvot vaikuttavat taustalla aivan kaikkeen tekemiseen. Journalismi ei ole koskaan arvovapaata.
Niinpä olikin ilahduttavaa, kun Journalisti kertoi maaliskuussa tekevänsä kyselyn jäsenistönsä puoluekannoista. Hieman myöhemmin lehti ilmoitti, ettei kyselyä pystytä toistaiseksi toteuttamaan tietosuojasyistä.
Toivottavasti selvitys saadaan ulos. Media on usein isoon ääneen vaatimassa avoimuutta muilta yhteiskunnan toimijoilta. Saman pitäisi koskea sitä itseäänkin.
Aiheen ympärillä velloo halpoja heittoja, joten kunnollinen data ja sisäinen keskustelu olisivat tervetulleita.
Viime vuosina esimerkiksi tieteessä on noussut uudenlainen eettisen työskentelyn normi. Keskeneräisen väitöstutkimukseni johdantoon olen kirjoittanut pitkän pätkän omasta positiostani suhteessa tutkimusaiheeseen.
Ainakin ihmistieteissä moni argumentoi, että tutkimukselle voi olla haitaksi sellainen tutkijan ennakkoasenne, jota ei ole artikuloitu tai edes tiedostettu. Sama pätee myös journalismiin.
Yleisellä tasolla tieto toimittajien arvoista ja poliittisista kannoista tulisi tarpeeseen, mutta yksilötasolla asian avaaminen on vaikeampaa.
Silloin tällöin kuultu vaatimus toimittajien poliittisten kantojen kertomisesta jää lillumaan ilmaan. Mitä sillä tarkoitetaan? Että toimittaja kirjoittaisi nimensä perään sulkuihin puoluekannan?
Hyvin harva toimittaja on koskaan ollut poliittisesti sitoutunut. Sitä on ylipäätään hyvin harva ihminen nykyisin.
Tarinani poikkeaa virrasta. Kohdallani taustan avaaminen on ollut luontevaa. Koen sen myös eettisesti oikeaksi ratkaisuksi. Kun asia on lukijoiden tiedossa, he voivat avoimesti arvioida sen vaikutusta työhöni.
