Sulje

Ari Heinonen

Videoita verkkoon, maltillisesti

Videot

Liikkuvan kuvan käyttö yleistyy entisestään myös verkon uutismedioissa. Tuotanto on aiempaa helpompaa, mutta vaatii silti uutta osaamista. Yleisö ei ehkä kuitenkaan ole niin innostunut kuin otaksutaan.

Reuters Instituutin tutkija Nic Newman ennakoi Media Briefingin jutussaan, että tänä vuonna nähdään useiden verkon uutismedioiden lisäävän tuntuvasti videotarjontaansa. Esimerkiksi New York Times aikoo tuottaa pitkiäkin videoita ja dokumentteja ja kokeilee myös keinotodellisuustuotantoja. Myös Washington Post, Murdochin News Corp ja Telegraph ovat omaksuneet saman strategian tehdä videovetoisuudesta kehitystyön painopiste.

Kiritystä perinteisille mediataloille tulee jälleen niiden ulkopuolelta. Uutisjournalismiinkin laventanut verkkojulkaisu Buzzfeed on perustanut erityisen videotuotantoyksikön. Kainostelemattomasti Buzzfeed Motion Pictureksi nimetyssä osastossa työskentelee 250 työntekijää Los Angelesissa.

Kaikki eivät kuitenkaan ole ihan yhtä mieltä videoiden merkityksestä. Newmanin mukaan esimerkiksi Saksassa lehtikustantajat hakevat vain mahdollisimman yksinkertaisia tapoja tehdä verkkovideoita tai jopa vain vaihtuvia kuvaesityksiä.

Sinänsä kautta julkaisijamaailman on hoksattu, että verkkovideon ei tarvitse imitoida perinteistä televisiotuotantoa. Newman muistuttaa, että monet viime aikoina huomiota herättäneet uutisvideot on kuvattu kännyköillä – joilla niitä yhä useammin myös katsellaan.

”Monet viime aikoina huomiota herättäneet uutisvideot on kuvattu kännyköillä.”

Kevyttuotantokin vaatii silti oman osaamisensa. Printtimediassa tulee pulmia siitä, että toimitus on täynnä taitavaa väkeä, mutta se keskittyy verkossakin tekstiin. Perinteisissä sähköisissä medioissa taas on vaikeaa irrottautua totutuista raskaista tuotantorutiineista ja -tekniikoista.

Newman huomauttaa myös, että videoiden katselutilastojen antama erheellinen kuva voi luoda turhan toiveikkaita odotuksia. Esimerkiksi Facebookissa mittari kilahtaa, kun video on pyörähtänyt kolme sekuntia ja Snapchatissa jo heti yhden sekunnin jälkeen. Tällainen vilkuilu ei juuri kiinnosta mainostajia, joten videotuotannon tuotto-odotukset eivät välttämättä täyty.

Yleisö ei ehkä olekaan niin innostunut verkkovideoista tai ainakaan juuri uutisvideoista kuin välillä kuvitellaan. Newman viittaa Reuters Instituutin tutkimukseen, jonka mukaan Britanniassa peräti 75 prosenttia vastaajista sanoi, ettei ole koskaan käyttänyt verkkovideoita tai tekee niin vain satunnaisesti. Merkille pantavaa on, että videoita kokonaan hylkivistä noin kolmannes nimesi syyksi ennen varsinaista sisältöä esitettävät mainokset.

Varauksista huolimatta Newman uskoo verkkovideoiden olevan ”kuuma juttu” juuri tänä vuonna.

Kun samaan aikaan on havaittavissa kiinnostusta uudenlaiseen äänijournalismiin podcastien muodossa, on lupa odottaa kiinnostavia sisältökokeiluja.

 

Printti tulee uudelleen

Uusin uusmedia onkin – printti. Näin väitetään Columbia Journalism Review’n jutussa, jossa suorastaan hehkutetaan painetun julkaisun ihanuutta: se ei kesken lukemisen kerro työmailin saapumisesta, siitä ei tarvitse twiittailla eikä se kuoleennu akun hiipumiseen. Kaiken lisäksi se on rajallinen.

CJR:ssa huomautetaan, että Yhdysvalloissa monikin verkkoon syntynyt julkaisu on ryhtynyt julkaisemaan painettuja versioita. Näin on tehnyt muun muassa varsin hyvänä politiikan verkkolehtenä tunnettu Politico, samoin urheilun erikoissaitti CNET.

Mutta lisäksi on perustettu aivan uusia, puhtaasti painettuja julkaisuja, erityisesti aikakauslehtiä. Printin ”uutta tulemista” seurannut tutkija sanoo CJR:n jutussa, että viime vuonna Yhdysvaltoihin syntyi yli 200 painettua aikakauslehteä.

Yksi painetun julkaisun, ehkä nimenomaan aikakauslehden, etu on, ettei sen tarvitse – eikä pidä – yrittää miellyttää kaikkia. Näin lukijat ikään kuin heimoutuvat yhteisen esineen ympärille. Ja, kuten CJR:ssa todetaan, vaikuttava juttu koskettaa väkevämmin painetun lehden valikoituneita lukijoita kuin verkon satunnaisia silmäilijöitä.

 

Maksumuuri vai ei?

Näkemykset siitä, pitäisikö verkkojulkaisujen perustaa tulovirtansa tilaus- ja käyttömaksuihin vai ilmoituksiin, näyttävät menevän ristiin. Esimerkiksi brittiläinen Sun romutti maksumuurinsa viime vuoden lopulla. Lukijat eivät nähtävästi pitäneet sisältöä maksamisen väärtinä. Sun tavoitteleekin nyt mahdollisimman suuria kävijävirtoja. Lehden oman ilmoituksen mukaan käyttäjämäärä lisääntyi muutamassa viikossa satoja tuhansia.

Osana tätä strategiaa Sun on lähtenyt mukaan Facebookin Instant Articles -projektiin. Siinä julkaisijat saavat mahdollisuuden saattaa omat sisältönsä FB-käyttäjien ulottuville. Sunin pyrkimyksensä on tässäkin kävijämäärän maksimointi.

Aivan toisenlaisen strategian puolesta puhuu Thoughts on media -blogisivustolla kirjoittava Ernst-Jan Pfauth, joka on hollantilaisen De Correspondentin perustajia. Hän on sitä mieltä, että tukeutuminen mainostuloihin on lyhytnäköistä ja että nimenomaan tilauspohjaisuus on journalismin tulevaisuus verkossa. Joukkorahoituksella käynnistetyllä Correspondilla itsellään on tätä nykyä 40 000 maksavan ”jäsenen” yhteisö.

Pyrkimys kävijämäärien maksimoimiseen rapauttaa hänen mielestään journalismin yleisösuhteen.

Melkein kuin Sunin liikkeitä kommentoiden Pfauth varoittelee uutismedioita antautumasta somejättien houkutuksille. Esilläolo vaikkapa Facebookissa Instant Articles -sovelluksen avulla saattaa kyllä mediasisällöt somekäyttäjien ulottuville – mutta itse media jää taustalle. FB:n ja muiden vastaavien alustojen pyrkimys on tehdä omasta ympäristöstään sellainen, ettei käyttäjän tarvitse mennä muualle, esimerkiksi uutismedian omille sivuille.

Kommentit