Toimituspäällikkö Janne Huuskonen oli päätoimittajan sijainen STT:ssä, kun ensitieto Viertolan kouluampumisesta saavutti toimituksen viime viikon tiistaina. Ensimmäinen journalistinen ratkaisu oli lähettää heti toimittajia ja kuvaajia paikalle.  

Seuraava linjaus tehtiin matkalla: tapahtumat olivat niin poikkeuksellisia ja järkyttäviä, että lapsia ei haastateltaisi. Ei vaikka paikalla saattaisi olla vanhempia, joilta kysyä lupa. 

Koulun pihalle oli kerääntynyt epätietoisia vanhempia. Osa oli viestitellyt lastensa kanssa, mutta yhteys oli katkennut. Puoli yhdeltätoista poliisi tiedotti, että kolme lasta on loukkaantunut. STT puolestaan sai yhdestä lähteestä tiedon, että yksi oppilas on kuollut. Tietoa ei julkaistu.  

– Arvioimme, että tiedon julkaiseminen ennen kuin poliisi on ehtinyt olla yhteydessä vanhempiin ei ole niin kiireellinen. STT:n tieto yhdestä kuolleesta olisi aiheuttanut ylimääräistä paniikkia vanhempien joukossa, Huuskonen sanoo. 

STT:n toimittajat ja kuvaajat puhuivat vanhemmille välittääkseen yleisölle tarkkaa kokonaiskuvaa. Haastatteluja ei kuitenkaan julkaistu sellaisenaan vaan tietoja käytettiin jutuissa muuten. 

Huuskonen oli ensimmäinen STT:n toimittaja paikalla Jokelassa marraskuussa 2007 koulusurmien jälkeen. Hän kertoo kokemuksen vaikuttaneen nyt tehtyihin ratkaisuihin. 

Media sai tuolloin paljon kritiikkiä etenkin tiedonhankinnastaan. Toimittajat lähestyivät shokissa olevia nuoria ja heidän vanhempiaan heti tapahtumapaikalla. Lehdet julkaisivat lähikuvia itkevistä teineistä. Tampereen yliopiston tutkimuksen mukaan toiminta aiheutti paikallisissa suoranaista mediavihaa. 

– Jälkikäteen tarkastellen media teki hyviä mutta myös huonoja ratkaisuja Jokelassa, Huuskonen sanoo.  

Hänen mukaansa tilanteet Viertolassa ja Jokelassa olivat myös erilaisia: viranomaistiedotus oli tällä kertaa paljon nopeampaa. 

– Jokelassa oli valtavan pitkä tyhjiö keskellä erittäin vakavia rikoksia ennen kuin poliisi kertoi, mitä tapahtuu. Paikalla oli paljon silminnäkijöitä ja osallisia. Nyt ei ehtinyt muodostua tilannetta, jossa aletaan etsiä vastauksia kaikkialta. 

Jokelan ja Kauhajoen täysi-ikäisten kouluampujien nimet ja kuvat julkaistiin. Nyt se ei tullut kysymykseen, sillä tekijä niin kuin muutkin osalliset olivat selvästi alaikäisiä, vain 12-vuotiaita. Huuskonen uskoo, ettei kannen kokoisia kuvia olisi enää julkaistu muutenkaan. 

– Tekijän glorifioinnista on ollut paljon keskustelua Jokelan jälkeen. Rikosten kopiointi on aito ilmiö, ja se pitää ottaa huomioon, Huuskonen sanoo. 

Helsingin Sanomien Lasten uutisissa oli heti selvää, että Viertolan tapahtumista kerrotaan lapsille nopeasti, jo samana päivänä.  

Epämääräinen tieto ampumisesta levisi Tiktokissa lasten kesken.  

– Yleensä ajattelemme, ettei lapsille tarvitse kertoa kaikesta uutisten ensiaallossa. Tilanne oli nyt niin poikkeuksellinen, että meidän täytyi vastata heille, Lasten uutisten esihenkilö Fanny Fröman sanoo.  

Helsingin Sanomien lifestyle-toimitus teki tiistaina vanhemmille suunnatun jutun siitä, miten keskustella ampumisesta lasten kanssa. Lasten uutiset toimitti kohderyhmälleen eli alakouluikäisille uutisvideon, joka nostettiin myös HS.fi:n etusivulle. Jo tiistaina huomattiin, että kysyntä tiedolle oli kova. 

– Tehtävämme on kertoa luotettava lapsentasoinen tieto sen sijaan, että jättäisimme lapset huhujen varaan, mikä voi olla pelottavampaa.  

Kun Lasten uutiset aloitti kahdeksan vuotta sitten, toimitus konsultoi psykologeja ja loi ohjenuorat siitä, miten lapsille kannattaa puhua vakavista uutisaiheista.  

Frömanin mukaan tärkeintä on selkokielisyys. Järkyttävä aihe voi olla vielä järkyttävämpi, jos ei oikein ymmärrä, mitä on tapahtunut. Yksityiskohtia kerrotaan vain sen verran, mikä on tarpeellista kokonaisuuden ymmärtämiseksi. 

– Päädyimme siihen, että ensiuutinen on ainoa kerta, kun kertaamme itse tapahtumia, emmekä kertoneet, miten asiat luokkahuoneessa menivät.  

Lasten uutisissa nostetaan esiin myös rauhoittavia näkökulmia, jos sellaisia on. Jos tapaus on poikkeuksellinen, se kerrotaan. Ensiuutisessa Viertolasta lapsia kehotettiin puhumaan asiasta aikuisen kanssa ja jutussa listattiin palvelunumeroita, joihin soittaa. Keskiviikon videolla muistutettiin, ettei sosiaalisessa mediassa tarvitse olla, jos sisältö pelottaa.  

– Toivomme, että lapsia pelottaa vähemmän uutisen katsottuaan, Fröman linjaa.

Ilta-Sanomien päätoimittajan Ulla Appelsinin mukaan kaksi ensimmäistä linjausta tehtiin, kun ensitieto Viertolan ampumisesta tuli. Ensimmäinen koski sitä, että paikalle lähteneet journalistit eivät ota turhia riskejä – tietoa ampujan kiinni saamisesta ei vielä ollut. Toinen linjaus oli se, ettei lapsia haastatella ilman vanhemman lupaa.  

Ilta-Sanomat ei myöskään halunnut julkaista selkeästi tunnistettavia kasvokuvia koulun pihalla olevista lapsista.  

Appelsinin mukaan Ilta-Sanomista niin kuin muualtakaan ei lähtökohtaisesti olla yhteydessä surutaloon. Lehti kuitenkin julkaisi jutun ampumisessa vakavasti loukkaantuneen kosovolaistaustaisen tytön tilanteesta hänen vanhempiensa luvalla, sillä toimituksessa sattui valmiiksi olemaan yhteys lapsen lähipiiriin. 

Muuten linja on ollut kertoa mahdollisimman kattavasti eri näkökulmista ”äärimmäisen poikkeuksellisesta rikoksesta”.  

Erona aiempiin kouluampumistapauksiin on Appelsinin mukaan sosiaalisen median kasvanut rooli. 

– Saman aikaan, kun vastuullinen media ei kerro ampujan ja uhrien nimiä, sosiaalisessa mediassa tiedot leviävät lapselta toiselle. Viranomaisten mukaan Tiktokissa on liikkunut esimerkiksi kostoajatuksia, joille lapset ja nuoret altistuvat. Tässä on aika iso yhteiskunnallinen haaste.  

Myös toimittajien suulla on pohdittu, kehystikö media tilanteen liiaksi koulukiusaamisella, mikä on saattanut leimata uhreja. Appelsinin mukaan tekijän kertomaa motiivia ei olisi voinut jättää kertomatta. 

– Samalla kun viranomaiset tulivat mahdollisen motiivin kanssa esiin, he olisivat voineet kertoa saman, minkä he kertoivat vähän myöhemmin, ettei ole viitteitä siitä, että uhrit ovat syyllistyneet kiusaamiseen.

Yleisesti Appelsin kiittelee kuitenkin viranomaisia avoimuudesta. 

Ensiarvioiden mukaan uutisointi Viertolasta on ollut varovaista. Appelsin arvioi tämän johtuvan pikemmin tekijän ja uhrien hyvin nuoresta iästä kuin siitä, että media olisi linjannut käytäntöjään 17 vuoden takaisesta Jokela-uutisoinnistaan saamansa kritiikin perusteella. Iso osa toimittajistakin on ehtinyt vaihtua. 

Tampereen yliopiston tutkimuksessa kerrataan, miten mediaa arvosteltiin tsunamiuutisoinnissa liiasta viranomaistiedon varaan jättäytymisestä. Jokelassa taas mentiin liiaksi uhrien iholle. Onko uutisointi voinut nyt olla liiankin varovaista, jääkö jotain kertomatta?  

– Tätä on aina erittäin relevanttia pohtia, kun jotain isoa tapahtuu, että miten onnistutaan puoleen tai toiseen. Mutta Viertolan uutisointi on edelleen kesken. Meillä ei ole vielä edes kokonaiskuvaa siitä, mitä on tapahtunut. Vasta myöhemmin voidaan arvioida, miten media onnistui, Appelsin sanoo.  

Appelsinin mukaan Ilta-Sanomat ei toistaiseksi esimerkiksi ole haastatellut lapsia, jotka olivat luokassa, kun ampuminen tapahtui. Muita koululaisia on haastateltu vanhempien läsnä ollessa ja heidän luvallaan. Hänen mukaansa riippuu osallisista itsestään, haluavatko he jossain vaiheessa puhua.

Samaa sanoo Fanny Fröman Lasten uutisista. 

– Olisi reilua, että myös lapset, joita asia koskee, voivat puhua aiheesta. Mutta sen aika ei ole nyt.  

Frömanin mielestä tietty varovaisuus ja oppilaiden haastattelujen välttäminen tapahtumapaikalla on ollut vain hyvä asia.  

– Ei toimittajilla ole mitään koulutusta siihen, miten lähestytään traumatisoitunutta lasta, Fröman sanoo.  

Jo järkyttyneiden ja epätietoisten vanhempien lähestyminen on Janne Huuskosen mukaan ”todella haastava vuorovaikutustilanne”, jota on STT:llä purettu useissa tilaisuuksissa uutisoinnin jälkeen.   

– Mutta käsityksemme on, että meillä ne kohtaamiset ovat menneet hyvin.