Tilaa Uutiskirje!

Esikuvien jalan­jäljillä

Esikuvien jalan­jäljillä

Elias Juuti työskenteli viime kesänä Ilta-Sanomien urheilutoimituksessa ja näki läheltä esikuviensa Sami Hoffrénin ja Vesa Rantasen työskentelyä.

Kymmenet toimittajaopiskelijat nimesivät esikuviaan – kärjessä Jaakko Keso, Tinttikin mainittu

Hitaat

Kun Jyväskylän yliopistossa toista vuotta journalistiikkaa opiskeleva Elias Juuti, 21, lapsena kiinnostui sanomalehdistä, hän luki ensimmäisenä sarjakuvat ja urheilusivut. Sittemmin innostus laajeni muun muassa Urheilulehden julkaisemiin jääkiekon SM-liigan ja NHL:n kausioppaisiin. Silloin Juutin mieleen jäi Ilta-Sanomien jääkiekkotoimittajan Sami Hoffrénin nimi. 

– Hänestä huokuu tieto ja asiantuntemus ja hänellä on paljon lajiymmärrystä, Juuti sanoo.

Tämän vuoden kesällä Juuti oli töissä Ilta-Sanomien urheilutoimituksessa ja pääsi näkemään läheltä Hoffrénin sekä toisen esikuvansa, IS:n urheilutoimituksen esihenkilön Vesa Rantasen, työtä.

– Kun toimituksen päivittäisiin rutiineihin ja käytäntöihin pääsi kiinni, se oli kiehtova maailma. Se vahvisti käsitystä, että tätä haluan tehdä. 

– Esikuvat ovat aina olleet minulle tärkeitä ja ovat jatkossakin.

Juuti oli yksi 57 toimittajaopiskelijasta, jotka vastasivat Suomen Lehdistön esikuvakyselyyn. Lähetimme syyskuussa toimittajia kouluttavien oppilaitosten henkilökunnan kautta opiskelijoille linkin kyselyyn. Siinä opiskelijoita pyydettiin kertomaan, keitä toimittajia ja mitä medioita he arvostavat tai pitävät esikuvinaan. 

”Esikuvat ovat aina olleet minulle tärkeitä ja ovat jatkossakin.”

Vastaajista 34 on yliopisto-opiskelijoita, 22 ammattikorkeakouluopiskelijoita ja yksi suorittaa toimittajan työhön tähtäävää tutkintoa opistotasolla. Äänet jakautuvat laajalle joukolle, sillä peräti 96 nimeä saa vähintään yhden maininnan.

Eniten mainintoja saavat Yle Kioskin Jaakko Keso (9), Ylen ulkomaantoimittaja Antti Kuronen (7) ja toimittaja-juontaja Maria Veitola (7). 

Keso on erikoistunut muun muassa alakulttuureita ja ulkomaan aiheita käsitteleviin videodokumentteihin. Eräs Keson esikuvakseen nimennyt yliopisto-opiskelija kertoo katsoneensa Keson videoita lapsesta saakka. 

“Pidän hänen tyylistään kertoa ja tutkia. Videot ovat laadukkaita ja pohdinta on aina uskomatonta!“ vastaaja perustelee. 

Kesoa kuvaillaan vastauksissa myös inspiroivaksi, hänellä sanotaan olevan mahtava kyky kohdata haastateltavia ja lisäksi hän ”kuvaa aikansa kulttuurin ilmiöitä veitsenterävästi”. 

Erityisesti konfliktialueilta raportoiva Antti Kuronen saa kiitosta muun muassa asiantuntevuudestaan, rohkeudestaan, selkeydestään ja rauhallisuudestaan. 

Maria Veitolaa vastaajat kehuvat muun muassa hyväksi haastattelijaksi ja lähestyttäväksi mutta jämptiksi ja itsevarmaksi toimittajaksi, joka tekee vaikuttavaa journalismia. 

“Etenkin Veitolan omaehtoisuus puhuttelee minua. Hänen Instagram-tiliään tuskin lasketaan varsinaisesti journalistiseksi alustaksi, mutta siellä hän on arvostettavasti antanut äänen niille, joilla sitä muuten ei ole”, eräs yliopisto-opiskelija perustelee. 

Kärkikolmikon takana useita mainintoja saavat myös Riku Rantala (4), Tuija Siltamäki (3) ja Anu Silfverberg (3).

  • Ketä toimittajaa tai toimittajia arvostat tai pidät esikuvanasi? 
  • 9 mainintaa: Jaakko Keso 
  • 7 mainintaa: Antti Kuronen, Maria Veitola 
  • 4 mainintaa: Riku Rantala 
  • 3 mainintaa: Tuija Siltamäki, Anu Silfverberg 
  • 2 mainintaa: Tommi Nieminen, Heikki Aittokoski, Katriina Pajari, Ida Erämaa, Hunter S. Thompson, Tintti, Johanna Aatsalo, Arman Alizad, Anni Keski-Heikkilä, Rauli Virtanen, Laura Arffman, Anna-Stina Nykänen, Louis Theroux, Perttu Häkkinen
  • 1 maininta: Oskari Onninen, Elina Järvinen, Milka Valtanen, Wilhelmiina Palonen, Hanna Nikkanen, Tuukka Tuomasjukka, Yagmur Özberkan, Susani Mahadura, Ndéla Faye, Aki Linnanahde, Piia Pasanen, Jussi-Pekka Rantanen, Tunna Milonoff, Aarno Malin, Juuso ”Köpi” Kallio, Juhani Kenttämaa, Justus Laitinen, Juhani Putkonen, Laura Saarikoski, Salla Vuorikoski, Elina Väntönen, Hanna Mahlamäki, Mervi Kallio, Matti Rönkä, Tuomas Manninen, Vesa Rantanen, Sami Hoffrén, Arja Paananen, Heikki Heiskanen, Mari Manninen, Paavo Teittinen, Jarno Liski, Vappu Kaarenoja, Katariina Hakaniemi, Adile Sevimli, Jessikka Aro, Andrew Callaghan, Jeremy Clarkson, Richard Hammond, James May, Gary Webb, Ismo Jokinen, Anna Politkovskaja, Pekka Holopainen, Bisan Owda, Laura Friman, Anna-Sofia Berner, Iida Tikka, Olli Seuri, Eleonoora Riihinen, Juuso Pekkinen, Rosa Kettumäki, Riku Salminen, Tuomas Peltomäki, Leevi Leivo, Jörn Donner, Annika Damström, Maija Liuhto, Mari Karppinen, Anu Nousiainen, Niclas Storås, Ruben Stiller, Marko Junkkari, Ina Mikkola, Kirsi Alm-Siira, Pertti Perämäki, Will Buxton, Laura Winter, Jari Kupila, Harri Manskinen, Vesa Salminen, Tuomas Nyholm, Antti Pärnänen, Jad Abumrad, P.J. Vogt
Elias Juutin kokemus iltapäivälehden urheilutoimituksesta oli hyvä. Hän pohtii työkokemuksen hankkimista myös paikallislehdestä, jotta ei jäisi ”yhden tempun poniksi”.

Oulun ammattikorkeakoulussa ensimmäistä vuotta opiskeleva Jade Ekorre nimesi kyselyssä esikuvikseen jo eläköityneen Ylen uutistenlukijan Matti Röngän sekä Yle Kemin toimituksen, jossa Ekorre on ollut tet-harjoittelussa kahteen otteeseen yläasteaikoinaan. Siellä hän pääsi tekemään kaikenlaista journalistista työtä aina radiohaastattelusta uutissähkeisiin ja reportaasiin. 

Kokemukset toimitusympäristöstä olivat Ekorrelle tärkeä sytyke lähteä opiskelemaan alaa. 

– Minuun vaikutti toimituksen yhteenkuuluvuuden tunne ja positiivinen ilmapiiri. Haluan tehdä näin mukavaa ja kiinnostavaa työtä, Ekorre sanoo puhelinhaastattelussa. 

Ekorrella on taustaa valokuvaajana ja hän on kiinnostunut tulevaisuudessa myös radiossa työskentelystä. Yksittäisistä mediaohjelmista hän sanoo arvostavansa Ylen lisäksi myös MTV:n Huomenta Suomea ja Viiden jälkeen -ohjelmaa, joista hän katsoo ainakin jompaakumpaa päivittäin. 

– Niissä on aika paljon uutisia, jotka kuuluu tietää, mutta myös kevyempiä nostoja ja haastatteluja. Vuoropuhelua vakavan ja viihteen välillä, Ekorre perustelee.

  • Mitä mediabrändiä (lehteä, ohjelmaa, kanavaa, digijulkaisua tms.) arvostat? 
  • 28 mainintaa: Yle 
  • 25 mainintaa: Helsingin Sanomat 
  • 8 mainintaa: Long Play 
  • 6 mainintaa: Suomen Kuvalehti 
  • 2 mainintaa: Ilta-Sanomat, Nelonen Media, Viiden jälkeen, Kuukausiliite, Uutisraportti-podcast, New York Times, Aitio, Uusi Juttu, Rare Media 
  • 1 maininta: HS Teema, Yle MOT, MTV, Aku Ankka, Radio Helsinki, Roll FM, Apu, Yle X, Kaleva, Huomenta Suomi, Top Gear, Aamulehti, Fig Tree Magazine, Kyiv Independent, Jorno, Le Monde diplomatique, Arte, Apu 365, Itä-Savo, HS Ytimessä, Aamulehti, Yle Puhe, Iltalehti, Ylen Aamu, Arto Nyberg, Perjantai-dokkarit, Puheenaihe-podcast, Maailman Kuvalehti, New Humanitarian, The Atlantic, Mimmit sijoittaa, Etelä-Saimaa, Talouselämä, KehrääjäLGBT 

Toimittajaopiskelijat arvostavat medioista ylivoimaisesti eniten Yleä (28 mainintaa) ja Helsingin Sanomia (25). Myös Long Play (8) ja Suomen Kuvalehti (6) saavat paljon mainintoja. 

Kyselyn perusteella opiskelijat arvostavat Yleä ja Helsingin Sanomia erityisesti niiden luotettavuuden ja “laadukkuuden” vuoksi. Useissa Ylen nimenneiden vastaajien perusteluissa toistuu myös julkisen palvelun rooli suhteessa kaupalliseen mediaan. 

”Yle ja HS edustavat Suomessa mielestäni parhaiten ammattimaista, riippumatonta ja monipuolista journalismia. Molempien vaikutus erityisesti nuoriin on myös viime vuosien aikana näkynyt muista mediataloista merkittävämmin, sillä erityisesti Ylen journalistiset somesisällöt purevat moniin, mukaan lukien itseeni”, perustelee 20-vuotias yliopisto-opiskelija. 

Long Play ja Suomen Kuvalehti saavat mainintoja muun muassa syvällisen ja harkitun journalismin perusteella. 

Iso osa vastaajista arvioi, että esikuvilla on ollut vähintään jonkinlainen merkitys siinä, että he ovat päätyneet opiskelemaan media-alaa. 

”Ihailemani toimittajat ovat työllään luoneet myönteisiä mielikuvia alasta ja työstä. Esikuvat ovat antaneet eväitä pyrkiä tavoitteitani kohti ja auttaneet kuvittelemaan, mitä alalla voi saavuttaa ja tehdä”, toteaa 27-vuotias yliopisto-opiskelija, joka nimeää esikuvikseen Arja Paanasen, Antti Kurosen, Heikki Heiskasen, Jaakko Keson, Mari Mannisen, Heikki Aittokosken, Katriina Pajarin, Paavo Teittisen, Jarno Liskin ja Vappu Kaarenojan.

Eräs vastaaja toteaa erityisesti paikallislehdellä olleen vaikutusta uravalintaansa.

”Alalle suuntaamista helpotti tai tasoitti se, että paikallislehden toimittajat olivat nimeltä tuttuja ja naamoina hyvin vakiintuneita. Lehti ja sen tekijät esittivät minulle jonkinlaista pysyvyyttä mutta toisaalta mystisyyttäkin.”

  • Näin opiskelijat kertovat esikuvistaan 
  • Tommi Nieminen 
  • ”Nieminen kirjoittaa kiinnostavia, eläväisiä ja ennakkoluulottomasti näkökulmitettuja juttuja. Hän on mielestäni taitava sanoittamaan vaikeatkin asiat ja asiakokonaisuudet niin, että ne ovat ymmärrettävissä. Kirjoituksiin kytkeytyy tietysti myös aineistonhankinta, jossa hänen on oltava niin ikään etevä juttukokonaisuuksien pikkutarkkuuden perusteella.” 33-vuotias yliopisto-opiskelija 
  • Elina Järvinen, Milka Valtanen, Wilhelmiina Palonen, Anu Silfverberg ja Hanna Nikkanen 
  • ”Kaikki tekevät todella taidokkaasti kirjoitettuja ja sisällöltään kiehtovia featurejuttuja.” 29-vuotias yliopisto-opiskelija 
  • Laura Saarikoski, Salla Vuorikoski, Elina Väntönen, Katriina Pajari, Hanna Mahlamäki
  • ”Nämä toimittajat ovat jalat maassa, ymmärtävät ihmisiä eri yhteiskuntaluokista, tekevät luotettavaa journalismia, ovat kerryttäneet perspektiiviä kotimaan asioihin ulkomailta ja ovat erittäin ammattitaitoisen ja luotettavan oloisia.” 31-vuotias ammattikorkeakouluopiskelija 
  • Mervi Kallio 
  • ”Hänen saavutuksensa urheilun parissa ovat inspiroineet jo nuoresta iästä lähtien. Etenkin naisena ihailen, että hän on saanut niin suuren arvostuksen urheilutoimittajana.” 25-vuotias ammattikorkeakouluopiskelija 
  • Maria Veitola ja Aki Linnanahde 
  • ”Arvostan ja ihailen heidän lähestymistapaansa haastattelutilanteissa. He ovat molemmat suoria, helposti lähestyttävän oloisia, ammattimaisia, mutta kysyvät suoria ja kekseliäitä kysymyksiä.” 24-vuotias yliopisto-opiskelija 
  • Jaakko Keso, Tintti, Ismo Jokinen ja Rauli Virtanen 
  • ”Keso on tehnyt tutkivaa journalismia omalla kiinnostavalla tavallaan ja samalla luonut itselleen henkilöbrändiä. Samaistun myös Tintin uteliaisuuteen ja seikkailuluonteeseen.” 24-vuotias yliopisto-opiskelija 
  • Juuso Pekkinen, Ida Erämaa, Anu Silfverberg 
  • ”Juuso Pekkinen: perehtyneisyys, haastattelutaidot. Ida Erämaa: rohkeus, asiantuntevuus. Anu Silfverberg: kirjoittajanlahjat, ajattelu.” 30-vuotias yliopisto-opiskelija 
  • Laura Arffman, Riku Salminen 
  • ”Ihania persoonia, ammattimaisia, mutta samalla tietty pilke silmäkulmassa.” 23-vuotias ammattikorkeakouluopiskelija 
  • Anni Keski-Heikkilä 
  • ”Keski-Heikkilä on saavuttanut aseman ammattitaitoisena ja vakuuttavana journalistina jo nuorella iällä ja pysynyt samaan aikaan samaistuttavana nuorille naisille. Tällainen purkaa ennakkoluuloja siitä, millaista on olla hyvä työssään: Samaan aikaan voi puhua tiukasti ja asiapohjaisesti politiikasta ja avoimesti fanittaa Taylor Swiftiä.” 20-vuotias yliopisto-opiskelija 
  • Tuija Siltamäki, Riku Rantala, Anu Nousiainen, Niclas Storås, Heikki Aittokoski, Oskari Onninen 
  • ”Kiinnostavia näkökulmia, mielenkiintoisia aiheita, hyvin rakennettuja juttuja, uskaltavat usein poiketa journalismin ’kaavoista’ hyvällä tavalla.” 28-vuotias yliopisto-opiskelija

Lisää aiheesta