Uutisten personointia on puuhattu kautta verkkojournalismin ajan, mutta nyt ennakoidaan yhä pidemmälle menevää kuluttajatietoisuuden lisääntymistä.
Digimediakonsultti Amy Webb puhuu ”hyperpersonoinnista” Nieman Labin artikkelisarjassa, jossa esitellään potentiaalisia tämän vuoden nousevia journalismitrendejä.
Webbin mielestä ei riitä, että personointi ajatellaan vain versiointina eri päätelaitteille. Sehän on nyt vallitseva tapa ottaa huomioon uutisten vastaanottotilanteet: oletusarvoisesti siis vaikkapa puhelimia ja pöytäkoneita käytetään eri tilanteissa, niinpä sisällöt muokataan – enemmän tai vähemmän automaattisesti – noiden tilanteiden mukaan.
Sisältöjä on kyettävä personoimaan esimerkiksi niin, että kun tiedetään vastaanottajan olevan lenkillä, hänelle tarjotaan tekstin asemesta audiouutisia.
Webb katsoo, että nyt pitäisi tietää, onko vastaanottaja paikallaan kotona vai kenties hiljaisessa liikkeessä, kuten hölkällä tai kahvilan jonossa seisoskelemassa. Kyse on Webbin mukaan ihmisen toiminnasta, ei päätelaitteesta.
Päätelaitteet kuitenkin auttavat kertomaan, millaisessa toiminnassa vastaanottaja parhaillaan on, ainakin suurin piirtein.
Laitteet oppivat tietämään esimerkiksi, onko käyttäjä, tai ainakin laite, kodiksi merkityssä paikassa tai työpaikalla. Liiketunnistimet kertovat, onko käyttäjän laite liikkeellä – ja periaatteessa myös esimerkiksi käyttäjän pulssin.
Webbin mukaan vastedes sisältöjä kyetään ja on kyettävä personoimaan esimerkiksi niin, että kun tiedetään vastaanottajan olevan lenkillä, hänelle tarjotaan tekstin asemesta audiouutisia. Ja jos käyttäjän digitaalinen kalenteri kertoo lähestyvästä matkasta, hänelle tarjotaan pitkiä lukujuttuja lentomatkan ratoksi.
Visiointi hyperpersonoinnista lienee yksi pisimmille viedyistä big data -kehitelmistä. Ajattelussa lähdetään siitä, että kun päätelaitteet keräävät tietoa käyttäjistään, tätä dataa voidaan hyödyntää kaupallisesti.
Webb sivuuttaa kuitenkin tyystin sen, että kyseessä on my data: käyttäjän yksityisyyden piiriin kuuluvat tiedot, joiden käyttöoikeus ei noin vain siirry muille. Median kannalta asiaa hankaloittaa, että laitevalmistajilla on ensisijainen pääsy päätelaitteiden dataan. Käyttäjädatan hankkiminen tuskin siis olisi ilmaista. Jos käyttäjä edes haluaisi tietojaan jakaa.
Amy Webb väittää kuitenkin, että sisältöjen vastaanottajien iholle tai jopa sen alle meneviä sovelluksia kehitellään jo. Asialla ovat muun muassa Google, Amazon ja IBM.
Uusia vuotosaitteja
Source sûre on Wikileaksin tapainen palvelu, ranskankielinen verkkosivusto arkaluontoisten tietojen julkistamiseen.
Mahdollinen julkistaminen on palvelun taustalla olevien medioiden harkinnassa. Source Süren ovat perustaneet ranskalainen Le Monde ja belgialaiset La Libre Belgique, le Soir de Bruxelles ja Belgian ranskankielinen televisio RTBF. Lähettäjä voi valita, mille medialle aineistot toimitetaan. Mediassa aineistoista poistetaan tunnistetiedot, joten materiaaleja arvioivat toimittajatkaan eivät voi tunnistaa lähettäjää.
Myös Bulgariaan on syntynyt samantapainen palvelu. Pienimuotoista Balkanleaksia hoitaa kolme henkilöä päätöidensä ohella. Palvelun on perustanut bulgarialaisen tutkivan journalismin sivuston Bivolin päätoimittaja, joka työskentelee Ranskasta käsin. Palvelua voi käyttää muutamalla Balkanin kielellä.
Paikallista globaalisti
Brittiläinen paikallislehti tavoittelee yleisöä globaalisti tavalla, joka voisi toimia meilläkin. Asialla on Oxford Mail ja työkaluna Whats-App. Kesäkuussa aloitettu palvelu on saanut tähän mennessä käyttäjiä 45 maasta kaikista maanosista. Massoista ei voi tosin puhua, sillä ilmaisen palvelun käyttäjiä on noin 1 500.
WhatsAppin kautta tarjotaan aamuisin kooste lehden parhaista jutuista ja iltaisin suosituimmista verkkojutuista. Lisäksi lähetetään hälytyksiä isoista uutisasioista. Oxford Mailissa arvellaan, ettei pelkästään heidän sisältönsä kiinnosta vastaanottajia. Kyse on myös siitä, että näin vastaanottajat tuntevat olevansa kiinni yhteisössään.
Kommentteja vai ei?
Uutiskommentit näyttävät olevan vaikea kysymys verkkolehdille. Jotkin toimitukset ovat kyllästyneet uutiskommenttien surkeaan tasoon sekä moderoinnin kustannuksiin lehdissään ja päätyneet sulkemaan kommentoinnin. Sopivaksi apuselitykseksi on hoksattu se, että eikös ne keskustelut nykyisin kuitenkin käydä sosiaalisessa mediassa.
Jotkin toimitukset ovat kyllästyneet uutiskommenttien surkeaan tasoon sekä moderoinnin kustannuksiin lehdissään ja päätyneet sulkemaan kommentoinnin.
Verkonkin laatulehdet New York Times ja Guardian ovat toista mieltä. NYT on valinnut linjan, ettei kaikkia juttuja voi kommentoida, mutta kommentteja pidetään arvokkaina. Kaikki kommentit otetaan sikäli vakavasti, että ne moderoidaan. Vastikään NYT ilmoitti, että se aikoo laajentaa uutisten kommentointia. Asiasta kertonut lukijatoimittaja Margaret Sullivan kehui palstallaan lehtensä kommentoijia korkeatasoisiksi, mihin moderoinnilla on epäilemättä osansa.
Guardianin digipuolen päällikkö Aron Pilhofer puolestaan pitää kommentoinnin estämistä ”monumentaalisena virheenä”. Hänen mielestään vuorovaikutus lukijoiden kanssa on iso resurssi, jota ylenkatsotaan.
Guardianissa arvioidaan, että kun muut sulkevat kommentointimahdollisuuksiaan, se on eduksi heidän kaltaisilleen lehdille, joissa journalismi ymmärretään myös keskusteluksi.
