• LEHDISTÖTILAISUUS 
• AIKA 10.6.2024 
• PAIKKA Hämeenlinna 
• PAIKALLA Hämeen ammattikorkeakoulun kehittämispäällikkö ja journalismin tutkija Maria Lassila-Merisalo 
• AIHE Matti Kuuselan journalismi, sepitteen ja toden raja, journalismin pelisäännöt 
• TARJOLLA Kahvia 

Hämeen ammattikorkeakoulun kehittämispäällikkö Maria Lassila-Merisalo istuu työhuoneessaan Hämeenlinnan korkeakoulukeskuksessa. On perjantai 22. maaliskuuta, työpäivä on pian päättymässä ja hän on lähdössä syömään ja teatteriin työkavereidensa kanssa. 

Hän selailee Facebook-fiidiään, kun silmiin osuu poikkeuksellinen uutinen: Aamulehti on päättänyt poistaa sivuiltaan 551 toimittaja Matti Kuuselan juttua, koska niiden totuudenmukaisuudesta ei ole varmuutta.

Miten tämä on mahdollista? Tämä on iso juttu, Lassila-Merisalo muistaa ajatelleensa.

Hetkeä myöhemmin hän jakaa asiasta kertoneen Helsingin Sanomien uutisen omille Facebook-sivuilleen saatteella: ”Nyt ei löydy sanoja.” 

Lassila-Merisalo on työurallaan keskittynyt erityisesti narratiivisen journalismin tutkimukseen. Hänen vuonna 2009 julkaistun väitöskirjansa otsikko on ”Faktan ja fiktion rajamailla: kaunokirjallisen journalismin poetiikka suomalaisissa aikakauslehdissä” ja sitä on siteerattu runsaasti alan tutkimuksissa. Parhaillaan hän tutkii yhdessä dosenttikollegansa Lauri Haapasen kanssa sitä, millaisia valintoja toimituksissa tehdään tarinallisia sisältöjä tuotettaessa. 

Jo Aamulehden uutista seuraavana päivänä Lassila-Merisalo kirjoittaa blogipostauksen, jossa hän asettaa Kuuselan sankaritoimittajien jatkumoon ja pohtii, miksi Aamulehden johdossa ei ole aiemmin reagoitu hänen työskentelytapoihinsa. 

Maanantaina häneltä tilataan Journalisti-lehteen aihetta käsittelevä essee ja iltapäivällä tulee soitto kohun ytimestä: Aamulehti aikoo teettää selvityksen verkosta poistetuista Kuuselan jutuista ja päätoimittaja Sanna Keskinen kysyy, voisiko Lassila-Merisalo tehdä sen. 

Lassila-Merisalo haluaisi heti vastata myönteisesti, mutta ennen suostumista asiasta pitää neuvotella työnantajan kanssa. Hän kysyy neuvoa myös läheisiltä ystäviltään, jotka kaikki ovat sitä mieltä, että tietenkin toimeksiantoon kannattaa suostua. 

Lassila-Merisalo nukkuu useamman yön huonosti pohtiessaan, mihin tulee lupautuneeksi. Työnantajan kanssa sovitaan, että hän tekee reilun kahden kuukauden toimeksiannon ajan 40-prosenttista työaikaa ja lopun aikaa perehtyy Matti Kuuselan journalismiin. 

– Onhan se tilaisuus oikeastaan ensimmäistä kertaa tehdä juuri sitä, mihin olen aikanaan kouluttautunut. Täysin sen ytimessä, hän sanoo.

”On pakko säännöstellä. Ei voi lukea 50 juttua yhdeltä istumalta tai lähtee järki.”

23. huhtikuuta 

Toimeksianto on virallisesti alkanut 8. huhtikuuta. Lassila-Merisalo on jo puhunut useiden Kuuselan entisten kollegoiden kanssa, haastatellut Aamulehden entisiä päätoimittajia ja lähetellyt sähköposteja Kuuselan haastateltaville. 

Hän on saanut Aamulehdeltä Excel-taulukon, johon on listattu kaikki Kuuselan jutut ja VPN-yhteyden takana olevat linkit niihin. Alun perin juttuja piti olla reilut 550, mutta eräänä perjantaina niitä on tullut iso satsi lisää. 

Kaikkiaan Lassila-Merisalon on käytävä läpi 622 juttua ja toimitettava Aamulehdelle selvitys siitä, kuinka monessa jutussa on fiktiota, jota ei tehdä lukijoille selväksi. Lisäksi häneltä toivotaan suosituksia siitä, millaisin merkinnöin juttuja voidaan palauttaa verkkoon.  

Tehtävä on osittain mahdoton, koska juttuja on niin paljon ja aikaa niin vähän. Lassila-Merisalo ei ole faktantarkistaja, vaan hän pyrkii juttuja lukiessaan kiinnittämään huomiota esimerkiksi lähdemerkintöihin ja vihjeisiin, joilla Kuusela antaa ymmärtää siirtyvänsä kuvittelun maailmaan. 

Hän suunnittelee merkitsevänsä jutut Exceliin liikennevalomallilla, jossa vihreä merkitsisi sitä, että jutusta ei herää epäilyksiä, keltainen sitä, että juttu vaatii kenties lisäselvityksiä ja punainen sitä, että jutussa on sepitettä, jota lukija ei voi erottaa todesta. 

Aamulehden johto on esittänyt ajatuksen, että selkeästi ongelmattomia juttuja voisi palauttaa verkkoon jo ennen koko selvitystyön päättymistä. 

–  Se tuo aika kovat paineet. En katso, että voisin merkitä yhtäkään juttua vihreällä lipulla ennen kuin olen perehtynyt koko aineistoon. 

Lassila-Merisalo on parissa viikossa ehtinyt lukea 300 Kuuselan tekstiä. Vaikka hän on esimerkiksi väitöskirjaansa varten analysoinut runsaasti journalistisia juttuja, yhden ihmisen tuotantoon tutustuminen on intensiivistä ja uuvuttavaa. Lukemiseen on kulunut iltoja, öitä ja viikonloppuja. 

– On pakko säännöstellä. Ei voi lukea 50 juttua yhdeltä istumalta tai lähtee järki. 

Jo nyt hän voi kuitenkin sanoa, että Kuuselan teksteissä toistuvat tietyt maneerit, tendenssit ja agendat. Lassila-Merisalo pitää Kuuselan maailmankuvaa mustavalkoisena: hänen jutuissaan esiintyvät ihmiset ovat selkeästi joko hyviä tai pahoja. Kuusela itse on lähtökohtaisesti pienen ihmisen puolella. 

Kuuselan haastateltavien kontaktointi ei ole johdattanut Lassila-Merisaloa sepitteen jäljille. Kuuselan haastateltavat ovat poikkeuksetta olleet hyvin tyytyväisiä heistä tehtyihin juttuihin. Kukaan ei ole kokenut Kuuselan vääristelleen heidän sanomisiaan tai toimineen muutenkaan epäeettisesti. 

– Yksi haastateltava sanoi olleensa ilahtunut siitä, kuinka hyvin tai kauniisti Kuusela oli tulkinnut hänen ajatuksensa. Siinä on ydinhavainto. 

– Kun katsoo Kuuselan juttujen henkilöiden sitaatteja, ne ovat tosi kaunopuheisia ja hyvin harkittuja. 

Lassila-Merisalo arvioi Kuuselan kohottaneen haastattelemiaan ihmisiä, näyttäneen heidät hyvässä valossa. 

Toisaalta yleisönkin suhtautuminen Kuuselan sepitteisiin on ollut mustavalkoista. Journalistit ovat pääosin tuominneet menettelytavat jyrkästi, mutta Aamulehden lukijakunnassa hänelle löytyy myös ymmärrystä. Lassila-Merisalo näkee asiassa Helsinki vastaan muu Suomi -jakoa. 

– Jotkut Aamulehden lukijat ovat olleet pikkuisen närkästyneitä, että heitä lukijoina vähätellään. Että siellä ne helsinkiläistoimittajat rähisevät, vaikka eivät ole edes lukeneet meidän lehteämme.

Lassila-Merisalo ajattelee olevansa oikea henkilö tekemään selvitystä, koska ei ole kokopäiväinen journalisti eikä suhtaudu tapaukseen erityisen tunteella vaan pikemminkin analyyttisesti. Häntä harmittaa toimittajakunnan suhtautuminen, jossa Kuusela haukuttiin aivan matalaksi. Yhden ihmisen naulitsemisen sijaan hän toivoo, että selvityksestä ja koko tapauksesta voisi käynnistyä laajempi keskustelu journalismin etiikasta ja pelisäännöistä. 

– Juttuja lukiessa iskee välillä epätoivo; en saa tuostakaan yksityiskohdasta selville, tapahtuiko se noin vai ei. Toisaalta minulla on syvempi ajatus siitä, että tämä on merkityksellistä ja yksittäinen Kuusela-keissi pitää konvertoida laajemmaksi mediakriittiseksi keskusteluksi, joka Suomessa on aika hankalaa.

”Hän totesi, että ei tietenkään mitään karhua nähnyt.”

14. toukokuuta 

Myrsky on laantunut. Kuuselan tapausta ei ole mediassa käsitelty enää viikkoihin ja Lassila-Merisalon urakkaakin on kenties helpottanut, että julkinen keskustelu asian ympärillä ei vello holtittomana. 

– Alussa aamuisin puhelimeen vastatessani aina jännitin, että onko jotain uutta. 

Hän on kuitenkin saanut tehdä työtään melko rauhassa, mitä nyt joissakin somekommenteissa on spekuloitu Lassila-Merisalolle selvityksestä maksettavalla summalla ja sillä, ”kuinka taas saadaan yksi työtön tutkija työllistettyä”. 

– Mutta ei mitään sellaista, mikä olisi mennyt tunteisiin tai tuntunut pahalta. 

Hän on edellisinä viikkoina vieraillut Aamulehdessä, kontaktoinut lisää Kuuselan haastateltavia ja jopa käynyt Nokialla yleisötilaisuudessa, jossa Kuusela puhui kohun aloittaneesta kirjastaan Journalisti – Toisenlainen toimittaja. Siellä hän havaitsi omin silmin, että Kuuselalla on uskollinen lukijakunta, joka tukee tuttua toimittajaa voimakkaasti myös kohun keskellä. 

Muutaman päivän sairastelun jälkeen Lassila-Merisalo on taas lukenut, lukenut ja lukenut. Edellisen viikon perjantaiyönä hän on saanut ensimmäisen kerran luettua ja värikooditettua kaikki jutut, joita on kaksoiskappaleiden poistamisen jälkeen 607. Suurin osa on saanut vihreän merkinnän eli niistä ei ole yhdellä lukemisella löytynyt mitään epäilyttävää, kuten sepitettä, jota lukija ei voisi erottaa todellisuudesta. Juttuaineisto kuitenkin painottuu Kuuselan uran loppupuolelle, koska kaikki Aamulehden hänelle lähettämät jutut on julkaistu verkossa. 

Juttujen lukeminen on saanut Lassila-Merisalon pohtimaan, milloin Kuusela antaa teksteissään lukijalle riittävän selvän vihjeen siirtyessään faktatekstistä kuvitteluun. Rajanveto on vaikeaa. 

– Kun olen varsin lyhyessä ajassa lukenut 607 juttua, sieltä nousee tiettyjä asioita, joista pystyn päättelemään hänen vihjeensä. Mutta ei ole realistista, että kaikki lukijat tutustuisivat niihin yhtä intensiivisesti. 

Monissa jutuissa on selkeästi tunnistettavaa sepitettä. Jos Kuusela on esimerkiksi ”haastatellut vainajaa”, on lukijoillekin selvää, että haastattelua ei ole tehty vaan se on kuvitelmaa. Tällaisistakin jutuista voi silti nousta uusia eettisiä pulmia. 

– Mikä on funktio laittaa vuosikymmeniä sitten kuollut ihminen kommentoimaan nykypäivän tapahtumia? Vaikka Ingmar Bergman kommentoimaan me toota. Mikä merkitys sillä jutulla on ollut? 

Myös vaikeammin tunnistettavaa sepitettä on paljastunut lisää. Lassila-Merisalo tapasi Kuuselan jokin aika sitten. He juttelivat parin tunnin ajan Hämeenlinnan kaupunginkirjaston työskentelytilassa. 

Lassila-Merisaloa tapaaminen jännitti, sillä hän ei ollut aiemmin kohdannut Kuuselaa kasvotusten. Hänen mukaansa Kuusela oli asiallinen ja yhteistyöhaluinen. Mitään suuria paljastuksia tapaaminen ei kuitenkaan tuonut. 

Lassila-Merisalo kuitenkin kysyi Kuuselalta esimerkiksi jutusta, jossa Kuusela kulkee metsässä ja kirjoittaa esittäneensä kuollutta, jotta ”jättimäinen uroskarhu” menisi ohi. 

– Hän totesi, että ei tietenkään mitään karhua nähnyt. 

Tällä hetkellä Lassila-Merisalolla on tunne, että hänen pari kuukautta aiemmin kirjoittamansa blogitekstin argumentit pätevät edelleen. 

– Eli että Kuusela on saanut Aamulehdessä tietyn erityisaseman, jota ei ehkä itse tunnista, mikä voi olla tyypillistäkin. Mutta jos Kuuselasta halutaan maalata jonkinlainen monsteri, kyllähän hän Aamulehden luoma monsteri on. 

Tätä Lassila-Merisalo perustelee esimerkiksi sillä, että Aamulehti myi juttuja vuosikausien ajan Kuuselan nimellä. Juttujen otsikoissa häntä on kuvailtu muun muassa “rakastetuksi suosikkitoimittajaksi”. 

Lassila-Merisalo teki Aamulehden verkkosivujen otsikoista haun. 

– Löysin viime vuodelta ”Toimittaja Etunimi Sukunimi” -yhdistelmiä lähinnä, jos toimittaja oli palkittu, kuollut tai Matti Kuusela.

”Kun katsoo Kuuselan juttujen henkilöiden sitaatteja, ne ovat tosi kaunopuheisia ja hyvin harkittuja.”

10. kesäkuuta 

Hämeenlinnan keskustan ylle on kasaantunut synkkiä pilviä, ja reipas kesäsadekuuro kastelee kadut. Lassila-Merisalo odottelee lempikahvilassaan, jossa hän on monena päivänä työstänyt selvitystään.  

Toukokuun lopussa hän on käynyt Australiassa, jossa osallistui kaunokirjallisen journalismin konferenssiin. Siellä kollegat kertoivat Latinalaisen Amerikan maiden sanomalehdissä hyvin tyypillisestä juttutyypistä, crónicasta, jossa yhdistellään faktaa ja fiktiota. Lassila-Merisalo ajattelee, että se on hyvin lähellä Matti Kuuselan tyylilajia. Suomessa taas tällaisia juttutyyppejä ei ole, vaan journalistinen ilmaisu on kaventunut ja lähtökohtaisesti esimerkiksi reportaaseja tai henkilöjuttuja pidetään aina faktoihin perustuvina.  

Lassila-Merisalo on lukenut 607 juttua pian kahteen kertaan ja tullut siihen tulokseen, että niiden joukossa on lopulta aika vähän tekstejä, jotka voi lukea kirjaimellisesti. Loput eivät välttämättä ole sepitettä mutta ne ovat monimerkityksellisiä, niissä on ilkikurisuutta, huumoria ja liioittelua. 

Jutuissa Kuusela on kertojana usein läsnä. Lassila-Merisalo on pannut merkille, että poikkeuksellisen monissa jutuissa hän juo olutta ja seksualisoi jutuissa esiintyviä naisia esimerkiksi heidän pukeutumistaan arvioimalla. Eräässä reportaasissa Kuusela kertoo kyläkoulusta, jossa koulun entisen opettajan väitetään kummittelevan. Kuusela kehottaa lukijoita kuvittelemaan opettajan taloon kesämekossa, “jonka alla ei ole mitään”. Lassila-Merisalo pitää tämänkaltaisia havaintoja häiritsevinä, niillä kun ei ole usein mitään yhteyttä aiheeseen, jota Kuuselan juttu muuten käsittelee. 

Yksi olennainen havainto on, että moni Kuuselan juttu perustuu laajasti ulkopuolisiin lähteisiin, joita ei ole kuitenkaan mainittu leipätekstissä tai listattu juttujen lopussa. Kuusela on itse todennut kirjassaan, että kirjoittajalle ”mahdollisuudentaju” on tärkeämpää kuin todellisuudentaju. Hän kirjoittaa myös, kuinka aloitti toimittajanuransa muun muassa siirtäen ulkomaisissa urheilulehdissä olleita juttuja “vähän suomeksi värittäen” Hämeen Sanomiin. 

Lassila-Merisalon läpi käymästä aineistosta on löytynyt muutaman vuoden takainen juttu, jossa Kuusela näyttäisi haastatelleen Nokialla 2000-luvun taitteessa pelannutta koripalloilija Masai Ujiria, joka on nykyään NBA-seura Toronto Raptorin toimitusjohtaja. Jutussa Ujiri kommentoi suorissa siteerauksissa esimerkiksi Donald Trumpin politiikkaa, vaikka todellisuudessa Kuusela ei ole tavoittanut häntä juttua varten vaan on rakentanut dialogin kenties verkkolähteiden pohjalta. 

Kaiken tekemänsä selvitystyön perusteella Lassila-Merisalo on löytänyt ”poikkeamia” 44 Kuuselan jutusta. Poikkeamat tarkoittavat esimerkiksi fiktion käyttöä, puuttuvia lähdemerkintöjä tai tekstejä, jotka vaatisivat tulkinnan tueksi jonkinlaisen saatteen. Erilaisia sepitteellisiä osuuksia on noin 30 jutussa. Osa niistä on helposti tunnistettavissa fiktioksi.

Lassila-Merisalo pitää mystisenä sitä, miten Kuusela on voinut olla muuttamatta työskentelytapojaan, vaikka maailma ja journalismi ympärillä ovat muuttuneet. Toisaalta Aamulehdellä olisi ollut lähes 40 vuotta aikaa puuttua toimintaan, mutta lehti on päinvastoin kannustanut tähtitoimittajaansa. 

– Näyttää siltä, että Jussi Tuulensuu oli ensimmäinen päätoimittaja, joka lähti kyseenalaistamaan sitä. 

Tästä nousee Lassila-Merisalon mielestä myös ongelman systeemisyys. Jos vaikkapa Kuuselan jutun käsittelijät ovat kummastelleet tekstejä, kyseenalaistamisen kynnys on korkealla, kun kirjoittaja on arvostettu ja palkittu senioritason toimittaja ja käsittelijä kenties kesätoimittaja tai muu määräaikainen, joka toivoo työnsä jatkuvan. 

Erityisaseman on mahdollistanut sekin, että Kuusela on uransa aikana ollut tuottelias ja luotettava toimittaja. Jutut ovat tulleet ajallaan, hän on tehnyt humaania, paikallista journalismia, jolle on syntynyt laaja lukijakunta. 

– Kuusela on selkeästi vasemmistolaisena pasifistina ollut kullanarvoinen toimittaja Aamulehdelle, joka vuonna 1992 irtautui kokoomuksen äänenkannattajuudesta. Hän on ollut tasapainottava ääni kovin sinisessä lehdessä.

Siirrymme jatkamaan haastattelua Hämeenlinnan pääkirjastoon, joka on Lassila-Merisalolle tärkeä paikka. Hänellä on ollut tapana istua pallotuolissa ikkunan äärellä, josta on hieno näkymä Vanajaveden yli Hämeen linnalle. Tässäkin hän on lukuisia tunteja pohtinut Kuuselan työtä ja sitä, mitä siitä pitäisi ajatella. 

Lassila-Merisaloa jännittää, millaisen vastaanoton hänen selvitystyönsä saa. Hän epäilee, että kovimmat Kuusela-kriitikot eivät ole tyytyväisiä, koska siinä ei yksiselitteisesti teilata Kuuselaa vaan painotetaan Aamulehden vastuuta. Toisaalta Kuuselan puolustajia ei varmaankaan miellytä, että Kuuselan tekstejä ylipäätään tutkitaan jälkikäteen, koska ”kaikkihan hänen tyylinsä tiesivät”. 

– Kaikkein harmillisinta on kolhu, jonka tämä tapaus tuottaa journalismin uskottavuudelle ja yleisön luottamukselle. Nykyään on niin paljon ihmisiä, jotka haluavat uskoa journalismista pahinta. Tämä on vettä myllyyn niille uskomuksille. 

Erittäin huono vaihtoehto olisi kuitenkin, että se vähäinenkin leikittely ja kokeellisuus, mitä nykypäivän yleisölähtöisen ja analytiikkavetoisen journalismin aikakaudella vielä on jäljellä, loppuisi. 

Tästä syystä Lassila-Merisalo yrittää etukäteen tarkkaan miettiä, mitkä ovat hänen viestinsä mahdollisissa haastatteluissa, joita häneltä raportin tulosten julkistamisen jälkeen pyydetään. Aihe on mittava, siinä on näkökulmia paljon enemmän kuin yksittäisiin lehtijuttuihin mahtuu, ja aina on mahdollista, että jokin ”väärintulkinta lähtee laukalle”. 

Todennäköisesti hän aikoo myöhemmin jalostaa aiheen tutkimushankehakemukseksi, jossa voitaisiin keskittyä esimerkiksi siihen, miten journalismissa ylipäätään suhtaudutaan totuuteen.  

– Viimeinen kysymys, mikä tässäkin pitää kysyä on, onko Kuusela tahallisesti johtanut lukijoita harhaan. Hän itse sanoo, että ei, vaan on kutsunut lukijan leikkiin kanssaan ja kokenut sen aina harmittomana.

Aamulehti kertoi tiistaina 18.6. aikovansa palauttaa Kuuselan jutut verkkosivuilleen juhannusviikon aikana erityismerkinnöin.