Miksi brittilehti Guardian pyytää viemään sisältönsä ilmaiseksi verkkosivuiltaan ja julkaisemaan sen missä vain?
Guardian on kehittänyt tätä varten avoimen alustan, Open Platform -sivuston, josta Guardianin jutut voi napata vaikkapa omalle verkkosivulle.
Avain tähän on Guardianin avoin ohjelmointirajapinta eli open API. Sen avulla sisällön ottaminen on tehty mahdollisimman helpoksi.
Guardianilla on tähän monta syytä.
Ensinnäkin, Guardian haluaa soveltaa avoimuuden periaattetta kaikkeen toimintaansa, sanoo Matt McAlister, Guardianin digitaalisen strategian johtaja. Avoimuus tuo mukanaan joukkojen älyn, parempia ideoita ja yhteistyökumppaneita.
Toisekseen, mitä useammalla sivustolla Guardianin sisältöä on, sitä parempi lehdelle. Guardian ymmärtää, etteivät lukijat vietä kaikkea aikaansa lehden sivuilla, vaan he surffailevat eri puolilla verkossa. Siksi Guardianinkin pitää levittäytyä verkkoon.
Kun kehittäjät rakentavat sovelluksia Guardianin sisällöstä, lehden ei tarvitse tehdä kaikkea kehitystyötä itse.
Sisällön jakamisesta kertyy myös tuloja. Kun sovelluksen kehittäjä ottaa Guardianin sisällön, mukana tulevat lehden mainokset. Mitä enemmän liikennettä sisältö saa – omilla tai muiden sivuilla – sitä paremmat ovat mainostulot. Jos mainoksia ei halua mukaan, käyttäjän on maksettava lisenssistä.
Avoimet ohjelmointirajapinnat luovat sanomalehdelle ikään kuin ulkoisen tutkimus- ja kehityslaboratorion. Kun kehittäjät rakentavat sovelluksia Guardianin sisällöstä, lehden ei tarvitse tehdä kaikkea kehitystyötä itse. Se on helpotus aikana, jolloin kehitystyötä riittää: Esimerkiksi pelkästään kännykkäsovelluksia täytyy jo rakentaa usealle alustalle. Samaan aikaan kun tutkimus- ja kehitystyön tarve lisääntyy, sanomalehdet kärsivät kaventuvista resursseista.
Viidenneksi, myös sisäinen kehitystyö nopeutuu rajapintojen avulla. Kun sisältö on hyvin järjestetty ja sitä on helppo käyttää kehitystyössä talon sisällä, iPad- ja älypuhelinsovellukset syntyvät aiempaa nopeammin.
Suosittu puheradio National Public Radio (NPR) on ollut Yhdysvalloissa edelläkävijä avointen ohjelmointirajapintojen käytössä. Rajapintojen ansiosta talon oma kehitystyö on nopeutunut, ja jäsenasemat pystyvät soveltamaan sisältöä aiempaa monipuolisemmin ja helpommin.
Avoimia rajapintoja käyttävät myös The New York Times ja USA Today.
USA Today julkisti ensimmäiset rajapintansa lokakuussa: suositut ammattiurheilijoiden palkkalistat ja parhaiten myytyjen kirjojen listan.
Lehti haluaa tietä, onko esimerkiksi sen kirjalistalle kysyntää muuallakin kuin lehden verkkosivuilla. Sisältö saa uuden elämän, kun sitä käytetään uusissa ympäristöissä.
Avointen ohjelmointirajapintojen yleistyminen kertoo avoimen innovaation käsitteen leviämisestä sanomalehtiin. Avoimen innovaation ydinajatus on, ettei kaikki tarvittava viisaus tule omasta talosta. Siksi erilaisia prosesseja – olivat ne sitten digitaalista kehitystyötä tai sisältöjä – kannattaa avata ulkomaailmalle.