Tavallinen tiistaiaamu Keuruun Kalettomalla päätoimittaja Eija Ruohon kotona. 

Puoli yhdeksän jälkeen Teams-kokous Sanoman Pirkanmaan-toimitusten päälliköiden kesken, sitten peräjälkeen toimituskokoukset KMV-lehden, Jämsän Seudun ja Suur-Keuruun toimittajien kanssa. 

– Onko Hartsa paikalla? Ruoho kyselee, kun linjat Keuruun toimitukseen ovat avautumassa.

Monimediatoimittaja Harri Mertaniemikin on linjoilla, ja Ruoho käy asiaan: laittaa juttulistan jakoon ja käy läpi päivänpäälliset aiheet. Ylioppilaskokeista pitäisi tehdä juttua ja puoliltapäivin toimitukseen on tulossa palkittavaksi Haapamäen rautatiealueen historiaan liittyvän kirjoituskilpailun voittajia. Ruoho kertoo, että samasta aiheesta syntyy myös seuraavan lehden pääkirjoitus. 

Päätoimittajan tyyli on napakka. Aiheet käsitellään nopeasti ja Ruoho kertoo näkemyksensä juttujen toteutuksesta ja julkaisusta paikoin jo ennen kuin toimittajat ovat ehtineet lopettaa lauseitaan. 

Se on vähän pakollistakin, sillä neljän lehden päätoimittajalle ylimääräinen ajankäyttö tarkoittaisi työpäivän venymistä – ja sitä Ruoho pyrkii välttämään. 

Tosin edellisenä iltana kahvakuulatreenin ja saunan jälkeen puoli kymmenen maissa on pitänyt rykäistä verkkoon Keuruun kaupunginhallituksen yllättävä tuulivoimapäätös. Tänään aihetta jatketaan haastatteluilla. 

Palaverissa ehditään myös muun muassa katsoa analytiikkaa, sopia paikallisen jääkiekkoseuran uuden toiminnanjohtajan haastattelusta, seuraavan printtilehden kannen pääsiäisaiheisesta kuvasta sekä selvittää, onko Pipliaseura toimittanut Päivän sanan. 

– Onko muita huolia, murheita, turhia toiveita? Ruoho heittää kokouksen päätteeksi. 

– Tuskin. Kertokaa sitten, kun tulen sinne. 

Uutismedian liittoon kuuluvissa lehdissä on 22 päätoimittajaa, joiden vastuulla on enemmän kuin yksi lehti. Määrä ei ole kymmenessä vuodessa juuri muuttunut, vaikka lehtiä on monilla alueilla yhdistelty – toki myös lopetettu kokonaan. 

Eniten lehtiä on vastuullaan Etelä-Suomen Sanomien päätoimittajalla Markus Pirttijoella, yhteensä viisi, joista neljä on Seutuneloset-perheeseen kuuluvia kaupunkilehtiä. Ruohon päätoimittamista lehdistä kolme on tilattavia ja niillä on erilliset toimitukset. Tämän lisäksi Ruoho vastaa jämsäläisestä Vekkari-kaupunkilehdestä. Johannes Ujainen puolestaan päätoimittaa Pohjanmaalla neljää paikallislehteä. 

Ruoho aloitti Suur-Keuruun päätoimittajana vuonna 2012 ja kolme vuotta myöhemmin hänen vastuulleen siirtyi myös nykyisin Jämsään kuuluvalla Kuorevedellä ja Mänttä-Vilppulassa ilmestyvä KMV-lehti. Koronan jälkimainingeissa kavalkadiin lisättiin Jämsän Seutu ja Vekkari. 

Neljän lehden päätoimittajuus on Suomen mittakaavassa poikkeuksellinen työnkuva. Ruoho pohtii, että roolin hyötyjä ovat ainakin taloudellisuus, tietyn alueellisen kokonaisuuden hallinta ja muut synergiaedut – kuten juttujen hyödyntäminen lehtien välillä. Toisaalta toimittajat voivat myös työskennellä itsenäisesti ja ottaa työtehtävissään enemmän vastuuta. 

Haittapuoleksi Ruoho nostaa muun muassa sen, että päätoimittajan syvällinen perehtyminen aiheisiin voi jäädä vähäiseksi, kun aikaa kuluu organisointiin. Jatkuva kiire voi tietenkin vaikuttaa myös työntekijöiden ja lukijoiden kokemuksiin lehdestä. 

– Tällainen kokonaisuus onnistunee vain kohtuullisella maantieteellisellä etäisyydellä olevien toimitusten ja mediabrändien kesken. Silti paikkakuntien erilaiset luonteet asettavat haasteita. Vaarana on, että alamme tehdä liian yleispiirteistä journalismia sen sijaan, että pureudumme kunnolla paikalliseen.

Aamulehden päätoimittaja, Sanoman Pirkanmaan-yhteistoimituksen johtaja Sanna Keskinen sanoo Keuruun, Jämsän ja Mänttä-Vilppulan olevan maantieteellisesti senkokoinen alue, että yhden ihmisen on mahdollista sukkuloida paikkakuntien ja lehtien välillä ilman, että välimatkoihin menee liikaa aikaa.

– Tässä kolmiossa on sen verran yhteistä rajapintaa, että se on yhden ihmisen hoidettavissa ja suhteellisen luonteva kokonaisuus, hän sanoo.

Vaikka Ruoho asuu Keuruulla, hän pyrkii vähintään kerran viikossa käymään muidenkin lehtien toimituksissa. ”Bermudan kolmiossa” eli Keuruun, Mänttä-Vilppulan ja Jämsän välillä tulee siis suhattua ahkerasti. Pääosin lehtien levikkialueet eivät mene päällekkäin, mutta yhteisiä tilaajiakin on jonkin verran. 

– Samoja juttuja ei siksi voida määrättömästi jakaa. 

Ruohon tehtävää helpottaa, että lehdillä on yhteinen uutistuottaja, joka osaltaan vastaa päivittäistoiminnasta. Mutta paikallislehdissä päätoimittajankin on oltava perillä sisällöistä ja suunnitelmista ja johdettava kaikkea toimintaa. 

Kuinka paletin pystyy pitämään kasassa? 

– Se vaatii ihan ankaraa priorisointia, Ruoho sanoo aamun kokousputken jälkeen. 

Esimerkiksi sitä, että yhteydenotot, jotka eivät suoraan liity kyseisen päivän töihin, Ruoho siirtää tuonnemmaksi. Päätoimittajan hommassa pitäisi tietenkin ehtiä tavata ihmisiä, mutta sitä Ruoho ehtii mielestään tehdä aivan liian vähän. Hän ”ei vello” juttujen kanssa, vaan tekee päätöksiä ja editoi ripeästi, ja siirtyy sitten seuraavaan. 

Päätoimittajan vastuulla ovat myös henkilöstöasiat, kuten työvuorolistojen laatiminen, avustajien kanssa kommunikointi sekä palkkiolaskujen tarkastus. 

Ruohon johtamat toimitukset ovat hyvin itsenäisiä ja julkaisevat juttuja ilman jatkuvaa ohjausta. Iltaisin ja viikonloppuisin uutispäivystystä hoidetaan Pirkanmaan yhteistoimituksen deskistä, josta kyetään tarvittaessa julkaisemaan poliisi- tai onnettomuusuutiset tapahtumapaikkakunnan lehden verkkosivuilla. 

Ruoho kuvailee itseään mahdollistajaksi, jonka tehtävänä on antaa toimitusten keskittyä sisällöntuotantoon. Hän itse hoitelee myös journalismin ulkopuolisia asioita, kuten vie toimitusten autoja tarvittaessa huoltoon. 

Aamupäivisin Ruoho käy usein lenkittämässä naapurissa asuvan poikansa koiran. Samalla pää tuulettuu ja esimerkiksi pääkirjoitusten ideat tarkentuvat. Niitä on parhaimmillaan tai pahimmillaan taottava saman päivän aikana kolme. 

– Piski sisälle ja muija koneelle, niin homma etenee, hän kuvailee myöhemmin päivällä. 

Digitaalisen siirtymän arvioidaan usein tuoneen toimituksiin ylimääräistä työtä ja kiirettä, mutta vaikutusta saattaa olla myös toiseen suuntaan. 

Esimerkiksi Sanoman printtilehtien taittaminen on keskitetty Designkeskukseen. 

Ruohon ei tarvitse vastata myöskään ilmoitusmyynnistä, vaan Sanoman mediamyyjät hoitavat omilta toimipaikoiltaan Pirkanmaan ja Keski-Suomen alueen paikallis- ja kaupunkilehtien myyntiä. 

Konserniomistus helpottaa monia asioita.  

– On ihan selvää, että jos olisi yksi pieni lehti, ei olisi mitään mahdollisuuksia kehittää digitaalisuutta kuten nyt. Nyt työkalumme ovat samat kuin konsernin isoilla lehdillä, ja käytössä on sama tuki ja samat sovellukset. 

Ruoho sanoo pitävänsä erityisen hyvänä, että paikallislehden sisältöjä voidaan tehdä puhtaasti paikallisin ja journalistisin perustein. Hän ottaa esimerkiksi edellisviikon uutisen Vilppulasta asunnosta löytyneestä muumioituneesta vainajasta. Ilta-Sanomat tuli paikalle haastattelemaan paikallisia, KMV-lehti kuittasi asian perusuutisella ja niillä tiedoilla, jotka sai varmistettua. 

– Me emme myisi niillä klikeillä mitään, Ruoho sanoo. 

– Peruspilari on luotettavuus. Että kehdataan olla kauppajonossa lukijoiden kanssa. Ne ovat niitä samoja ihmisiä, joiden kanssa arjessa toimitaan. 

Tämä ei tietenkään tarkoita, että ikävistä asioista ei voisi kirjoittaa. Kyllä pitää, mutta Ruohon mukaan kriittisesti ja asiallisesti, ei rääpien. 

– Kaikennäköistä tulee vastaan vaikutusyrityksistä lähtien, mutta kun on kaikille rehellinen ja toimii samalla tavalla, ketään ei tarvitse kumarrella. 

Suur-Keuruun toimitus sijaitsee matalassa punatiilisessä talossa. Aulassa ei nykyään enää työskentele asiakaspalvelun tai mainosmyynnin henkilökuntaa, ja perällä sijaitsevassa toimituksessakin on tyhjiä paikkoja. 

Ruoho istuu työpisteelleen ja ryhtyy perkaamaan toimitusten Slack-kanavia ja sähköposteja. On hetki aikaa reagoida asioihin ennen kuin kirjoituskilpailun palkittavat saapuvat. 

Hän toteaa työpisteensä olevan yllättävän siisti, vaikka paperitöitä ja säädettävää on runsaasti. Toimituksen toiselta puolelta monimediatoimittaja Markku Piilemä huikkaa Eijan ennätyksen olevan seitsemän tyhjää kahvikuppia pöydällä. 

Ja nyt tietokoneen näytöstä katoaa kuva. Ruoho yrittää herätellä ruutua henkiin kevyesti lyömällä.  

Paikallislehdet elävät edelleen printtilehden tuloilla, ja varsinkin iäkkäälle lukijakunnalle paperinen lehti on ehdoton valinta. Tämän dilemman kanssa Ruohokin joutuu päivästä toiseen elämään. Vaikka digitalisaatio on jo edennyt pitkälle, lehdistön ansaintalogiikka on kaikkea muuta kuin ratkaistu. 

Suur-Keuruu on digi first -julkaisemisen lisäksi ryhtynyt tekemään muun muassa livelähetyksiä esimerkiksi vanhojen tansseista, kansalaisopiston päättäjäisistä ja muista massoja keräävistä paikallisista tapahtumista. Tavoitteena on houkutella tilaajia uusilla sisältömuodoilla. 

– On todella hyvin, jos yksi live tuo 10–20 uutta tilausta. 

Päätoimittajaan kohdistuu tietenkin paljon odotuksia ja paineita, ja Ruoho myöntää jaksamisen olleen välillä koetuksella. 

– Mutta enemmän jaksamiseen vaikuttaa se, jos ei ole selkeää päämäärää eivätkä asiat etene. 

Omistajanvaihdoksen, koronan ja uusien toimitusjärjestelmien opettelun jälkeen tekemiseen on nyt löytynyt rutiinia. Muutosten läpikäynti on myös entisestään opettanut priorisoimaan ja keskittymään olennaiseen. 

– Kaikki kunnia näille työkavereille, Ruoho sanoo ja viittoo toimituksen suuntaan. 

Mutta nyt kello hivuttautuu kohti puoltapäivää, ja toimituksen aulasta alkaa kuulua juhlavieraiden ääniä. Päätoimittajaa odotetaan.