Tilaa Uutiskirje!

Paikallislehden Rubikin kuutio

Miten vähillä resursseilla saisi tehtyä sisältöjä, jotka vetoavat eri ikäryhmiin? Olen taipuvainen ajattelemaan, että meidän on tartuttava erityisellä tarmolla nuoriin aikuisiin.

Näkökulmat

Kirjoittaja on paikallislehti Rantalakeuden päätoimittaja.

On tilattu alusta asti.

Aina on tullut, eikä lopeta. 

Tilaan viittä eri paikallislehteä.

Tässäpä esimerkkejä palautteista, joita olen saanut viime viikkoina, kun olen ollut lukijoiden tavoitettavissa erilaisissa tapahtumissa.

Palautteilla on yhteistä se, että niiden antajat olivat iäkkäitä. Rantalakeuden – ja monen muunkin paikallis- ja maakuntalehden – uskollisimmat lukijat lukeutuvat seniorikansalaisiin.

Monella lehdellä tilaajia poistuu hautapaasien alle, eikä uusia tule samaa tahtia tilalle. Erityisen pirullinen ongelma on sellaisilla julkaisuilla, jotka ilmestyvät alueilla, jossa väestö vanhenee ja vähenee. Nuoria sukupolvia on vaikea tavoitella, kun ikäpyramidi on kuin tatti.

Itselläni on kunnia vetää paikallislehteä, joka ilmestyy elinvoimaisella alueella Oulun kupeessa. Ennusteiden mukaan väestö kasvaa Pohjois-Pohjanmaalla vuoteen 2040 mennessä vain kolmessa kunnassa. Ilmestymme niissä jokaisessa.

Silti pyöritän pöydällä samaa Rubikin kuutiota. Miten vähillä resursseilla saisi tehtyä sisältöjä, jotka vetoavat eri ikäryhmiin – ja vieläpä niin, että muuttuneet median käyttötavat on huomioitu?

Nuoret alle 30-vuotiaat käyttävät digitaalista sekä sosiaalista mediaa ja suoratoistopalveluita. He ahmivat nopeita ja visuaalisia sisältöjä. He ovat kiinnostuneita muun muassa populaarikulttuurista ja ympäristöasioista.

”Toisaalta ikäkohderyhmiin ei kannata jäädä liikaa rypemään, sillä hyvin tehty journalismi liikuttaa lukijaa iästä huolimatta.”

Sitä vanhempi, 30–50-vuotiaiden ikäluokka kuluttuu mediaa monipuolisemmin. He käyttävät edelleen perinteistä mediaa, mutta eivät kaihda digitaalisia sisältöjä tai vaikkapa podcasteja. Tämä ikäluokka innostuu esimerkiksi työelämän kysymyksistä ja perhe-elämästä. He osaavat arvostaa laadukkaita ja analyyttisia sisältöjä.

Yli 50-vuotiaat luottavat pitkälle perinteiseen mediaan: sanomalehtiin, televisioon ja radioon. Heitä kiinnostaa etenkin terveys ja yhteiskunnalliset asiat.

Paikallislehdissä kädet ovat vähissä. Meillä on itseni lisäksi töissä kaksi toimittajaa.

Käytännössä joka päivälle olisi tarjolla tuplasti enemmän juttuaiheita, tapahtumia ja menovinkkejä kuin ehdimme toteuttaa. Arkinen työ on sitä, että valitsemme journalistisin perustein tärkeimmät ja kiinnostavimmat aiheet.

Jos alkaisimme tavoitella nuoria ikäluokkia lyhytvideoilla TikTokissa, aika olisi muusta pois. Jokainen ymmärtää, että kolme ihmistä ei taivu kaikkeen, vaikka takanamme on konsernin lihakset.

Rubikin kuutiosta ei kuitenkaan ratkaista kerralla kaikkia kulmia, vaan yksi sivu kerrallaan.

Siksi olen taipuvainen ajattelemaan, että paikallislehtenä meidän on tartuttava erityisellä tarmolla nuoriin aikuisiin eli siihen ikäryhmään, joka perheellistyy ja löytää oman kotinsa lakeuden kunnista, Kempeleestä, Limingasta tai vaikkapa Tyrnävältä.

Levikkialueellemme muuttaa paljon ihmisiä, joilla ei ole täällä juuria. Paikallislehdellä on iskunpaikka tehdä itsestään tärkeä. Oman kodin ja lasten myötä lähelle tulevista asioista tulee uudella tavalla kiinnostavia. Kunnan päätöksentekokin alkaa ehkä herättää huomiota.

Toisaalta ikäkohderyhmiin ei kannata jäädä liikaa rypemään, sillä hyvin tehty journalismi liikuttaa lukijaa iästä huolimatta.

Lisää aiheesta