Tilaa Uutiskirje!

"Menin itse liian pitkälle"

Virhe-podcast: Maria Manner haastatteli vaikeassa tilanteessa ollutta ihmistä ja piti liian tiukasti kiinni siitä, mitä tietoja voi julkaista – koko jutun julkaisu oli vähällä kaatua

Hitaat

Maria Manner on tutkiva journalisti, jonka juttujen kohteilla on usein taustallaan vaikeita tai traumatisoivia kokemuksia. Virhe-podcastin kuudennessa jaksossa Manner kertoo eräästä juttuprojektista, jossa hän yritti ”liian kovaa” neuvotella haastattelemansa ihmisen kanssa siitä, mitä tietoja hänestä voidaan jutussa julkaista.

– Menin itse liian pitkälle, ja se otti hänelle liian koville, Manner sanoo.

Pahimmillaan näytti siltä, että koko juttu kaatuu, mutta lopulta asia saatiin sovittua ja juttu julkaistiin, vaikkakaan ei aivan siinä muodossa kuin Manner oli alun perin suunnitellut. Projekti opetti hänelle kuitenkin paljon siitä, miten vaikeassa tilanteessa olevien haastateltavien kanssa on syytä toimia.

Manner työskentelee Ylellä tutkivan ryhmän ja MOT-ohjelman toimittajana ja tuottajana. Nykyään hän pyrkii kertomaan haastateltavalle jo jutunteon alussa mahdollisimman selvästi, millaisia henkilökohtaisia tietoja hänen on esimerkiksi voitava kysyä ja varmistaa haastateltavalta tai erilaisista dokumenteista. Hän yrittää myös varata enemmän aikaa jutun tarkistusvaiheeseen.

– Jos kyseessä on kauhean henkilökohtainen asia ja ihminen on jo valmiiksi käynyt läpi kovia, en tietenkään voi toimia ihan samalla tavalla kuin jos kyseessä olisi poliitikko, joka haastattelun annettuaan ymmärtää, että on puhunut liikaa.

Manner puhuu jaksossa laajemminkin siitä, millaisten virheiden uhkaa pitkiin tutkivan journalismin projekteihin voi liittyä ja millaista on tyypillinen kritiikki juttujen kohteita puolustavalta yleisöltä.

Virhe on Suomen Lehdistön kuusiosainen podcast-sarja, jossa journalistit tunnustavat virheitään ja puhuvat itsekriittisesti työstään ja mediasta. Jaksojen teemoina ovat muun muassa itsesensuuri, plagiointisyytökset ja lähdeverkostot.

Podcastia voi kuunnella esimerkiksi Spotifyn ja Applen palveluissa.

Lisää aiheesta

Lehtiarkisto

Tilaa uutiskirje

Varmista, että pysyt kärryillä, ja tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje. Viikoittaisessa kirjeessä kerromme media-alan uusista kokeiluista, hyvistä käytännöistä, ilmiöistä ja sen, missä nyt mennään.

Podcast