Olen asiakas, joka maksoi aikoinaan sanomalehdelle sisällöistä. Ei siitä, että sain ne painettuna, vaan siitä, että sisällöt olivat ajankohtaisia, laadukkaita ja niillä oli lisäarvoa minulle.
Jos laadusta ja luotettavuudesta on ollut valmis maksamaan verkon ulkopuolella, on siitä lopulta valmis maksamaan myös verkossa. Mutta mitä tekee media: sisältöjen ammattilaiset?
Kun peruin kotiini tulleen sanomalehden, oli pettymys, että verkkoversio tarjosi vain typistetyn version painetusta. Parempaa ei saanut edes maksamalla. Tuttu brändi, johon olin oppinut luottamaan, tuuppasi minut muiden asiakkaaksi.
Väitän, että printtilehden kunniaksi amputoitujen pikkujuttujen vuoksi mediatalot hukkaavat verkossa luottamuksen, joka oli jo ansaittuna perinteisen median keinoin verkon ulkopuolella.
Entäpä jos olenkin merkki laajemmasta markkinoiden muutoksesta? Mediatalon omistajana ymmärtäisin heti, että verkossa olisi pitänyt toimia aktiivisesti jo eilen eikä kilpailukenttä rajoitukaan enää tuttuihin mediataloihin, vaan kentällä on koko joukko uusia toimijoita.
Printtilehden kunniaksi amputoitujen pikkujuttujen vuoksi mediatalot hukkaavat verkossa luottamuksen.
Jos kateudesta kilpailijoita kohtaan jätetään vielä linkittämättä juttuja oman talon ulkopuolisiin juttuihin ja alkuperäisiin lähteisiin, tottuneempi netin käyttäjä katoaa turhautuneena viimeistään otsikon jälkeen omille teilleen. Hän on oppinut odottamaan jo parempaa palvelua, sillä samaan aikaan kun sanomalehdet eivät tiedä miten verkossa olisivat, toiset tekevät kaikkensa opetellakseen, mikä vetoaa verkossa.
Se ei ole näpertelyä. Netissä liikkuu raha.
Facebookia käyttää jo 1,5 miljoonaa suomalaista. Se tekee siitä toiseksi suosituimman sivun Suomessa heti Googlen jälkeen. Siellä on yleisö, mutta jostain syystä suomalaiset sanomalehdet näkyvät vaisusti. Näin siitäkin huolimatta, että esimerkiksi Facebook-sovelluksella sanomalehti voisi myydä omia tuotteitaan.
Huffington Post on ymmärtänyt jo, että lehden tulee päästä kiinni Facebookin ylläpitämiin verkostoihin, joita ei – valitettavasti – ole sanomalehtien omilla verkkosivuilla vastaavassa määrin. Huffington Postille Facebook tuo lisäarvoa, samoin lehden lukijoille, koska yhteinen rajapinta helpottaa kirjautumista sisään.
Jos ei muuta, niin kaikkien ilmoitusmyyjien pitäisi ainakin kerran kokeilla Facebookin ja Googlen tapaa kohdentaa ja myydä mainoksia. Joko suomalaiset sanomalehdet tarjoavat mainostajille online-palvelun, jossa ostaja voi nätisti siivuttaa haluamansa osan yleisöstä ja näkee samalla myös kokonaiskustannukset? Kampanjan koko ei ole ainakaan Facebookissa este, koska ilmoitukset on saatu tee-se-itse-toiminnaksi, joka onnistuu pienillä kuluilla.
Mainostajat ovat jo huomanneet, että he ainakin voivat kokeilla sosiaalista mediaa. Ja he kokeilevat. Oppivat. Sillä välin mediatalot menettävät mahdollisuuden pysyä ammattilaisina, jotka tarjoavat mainostajille apua. Eikä tilannetta varmasti helpota, jos lukijat, jotka odottavat verkolta enemmän kuin sanomalehdet uskaltavat tarjota, vaihtavat uuteen merkkiin.
