Köyhyys herättää suomalaisissa vihaa, epätoivoa ja näköalattomuutta. Tukien saaminen puolestaan kateutta, epäluuloa ja pakottavaa tarvetta neuvoa ja jopa tuomita. Tämä kävi selväksi laajasta köyhiin ihmisiin kohdistuvien asenteiden ja ennakkoluulojen vaikutuksia kartoittaneesta kyselystä, jonka teetimme Ylen ja Erätauko-säätiön luotsaamassa Hyvin sanottu -hankkeessa yhdessä Tampereen yliopiston kanssa vuodenvaihteessa. Vastaajia oli satoja.
Olemme ehtineet julkaista jo useamman artikkelin kyselyn pohjalta. Niistä käydyn keskustelun pohjalta olemme tehneet saman havainnon kuin kyselyn vastaajat: köyhyyden käsitteleminen mediassa on vaikeaa ja kuumentaa tunteita.
Emme kysyneet kyselyssä suoraan mediaan tai journalismiin liittyviä asioita, vaan pyysimme kommentoimaan kaikenlaista yhteiskunnallista keskustelua ja kaikkia yhteyksiä, joissa asenteet ja mielipiteet tulevat esiin. Kyselyn vastaajat vastuuttivat mediaa siitä, miten köyhyydestä puhutaan julkisuudessa kanavasta riippumatta. Ongelmallisia ovat erityisesti näkökulmien suppeus ja klikkiotsikot.
Vastaajat näkivät yhteyden sosiaalisen median raakojen keskustelujen ja mediassa tilaa saavien näkökulmien välillä. Tunteita herättävä juttu ideologisesti työttömästä saa enemmän huomiota kuin juttu leikkausten seurauksista kärsivästä, sairauden vuoksi työelämän ulkopuolelle jääneestä. Vastaajat tunnistavat, että huomiota ei saa se, mikä on yleistä ja koskettaa monia, vaan kuriositeetti, joka kiinnostaa ja herättää vilkasta some-keskustelua ja tuottaa klikkauksia.
”Vastaajien viesti on selvä: media on epäonnistunut pienituloisten ihmisten näkökulmien ja kohtaloiden ymmärtämisessä.”
Moni kyselyn vastaaja oli yhden tai useamman lapsen vanhempi. Heidän vastauksistaan nousi esille se, miten heikosti lasten näkökulmaa kuullaan yhteiskunnassa yhtään millään areenalla. Media ei ole tässä poikkeus. Liian usein piiloon jää noin 130 000 lapsen todellisuus, jossa mennään nälkäisenä nukkumaan tai kouluun ilman eväitä. Tai valitaan, saako rikkinäisten talvivaatteiden tilalle uudet vai ostetaanko sittenkin saappaat pieneksi menneiden tilalle. Näistä mahdottomista valinnoista oli kyselyssä lukuisia esimerkkejä. Tämä on keskustelu, jonka pintaa olemme vasta raapaisseet.
Kokonaiskuvan lisäksi median luomasta köyhyyskuvasta puuttuu empatia. Vastaajien viesti on selvä: media on epäonnistunut pienituloisten ihmisten näkökulmien ja kohtaloiden ymmärtämisessä. Käsittelyä on ehkä määrällisesti paljonkin, mutta ymmärrys puuttuu.
Haluaisin voida väittää vastaan, koska itse pyrin toimittajana kollegoideni tavoin aina ymmärtämään käsittelemääni kokonaisuutta ja haastattelemiani ihmisiä. Kyse on kuitenkin siitä, etten keskiluokkaisena, terveenä, työssäkäyvänä ja hyvinvoivana ihmisenä kykene koskaan täysin ymmärtämään todellisuutta, joka eroaa omastani, jolloin journalistiset valintani ovat aina värittyneitä. Tämä koskee meitä kaikkia. Ihmisen psykologiaan kuuluu oleellisesti oman näkökulman ensisijaisuus.
Meidän on yksinkertaisesti tehtävä enemmän köyhien ihmisten erilaisten ja moninaisten näkökulmien ymmärtämisen ja välittämisen eteen. He eivät voi olla pelkkiä kohteita ja päästä ääneen sen perusteella, minkä tuomitsemme kiinnostavaksi.
