Maakuntalehti Keskipohjanmaahan etsittiin viime keväänä uutta päätoimittajaa. Haku-uutisessa kandidaateilta peräänkuulutettiin intohimoista uskoa ”alueen elinvoiman kehittämiseen”. Päällimmäisenä viestinä korostettiin maakuntamedian merkitystä alueen kasvussa.
Sellaisia journalismin tehtäviä kuin vallankäytön kriittistä tarkastelua, kansalaisten informoimista tai yhteiskunnallisen keskustelun ylläpitämistä ei mainittu edes sivulauseissa.
Alue- ja paikallisjournalismin rooli on luonnollisesti palvella omaan yhteisöään, mutta roolin käytännön sisältö vaikuttaa yhä useammin hämärtyvän niin paikallisilta valtaapitäviltä kuin yleisöiltäkin.
Väitän, että taustalla vaikuttaa kaksi tekijää: mediamaiseman murros ja seutukuntia kurittava rakennemuutos.
Nykyisessä mediaympäristössä yleisön on aikaisempaa vaikeampi hahmottaa eroja viestinnän, markkinoinnin ja journalismin välillä.
Kaupunkien ja kuntien viestintä on yhä ammattimaisempaa, ja lainaa entistä useammin journalismin ilmaisutapoja ja muotokieltä. Varsinkin verkossa tiedotteet, somepostaukset, sisältömarkkinointi ja journalismi sekoittuvat helposti samanlaiseksi sisältömassaksi. Tällöin niiden luonteessa olevat perustavanlaatuiset erot saattavat jäädä sisäistämättä, ja journalismi aletaan mieltää vain yhdeksi osaksi viestintäkoneistoa. Tämä heijastuu myös journalismiin kohdistuviin odotuksiin.
Samanaikaisesti monen alue- ja paikallislehden levikkialueella koetaan eksistentiaalista huolta tulevaisuudesta. Uusia asukkaita ja yrityksiä pitäisi saada houkuteltua, jotta kunnantalon valot pysyisivät päällä myös tulevaisuudessa. Kilpailua käydään verissä päin, koska kaikki naapuripitäjätkin ovat samassa tilanteessa.
”Ani harva haluaa maksaa myötäsukaisesta hymistelystä, ja verkossa mitäänsanomaton näennäisuutisointi hukkuu armotta kiinnostavampien sisältöjen alle.”
Tällöin syntyy suuri houkutus pyrkiä valjastamaan paikallinen journalismi osaksi tätä suurta tehtävää. Kriittisyydestä ja negatiivisten asioiden käsittelystä olisi luovuttava ”yhteisen asian” nimissä.
On huolestuttavaa, jos sama mentaliteetti alkaa lyödä läpi myös journalismissa itsessään.
Aluekehityksen asiamieheksi heittäytyessään journalismi nimittäin sahaa myös omaa oksaansa. Ani harva haluaa maksaa myötäsukaisesta hymistelystä, ja verkossa mitäänsanomaton näennäisuutisointi hukkuu armotta kiinnostavampien sisältöjen alle.
Lääkkeeksi tarjoan paikallisen journalismin roolin kirkastamista. Journalismi palvelee paikallista yhteisöä parhaiten kaivamalla oma-aloitteisesti esiin uutisia ja puheenaiheita, selvittämällä asioiden taustoja sekä käsittelemällä päätöksentekoa ja vallankäyttöä kriittisesti. Tämä edellyttää rohkeutta kertoa myös ikävistä asioista ja epäkohdista. Journalismi ei nosta niitä esiin ilkeyttään. Päinvastoin tavoitteena on, että julkinen käsittely johtaisi epäkohtien korjaamiseen ja siten veisi yhteisöä ja aluetta parempaan suuntaan.
Meillä on kannustavia signaaleja siitä, että juuri tällainen lähestymistapa houkuttelee paikallisuutisten äärelle maksukykyistä yleisöä. Ja vaikka viestintä ja markkinointi yrittäisivät tunkea samalle tontille, perusarvoihinsa nojaava journalismi voi erottautua tarjoamalla sitä, mitä niiltä puuttuu: itsenäisyyttä ja kriittisyyttä.
Maakuntamediassa on syytä sisäistää, että perinpohjainen, monipuolinen ja kriittinen uutisointi kaikista aluetta koskettavista pyrkimyksistä on sen paras myyntivaltti.
Elinkeinoasiamiehen virka kun on usein jo valmiiksi täytetty.
