Tilaa Uutiskirje!

”Kun päätöksen tekee, riskin kantaa"

Virhe-podcast: Toimittajat ovat itsepäisiä ja kriittisiä, eikä Erja Yläjärvi ole aina osannut ottaa huomioon, missä mielentilassa hänen johtamansa ihmiset ovat

Hitaat

Erja Yläjärvi on työskennellyt journalistisena pomona 15 vuotta ja aloitti syksyllä Helsingin Sanomien vastaavana päätoimittajana. Suomen Lehdistön Virhe-podcastin seitsemännessä jaksossa hän myöntää, että varsinkin nuorempana johti alaisiaan hätäisesti ja ennemmin asioita ihmisten sijaan. Helsingin Sanomissakin hän on saanut jo palautetta, jonka mukaan lehdessä ei ole totuttu aivan niin suoraan tyyliin kuin hänellä on.

– Ajattelen, että ikä, kokemus ja oma kiinnostus ovat auttaneet huomaamaan joitain toistuvia toimintatapoja. Kenties itsetuntemus on parantunut ihan luonnostaankin, Yläjärvi arvioi nykyistä johtamistyyliään.

Hän tiedostaa, että toimittajat ovat luonnostaan usein kriittisiä ja itsepäisiäkin, mikä asettaa omat haasteensa johtamiselle mutta toisaalta tekee siitä myös kiinnostavaa. Nykyajassa Yläjärvi pitää tärkeänä, että toimittajat eivät liikaa vuodata tunnettaan sosiaaliseen mediaan vaan keskittyvät ennemmin journalismin tekemiseen lehden omissa kanavissa.

Jaksossa hän puhuu laajemminkin toimituksen johtamisesta ja muun muassa vaikeiden julkaisupäätösten tekemisestä.

– Siihen olen tottunut, että kun päätöksen tekee, sen riskin sitten kantaa. Ja jos sitä ei tässä työssä hyväksy vaan jää aina jossittelemaan omia päätöksiä, niin tämä työ on todella kuormittavaa.

Virhe on Suomen Lehdistön kymmenosainen podcast-sarja, jossa journalistit tunnustavat virheitään ja puhuvat itsekriittisesti työstään ja mediasta. Podcastin neljä uutta jaksoa julkaistaan tiistaisin 21.11. alkaen. Uusien jaksojen teemoina ovat muun muassa johtamisen virheet, nimettömien lähteiden väärinkäyttö sekä media-alan häirintäkulttuuriin puuttuminen. Podcastia voi kuunnella esimerkiksi Spotifyn ja Applen palveluissa.

Lisää aiheesta