Sulje

Jarkko Ambrusin

Datalähtöinen toimitus metsästää kiinnostavaa sisältöä ja se pelastaa journalismin

analytiikka

Mitä lukijasi haluaa? Yksinkertainen kysymys aiheuttaa suuria intohimoja ja joskus myös mielipahaa toimituksissa.

Vastaukset ovat useimmiten yleisiä fraaseja lukijalle merkityksellisestä sisällöstä.

Jatkokysymys: mistä tiedätte, mitä lukijanne haluavat?

Yleensä pitkän hiljaisuuden jälkeen saan vakiovastauksen: ”tiedämme sen pitkällä kokemuksella”.

Usein varsinkin paikallismedioiden toimituksilta puuttuu analysoitu data lukijoiden toiveista, vaikka sitä on saatavissa pilvin pimein. Juttuja tehdään monesti mutulla. Vedotaan herkästi jonkun dosentin sanomisiin analytiikan uhista ”oikealle journalismille”.

Tällainen ajattelu on suorastaan vaarallista. Lukijalle – asiakkaalle – merkityksellinen sisältö on nimittäin se medioiden rahanarvoisin ydin. Siksi lukija on kuningas. Sori mediamyynti, mutta näin se vain on. Ei ole myyntiä ilman mediaa.

”Tilauksia tuottaneista jutuista näkee, että niiden eteen on nähty vaivaa. On kysytty vaikeitakin jatkokysymyksiä. Ei ole tyydytty helpoimpaan reittiin.”

Louhin hieman dataa neljän paikallismedian digitilauksia tuottaneista jutuista. Juttuja ja niistä tulleita tilauksia oli satoja. Viisi eniten tilauksia tuottanutta juttutyyppiä olivat:

1. Paikallinen, kova uutinen, jota ei voi lukea mistään muualta ja jossa journalistinen työpanos näkyy. Usein saanut alkunsa päätöksenteosta, mutta jutussa on menty esityslistaa syvemmälle. Ylivoimainen ykkönen.

2. Niin sanotut mellakkauutiset. Rikokset, onnettomuudet, eläinten pelastamiset. Nämä kirvoittavat uteliaisuuttamme.

3. Mielenkiintoiset henkilöjutut. Niissä on tarina. Suuri oivallus. Otetaan kantaa johonkin ajankohtaiseen teemaan. Kun ihminen puhuu ihmiselle, se koskettaa.

4. Lukijoiden lähettämät mielipidekirjoitukset ja niistä tehdyt jatkojutut. Näistä syntyy yhteisöä koskettavia puheenaiheita.

5. Luontoaiheet. Me rakastamme kissojamme ja kasvejamme usein enemmän kuin kanssaihmisiämme.

Tilauksia tuottaneista jutuista näkee, että niiden eteen on nähty vaivaa. On kysytty vaikeitakin jatkokysymyksiä. Ei ole tyydytty helpoimpaan reittiin.

Entä mikä juttutyyppi ei tuota tilauksia eikä väräytä mitään muutakaan viisaria? Journalismin pahin rikkaruoho eli velvollisuusjournalismi. Juttuja, jotka pomo, puoliso, suurin ilmoittaja, ”toimituksen vahva persoona” tai tyhjä kolo taitossa pakottaa tekemään ilman sen suurempia perusteluja. Juttuja, joissa hallintojargon on kopioitu suoraan tekstiin. Sellainen, jossa sekä tekijä että jutun kohde ovat vahvasti omalla mukavuusalueellaan.

Me kirkasotsaiset journalistit teemme näitä juttuja edelleen ihan tolkuttoman paljon. Siellä ne kaikki ovat, lukemattomien juttujen hautausmaalla. Samalla olemme tuhlanneet ainoaa uusiutumatonta pääomaa eli aikaa.

Olen saanut ilokseni työskennellä urani aikana datalähtöisten toimitusten kanssa. Niitä kaikkia yhdistää yksi asia: todellinen uutisnälkä ja kiinnostavan sisällön metsästys. Dataa hyödynnetään suuntaa-antavana työkaluna.

Toimittajien silmissä on Rocky-elokuvista tuttu Eye of the Tiger. He kokevat tekevänsä merkityksellistä työtä.

Asenne ei ole resurssikysymys. Kahden ihmisen toimituksessa voi olla sama palo kuin 30 ihmisen toimituksissa. Tärkeintä on kysyä: miksi lukija haluaa lukea juttuni?

Sitä ne palvotut norjalaiset mediat kysyvät joka päivä. Ja tulosta tulee.

 

 

Kommentit