Merkittävä osa samaan konserniin kuuluvien lehtien printtisisällöstä on samaa, käy ilmi tuoreesta selvityksestä.
Tutkija Risto Suikkanen analysoi kolmen lehtiparin sisältöjen päällekkäisyyttä osana maanantaina julkistettua Median keskittyminen ja mediasisältöjen moninaisuus Suomessa -selvitystä. Parit ovat Sanoman Aamulehti ja Helsingin Sanomat, Keskisuomalainen-konsernin Etelä-Suomen Sanomat ja Keskisuomalainen sekä Kaleva Median Lapin Kansa ja Kaleva. Tarkoitus oli selvittää omistuksen keskittymisen vaikutuksia sisältöihin.
Analyysissa olivat mukana yhden viikon printtilehdet viime vuoden huhtikuulta, ja siitä on jätetty pois urheilusivut sekä joitakin juttutyyppejä kuten pääkirjoitukset ja nekrologit. Lisäksi pois on jätetty paikallisiksi oletetut HS:n kaupunkisivut ja Aamulehden Moro-liite.
Selvityksen mukaan yhteiset jutut kattoivat tutkimusviikolla Kaleva Median lehtiparin analysoidusta sisällöstä yli 40 prosenttia, Keskisuomalaisen lehtien sisällöstä noin 35 prosenttia ja Sanoman lehtien sisällöstä reilut 10 prosenttia.
Analyysin tehnyt Risto Suikkanen pitää päällekkäisten sisältöjen määriä suurina.
– Kannattaa huomata, että yhteiset jutut painottuvat politiikkaan, ja osassa lehdistä valtakunnan politiikkaa koskeva aineisto ja ulkomaanuutisointi on pitkälti yhteistä. Jos lähdetään siitä, että moniäänisyys on itseisarvo, nostaahan se kysymyksiä, Suikkanen muotoilee.
Lehtiparien tavat hyödyntää yhteistä sisältöä eroavat toisistaan kuitenkin merkittävästi.
Helsingin Sanomilla ja Aamulehdellä oli yhteinen mediasivusto eli yhteisiä ohjelmaesittelyjä ja arvioita sekä yhteisiä kulttuuri- ja tiedejuttuja. Lisäksi Aamulehti julkaisi lähes joka päivä näyttävän Helsingin Sanomien toimittaman jutun ”miltä tahansa elämän alueelta”.
Muilla lehtipareilla yhteinen aineisto painottui politiikkaan ja turvallisuuteen, ja jaetut jutut käsittelivät monia aihepiirejä.
Uutistoimisto STT kattoi yhteisestä sisällöstä suuren osan: Keskisuomalainen-konsernin lehtien yhteisistä jutuista noin 60 prosenttia ja Kaleva Median yhteisjutuista noin puolet. Mukaan on laskettu merkitsemättömät jutut, jotka vaikuttaisivat olevan uutistoimistomateriaalia.
Onko yllättävää tai huolestuttavaa, että maakuntalehdet hyödyntävät STT:tä?
– Ei se kauhean yllättävää ole. Se heijastaa tilannetta, jossa lehtien omien toimitusten resurssit suuntautuvat omalta alueelta raportoimiseen, Suikkanen sanoo.
Vaikka lukijat eri alueilta eivät tyypillisesti lue samoja printtisisältöjä tai usein maksullisia verkkojuttuja eri maakuntalehtien sivuilta, Suikkasen mukaan päällekkäisyys kaventaa moniäänisyyden mahdollisuutta. Sillä on hänen mukaansa merkitystä erityisesti politiikassa, joka on kansalaisen kärryillä pysymisen kannalta keskeistä aineistoa.
– Yhteiset jutut saattavat hyvin olla välttämättömiä, ja jos ne ovat hyviä niin erinomaista, että ne leviävät. Yhteiskunta kuitenkin elää, hengittää, muuttuu ja kehittyy – ehkä joskus myös taantuu – siitä, että se saa jatkuvasti kritiikkiä ja uusia ajatuksia sulattaakseen, Suikkanen kommentoi.
Tutkimus päätyykin johtopäätökseen, että vaikka päällekkäiset sisällöt voivat lisätä yksittäisen median moninaisuutta, ne vähentävät moniäänisyyttä koko mediakentän tasolla, mikä taas kaventaa kansalaisten mahdollisuutta saada tietoa ja viime kädessä sananvapautta.
Omistuksen keskittyminen on edennyt samaan aikaan, kun uutismedian liikevaihto on supistunut merkittävästi ja toimitukset ovat pienentyneet. Onko ajatus, että maakuntalehdet pystyisivät tuottamaan edelleen erikseen ei-alueellista uutisseurantaa?
– Kehityskulku, jossa yhteistyömuotoja on alkanut syntyä, johtuu systeemipakosta. Todennäköisesti lehtien ei olisi mahdollista tuottaa omaa valtakunnallista uutisointiaan, Suikkanen sanoo.
Hänen mukaansa viestintäpolitiikalla eli säätelemällä alan yrityskauppoja voidaan kuitenkin vaikuttaa siihen, miten päällekkäisten sisältöjen määrä kehittyy.
Onko yli 40 prosenttia yhteistä sisältöä sopiva määrä, Kalevan päätoimittaja Antti Kokkonen?
– Noin kymmenen vuotta sitten katsoimme, että meillä oli Lapin Kansassa puolet STT:n aineistoa. Jos hypoteesi on, että yhteisen aineiston määrä on kasvanut, en ole varma, pitääkö se paikkaansa.
– En näe tätä ongelmana. Kaikella sillä resurssilla, mitä meillä on, teemme paikallista journalismia. Sen päälle tulee sitten yhteistä, ja se on lisää lukijoille, Kokkonen sanoo.
Tutkimusjakson jälkeen Kaleva Median lehdet ovat irtautuneet yhteisiä juttuja useille maakuntalehdille tuottaneesta Lännen Mediasta, jossa on mukana enää neljä lehteä. Säästynyt raha käytetään paikallisempiin sisältöihin. Kokkosen mukaan on ”kaikille ilmiselvää”, että omaa aluetta koskevat sisällöt toimivat parhaiten suhteessa Kalevan tavoitteisiin.
– Lännen Mediasta luopumisen taka-ajatus oli, että seuraamme valtakunnan politiikkaa oman alueemme näkökulmasta. Meillä on paljon erityisintressejä esimerkiksi liittyen teknologiapolitiikkaan tai metsästyksen ja kalastuksen sääntelyyn.
Kokkosen mukaan lehti on verkossa paikallisempi kuin tutkijoiden erittelemä printtilehti, sillä STT:tä käytetään vähemmän.
– Printissä on lukijakuntaa, joka haluaa täyden palvelun eikä koko ajan seuraa vaikkapa iltapäivälehtiä verkossa. Heille on ihan relevanttia tarjota kotimaan ja ulkomaan uutisointia.
Kokkonen myöntää, että moniäänisyys on vuosien saatossa vähentynyt, sillä lehden on pitänyt säästää ja sulkea aluetoimituksia. Onko syy omistuksen keskittyminen?
– Ei. Syy on siinä, että mainostulot ovat menneet amerikkalaisille alustajäteille. Omistus ei ole tässä keskeinen, ja myös keskittyminen on seurausta tulovirtojen supistumisesta.
Keskisuomalaisen ja Etelä-Suomen Sanomien yhteisen sisällön määrä oli yli 35 prosenttia kummassakin lehdessä. Onko jokin raja, miten paljon yhteistä sisältöä voi olla, Keskisuomalaisen päätoimittaja ja konsernin journalistinen johtaja Pekka Mervola?
– Ei siihen oikeastaan ole rajaa. Olennaista on olla vahva oman alueen uutisoinnissa ja että oma sisältö nousee hyvin esiin.
Mervolan mukaan yhteissisällön osuus on sopiva, eikä hän usko sen merkittävästi kasvaneen 2000-luvun alusta, jolloin lehti jo hyödynsi Sunnuntaisuomalaisen ja STT:n materiaalia.
– Periaatteellisella tasolla voi myös miettiä kysymystä, onko STT iso paha susi, joka yhdenmukaistaa uutisointia. Itse näen, että se on kansallisen uutistiedon kivijalka, Mervola sanoo.
Analysoidusta Keskisuomalaisen sisällöstä vain 25 prosenttia oli oman toimituksen tuottamaa materiaalia. Toisaalta juttujen kokonaismäärä oli verraten suuri, varsinkin jos määrä suhteutetaan toimituksen kokoon. Mervolan mukaan juuri tämä on olennaista: tarjota runsas ja monipuolinen sisältö, paikallisen lisäksi valtakunnallinen ja ulkomaan seuranta. Tässä hän arvioi Keskisuomalainen-konsernin menevän vastavirtaan.
– Ei pidä antaa analytiikan ohjata vääriin tulkintoihin siitä, mikä on median rooli ihmisen elämässä, ja marginalisoitua pelkästään paikallisuuteen, ellei ole pakko. Kannattaa myös katsoa tutkimuksia ja kuunnella ihmisiä.
Maanantaina julkistetun tutkimuksen mukaan neljä viidestä päätoimittajasta näkee omistuksen keskittymisen vähentävän uutismedian moniäänisyyttä. Kyselyn reilun 60 vastaajan joukko painottui paikallis- ja kaupunkilehtien päätoimittajiin.
Mervola on vastaajien enemmistön ja tutkijoiden johtopäätöksen kanssa eri mieltä. Hänestä keskittyminen on jopa lisännyt moniäänisyyttä.
– Kun konserniin on tullut ostojen kautta aluelehtiä, ne ovat usein olleet hyvin paikallisia. Kansallisen politiikan vaihtoehto on jo vähennetty nollaan, koska lehdiltä on loppunut resurssi. Tällainen isompi konserni on pystynyt tuottamaan – ei toki 17:ää – mutta ainakin yhden äänen lisää politiikan uutisointiin.
Lopuksi Mervola menee boksin ulkopuolelle. Hänen mielestään talouspaineissa olevan kaupallisen ja etenkin maakuntamedian sijaan valtakunnan tason moniäänisyyttä olisi hedelmällisempää odottaa Yleisradiolta.
– Jos moniäänisyys politiikan uutisoinnissa nähdään suureksi arvoksi, Ylen voisi jakaa kolmeen erilliseen yhtiöön, joilla olisi itsenäiset toimitukset. Olisi televisio-Yle, radio-Yle ja verkko-Yle, jotka hakisivat omia näkökulmiaan eivätkä vaihtaisi sisältöjä. Jos vain yksi näistä Yleistä olisi pääkaupunkiseudulla ja muut muualla Suomessa, näkökulmat moninaistuisivat.
– Yle on huomattavasti massiivisempi saman tavaran työntöorganisaatio kuin kaupalliset mediat.
