Sulje

Ujaisten lehtiperhe kasvaa

Kauppa

Jalasjärvellä ilmestyvä JP Kunnallissanomat on siirtynyt Ujaisten lehtiperheeseen kuuluvalle Kurikka-lehti Oy:lle. Lehteä julkaisevan Jalasjärvi Oy:n osake-enemmistö myytiin sille tammikuun lopussa. Ujaisten lehtiperheeseen kuuluu JP Kunnallissanomien lisäksi ennestään neljä paikallislehteä: Kurikka-lehti, Kyrönmaa-lehti, Pohjankyrö-lehti ja Tejuka.

Kurikka-lehti Oy:n hallituksen puheenjohtaja, lehtiperheen lehtien päätoimittaja Jaakko Ujainen kertoo, että kauppa lähti liikkeelle isoimman osakkaan otettua heihin yhteyttä. Positiiviseen ostopäätökseen vaikutti julkaisijan hyvä taloudellinen tilanne sekä Kurikan ja Jalasjärven kuntaliitos.

”Pitkällä juoksulla lehtien yhteistyö kyllä varmasti lisääntyy.”

– Meillä ei ole kiirettä tehdä uudelle lehdelle yhtään mitään. Esimerkiksi hankinnoissa saa säästöjä, ja tuotantojärjestelmät ovat jo yhteiset. Pitkällä juoksulla lehtien yhteistyö kyllä varmasti lisääntyy muutenkin, Ujainen sanoo.

JP Kunnallissanomien henkilöstö säilyy muutoksen jälkeenkin ennallaan.

Kommentit