Kun eräs toimittajakollegani sai opiskelupaikan huippuyliopiston toimittajaohjelmasta, hän tähdensi heti, että ohjelma on käytännönläheinen, sisältää työskentelyä toimituksissa ”eikä siis ole mitään akateemista jaarittelua”.
Hänen pointtinsa ymmärtää varmasti jokainen journalisti. Jokainen tutkija varmasti kohauttaa olkiaan. Argumentointi on tuttua haukotukseen saakka, puolin ja toisin. Kenttää ei kiinnosta tutkimus, tutkijoita ei kiinnosta kenttä muuna kuin sinä tutkimuksen osana, jota empiriaksi kutsutaan. Ja vaikka niitäkin löytyy, jotka sujuvasti luistelevat leiristä toiseen, poterot ovat edelleen kovin syvät.
Oxfordin yliopisto, jossa itse vuoden vietin, on akateemisen jaarittelun shangri-la. Siellä jaaritellaan BBC:n puolueettomuudesta, tutkivasta journalismista, Lähi-Idästä, Kiinasta, sosiaalisesta mediasta, perinteisestä mediasta – ja sitten taas vähän BBC:n puolueettomuudesta. Jaaritteluun osallistuvat professorit, kansalaiset, toimittajat, perustutkinto-opiskelijat, jopa eläkeläiset termospulloineen. Ja kas vain, jaarittelu on hedelmällistä, älykästä, argumentoitua ja sillä on oikeasti vaikutusta siihen, miten journalistit työnsä tekevät.
En suinkaan väitä, että on yliopistojen ansiota, että brittijournalismi on ehkä maailman parasta. Väitän, että kaikki vaikuttaa kaikkeen. Eräs opettajistamme, pitkän linjan journalisti, joka veti useampaa BBC:n toimistoa Latinalaisessa Amerikassa, kalastettiin Bolivian BBC:lle yliopistolta. Mies vastusteli kauan ja lopulta suostui. BBC sai alueen tuntevan, fiksun, analyyttisen, ahkeran ja taitavan – valmiin kirjeenvaihtajan. Olisiko moinen Suomessa mahdollista?
Suomessa pitkä yliopistoura on miinus toimittajan töitä hakiessa. Väitellyt nuori tohtori ei hevillä pääse enää journalistin töihin. Häntä väitetään ylikoulutetuksi. On yksittäisestä pomosta kiinni, ymmärtääkö tämä yliopistolla saadun tiedon arvon.
Näinä ankeina aikoina vähintä, mitä voisimme tehdä, olisi murtaa barrikadit. Jos journalistit olisivat kiinnostuneempia tutkimuksesta, he osaisivat paremmin arvioida omia tekemisiään, mikä johtaisi laadukkaampaan journalismiin. Jos tutkijat olisivat kiinnostuneempia toimittajien arjesta, he pystyisivät markkinoimaan tutkimusta paremmin ja se saavuttaisi suuremman yleisön, enemmän rahaa ja nykyistäkin paremmat työelämäkontaktit.
Kanssakäymisen tulisi olla viikoittaista ajatusten vaihtoa. Vastavalmistuneiden pitäisi rohkeasti voida jäädä projektitutkijoiksi yliopistolle pelkäämättä käytännön kelkasta putoamista.
Yliopistot ovat täynnä kiinnostavaa tutkimusta, mutta näkyvyyteen yltävät tällä hetkellä lähinnä professorit ja isot starat.
Miksei vaikka jossain sanomalehtitalossa voisi olla tutkimusosasto, joka tekee muutakin kuin kaupallista tutkimusta levikkien kasvattamiseksi? Ja jonne vaikka kesätoimittajat voisivat jäädä graduntekijöiksi pientä apurahaa vastaan, siirtyen sen jälkeen sujuvasti joko toimittajiksi tai tutkijoiksi?
