Tilaa Uutiskirje!

New York Timesin someohjeet liian tiukat suomalaiseen kulttuuriin

Helsingin Sanomat ja Yle luottavat toimittajien omaan harkintaan yksityiskohtaisen ohjeistuksen sijaan.

New York Timesin viime perjantaina julkaisemissa sosiaalisen median ohjeissa lähdetään siitä, että toimituksen työntekijöiden kaikki some-käyttäytyminen on julkista. Kuva: 123RF|
Ajankohtaiset

Helsingin Sanomat ja Yleisradio pitävät The New York Times -sanomalehden (NYT) viime viikolla julkaisemia sosiaalisen median ohjeita tiukkoina ja sellaisenaan soveltumattomina suomalaiseen kulttuuriin.

Helsingin Sanomien päätoimittaja Antero Mukka sanoo kuitenkin taustat tuntien ymmärtävänsä NYT:n yksityiskohtaisia ohjeita. Donald Trumpin noustua presidentiksi media on Yhdysvalloissa vedetty osapuoleksi maan poliittiseen tilanteeseen ja valemediasyytöksiä heitellään laatumedioillekin.

– Sitä kautta paine riippumattomuuden ja riippumattomuuden mielikuvan vahvistamiseen on ilmeinen, Mukka toteaa.

Suomessa aivan samanlaista painetta ei hänen mielestään kuitenkaan ole.

New York Timesin ohjeissa muun muassa todetaan, että toimittajat eivät saa sosiaalisessa mediassa olla puolueellisia asioissa, joita lehti pyrkii käsittelemään objektiivisesti. Samoin on kiellettyä markkinoida poliittisia näkemyksiä tai kannattaa julkisesti esimerkiksi jotakuta ehdokasta vaaleissa.

”Pysyvä yleisohje kaikessa elämässä on se, että toimittajan pitäisi käyttäytyä niin, että se on kunniaksi hänen edustamalleen medialle.”

Ohjeet koskevat politiikan toimittajien lisäksi muitakin toimituksen työntekijöitä.

Ohjeissa lähdetään siitä, että toimituksen työntekijöiden kaikki, myös yksityinen, käyttäytyminen sosiaalisessa mediassa voidaan katsoa julkiseksi. Ohjeissa esimerkiksi kehotaan välttämään sosiaalisessa mediassa julkisia valituksia asiakaspalvelusta, koska New York Timesin työntekijä saattaa saada erityiskohtelua riippumatta siitä, tekeekö hän valituksen yksityishenkilönä vai journalistina.

Helsingin Sanomat ei ole kokenut tarpeelliseksi lähteä ohjeistamaan erikseen työntekijöidensä yksityiselämän käyttäytymistä.

HS:n sosiaalisen median ohje vuodelta 2011 on hyvin yleisluontoinen. Tosin Mukan mukaan sitä luultavasti päivitetään lähiaikoina.

– En kuitenkaan usko, että siihen tulee mitään vallankumouksellista. Tuskin esimerkiksi ulotamme sitä koskemaan yksityiselämän viestintää, hän sanoo.

Myös Ylen journalististen standardien ja etiikan päällikkö Timo Huovinen peilaa NYT:n ohjeita sikäläiseen yhteiskuntaan, jossa journalistien itsesääntely ei ole niin hyvää kuin Suomessa.

– Kuvaannollisesti sanottuna juristin pelko on suurempaa Yhdysvalloissa, Huovinen sanoo.

Myös Ylen omat, vuonna 2015 julkaistut ohjeet, ovat melko yleistasoisia.

– Ne perustuvat luottamukseen. Ajatus on, että toimittajakunta ja työntekijämme itse miettivät näitä asioita, Huovinen sanoo.

Hän muistuttaa, että mitä korkeammassa asemassa edustamassaan yhtiössä ihminen on, sitä helpommin hänen voidaan tulkita edustavan yhtiötä kaikessa viestinnässään.

Jos esimerkiksi Ylen vastavalittu päätoimittaja Jouko Jokinen tylyttäisi jotakin yritystä tämän julkisella Facebook-sivulla, sitä luettaisiin eri tavalla kuin jos palautetta antaisi Ylen maakuntatoimituksen toimittaja.

Toisaalta Huovinen muistuttaa myös, että viestin lähettäjä itse ei voi aina vaikuttaa siihen, miten vastaanottaja sen tulkitsee.

Huovinen itse kertoo ottaneensa joskus sosiaalisessa mediassa kuluttajana kantaa asiaan, jota on pitänyt yhteiskunnallisesti merkittävänä.

– Mutta olen tehnyt niin harkitusti.

Tampereen yliopiston journalistiikan vierailijaprofessori Jussi Pullinen on Facebookissa kirjoittanut New York Timesin ohjeiden olevan ”suurimmaksi osaksi melko arkijärkiset”.

Samassa kirjoituksessa hän kuitenkin muistuttaa, että vaikka ohjeistuksen tarkoituksena on pyrkiä äärimmäiseen objektiivisuuteen, journalismi ei koskaan ole arvovapaata. Jo se, mitä aiheita käsitellään tai jätetään käsittelemättä ja mistä näkökulmasta niitä lähestytään, ovat arvovalintoja.

– On oleellista pohtia, onko toimittajan järkevää kirjoittaa ainakaan julkiseen someen sellaisia puolueellisia viestejä, jota ei voisi kirjoittaa lehteen tai sanoa televisiossa: varmaankaan ei. Yhtä oleellista on ymmärtää, että yksinkertainen ohje ”ei mielipiteitä” ei vielä yksinään läheskään ratkaise median asemaa horjuvan luottamuksen ajassa, Pullinen kirjoittaa.

Helsingin Sanomien Mukan mielestä on selvää, että toimittajan pitää olla erityisen varovainen käsitellessään sosiaalisessa mediassa samoja aiheita kuin lehden virallisilla julkaisualustoilla.

– Silloin tulee herkästi käsitys, että miten voi olla lehden palstoilla tasapuolinen ja objektiivinen, jos laukoo sosiaalisessa mediassa kärkkäitä lausuntoja.

Ylilyöntitapauksissa vastaan voi tulla someohjeistuksen lisäksi myös lojaliteettivelvoite, joka tarkoittaa työntekijän ja työnantajan välistä luottamussuhdetta.

Mukka ei kuitenkaan pidä sananvapaussyistä järkevänä lähteä erillisellä ohjeistuksella rajoittamaan työntekijöiden vapaa-ajan viestintää.

– Siihen työnantajan mandaatti ei ihan taida edes riittää, hän sanoo.

– Pysyvä yleisohje kaikessa elämässä on se, että toimittajan pitäisi käyttäytyä niin, että se on kunniaksi hänen edustamalleen medialle.

Tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje. Tilaa Suomen Lehdistö.

Lisää aiheesta

Lehtiarkisto

Tilaa uutiskirje

Varmista, että pysyt kärryillä, ja tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje. Viikoittaisessa kirjeessä kerromme media-alan uusista kokeiluista, hyvistä käytännöistä, ilmiöistä ja sen, missä nyt mennään.

Podcast