Ensi syksynä Medialiitto ja sen jäsenjärjestöt päättävät, sitoutuvatko ne tavoitteeseen hiilineutraaliudesta ja mihin mennessä.
Realistinen, ei hyperkunnianhimoinen tavoite olisi hiilineutraalius viimeistään 2030.
Valtaosa tavoitteen asettaneista kunnista pyrkii hiilineutraaliksi tuolloin. Sama tavoite on esimerkiksi Sanomalla, PunaMusta Media tähtää hiilinegatiiviseksi viimeistään 2029.
Media tuo mielellään esiin yhteiskunnallista merkitystään ja vahtii muita. On paitsi vastuullista myös uskottavaa vahtia omaakin siivua hiilidioksidipäästöistä.
Tuon siivun kokoa on selvitetty tänä keväänä.
Vastuullisen liiketoiminnan konsulttiyritys Gaia Consulting arvioi, että liittoihin järjestäytyneen media-alan ja graafisen teollisuuden omien suorien hiilipäästöjen osuus Suomen päästöistä on promillen luokkaa. Kun mukaan lasketaan koko hankintaketju materiaaleista kierrätykseen osuus kasvaa prosenttiin.
”Vastoin yleistä käsitystä vääjäämätön digisiirtymä ei automaattisesti vähennä hiilipäästöjä.”
Näkymä on, että ala voisi leikata nykyisestä hiilijalanjäljestään lähes puolet vuoteen 2030 mennessä. Koska kaikkia päästöjä ei voi leikata, loput on kompensoitava ja kompensoitavaa osuutta on hyvä jatkuvasti pienentää.
Tavoitteen saavuttaminen vaatii laajasti tekoja yrityksiltä, mutta maali luultavasti lähenee muutenkin. Tämä johtuu liiketoiminnan ennakoidusta supistumisesta ja energiasektorin suunnitellusta vihertymisestä.
Sen sijaan vastoin yleistä käsitystä vääjäämätön digisiirtymä ei automaattisesti vähennä hiilipäästöjä. Myös digituote voidaan tuottaa energiasyöpösti fossiilisella energialla. Printin hiilijalanjälki painottuu paperiin ja painamiseen, digin taas käyttöön, laitteiden elinkaareen ja sähkönkulutukseen.
Olennaista on tuntea oman toiminnan päästövaikutukset ja minimoida ne.
Eikä yrityksillä ole mitään syytä odottaa. Sähköä voi vaihtaa uusiutuvaan heti, matkustamista voi korvata etätyöskentelyllä koronan jälkeenkin, palveluja voi ostaa ilmastotoimiin sitoutuneilta kumppaneilta.
Median ilmastovaikutuksessa ratkaisevinta on kuitenkin se, miten se käsittelee ilmastokriisiä eli hoitaako se tehtävänsä. Lisääkö journalismi ymmärrystä lämpenemisen tilasta ja vaikutuksista? Vahtivatko toimitukset kuntien ja yritysten hiilipäästöjen kehitystä ja ilmastotoimien toteutumista? Paljastavatko ne viherpesua?
Asiantuntemusta tarvitaan, sillä nykyistä enemmän huomiota kaipaa myös toinen massiivinen ympäristökriisi: luonnon monimuotoisuuden romahtaminen.
