Sulje

Petri Korhonen

5 uutta (väärää) tapaa tehdä verkkoa

verkko

Väsäsin kolme vuotta sitten Suomen Lehdistöön listan eri tavoista tehdä verkkolehteä. Mediatalot ovat nyt paljon pidemmällä verkon ymmärtämisessä, ja verkkojournalismi on parhaimmillaan loisteliasta.

Silti näin aikakauslehtitekijän näkökulmasta verkonteosta löytyy yhä outoksia, joita sietäisi pilkkoa.

 

1. Verkossa on tuupattava ulos uutista vartin välein, ettei lukija kyllästy. Väärin.

Seurauksena on sisällön inflatoituminen. Lukija kyllästyy niihin täyte- ja mukauutisiin, jotka on tehty vaikka julkkisten Instagram-päivityksistä.

”Ohhoh, nobody-viidakontähtönen, vilautitko jo liikaa?”

 

2. Lehden verkkoversion ei tarvitse olla samaa tasoa printtilehden kanssa. Väärin.

Jos ravintolan take-out-ruoka on selvästi kehnompaa kuin salin puolella tarjottu, kuinka pitkään paikan maine säilyy? Siksi jokainen lehti, joka julkaisee verkossa kehnoa tiedotetulvaa, tuhoaa omaa imagoaan.

Jos ravintolan take-out-ruoka on selvästi kehnompaa kuin salin puolella tarjottu, kuinka pitkään paikan maine säilyy?

 

3. Uutisten ilmainen jakelu verkossa ei kannata. Totta, osittain.

Vielä vähemmän kannattaa jakaa aikakauslehtiä verkossa ilmaiseksi. Tämän vuoden oudoin ilmiö on verkkokylkiäisyys: mediatalo antaa yhden lehden digitilaajalle muidenkin aikkariensa pysyvän digilukuoikeuden. Liiketaloudellisesti kyse on samasta, jos karkkipuodin omistaja antaisi yhden suklaapatukan ostajalle kilon hedelmäkarkkeja ja salmiakkia mukaanviemisiksi. Sen sijaan yksittäisten ilmaisjuttujen jakelu sosiaalisessa mediassa on hyvä markkinointikeino.

 

4. Kaikkien lehtien on pakko perustaa omat nettisivut. Väärin.

Joskus oikea tapa tehdä verkkolehteä on olla tekemättä sitä. Aiemmin alalla oli vankka usko siihen, että joka lehden Kanavasta Korkeajännitykseen on mentävä verkkoon. Itsekin saarnasin tätä kiihkouskovaisen varmuudella.

Kyllä, jokaisen uutislehden täytyy olla verkossa. (Printissä niiden ei suinkaan ole enää pakko olla, kuten näkyy Taloussanomista, Teknavista, Uudesta Suomesta jne.)

Mutta aikakauslehdelle verkko ei ole aina välttämättömyys – jos printtiaikkari haluaa muuttua lähemmäksi perinteistä kirjaa.

Joitain lehtiä lukijat haluavat lukea samalla tavalla kuin he takavuosina lukivat pamfletteja tai novelleja. Esimerkiksi omat harrastelehteni pysyvät tilaajien käsissä pitempään kuin moni kehno pokkari. Kippari-lehteä luetaan 73 minuuttia, Metsästys ja Kalastus -lehteä 67 minuuttia, Erääkin yli tunti.

 

5. Kerran valitusta ansaintamallista ei saa luopua. Väärin.

Se saa vaihtua markkinoiden mieltymysten mukaan. Aikanaan sisältörahaa voi tulla ihan muusta järkevästä lähteestä kuin tilaus- ja sisäänkirjautumismaksuista. Jos maksumuuri ei toimi, on vain hölmöä pitää siitä kouristuksenomaisesti kiinni.
Oman, paremman mallin löytäminen tai sellaiseen palaaminen ei ole koskaan huono ajatus.

 

> Ensi kerralla kirjoittajana voit olla sinä: kerro aiheesi toimitukselle. Sähköposti: suomen.lehdisto@sanomalehdet.fi

Kommentit