Pidimme kymmenen vuotta sitten feature-toimituksen palaverin. Sovittavana olivat muun muassa yhteiset toimintatavat.
Uusi tuottaja intoili tiimityöstä, jota ruvettaisiin tekemään enemmän. Pallotellaan ideoita, editoidaan, keskustellaan, kehitellään yhdessä. Ei sooloilevaa sankarijournalismia vaan nöyrää joukkuepeliä, jossa sparrataan ja kuunnellaan toisia.
Nyökyttelimme hyväksyvästi.
Ilta jatkui. Muutaman kaljan jälkeen hiljainen ja äärimmäisen taitava naistoimittaja avasi suunsa.
”En mä halua keskustella teidän kanssa jutuistani. Olen ’leave me alone, I know what I’m doing’ -koulukuntaa.”
Toimittajan työssä on käsityöläisammatin eetosta.
Kouluttautua voi vaikka kuinka paljon, mutta todellinen virtuositeetti syntyy käytännön työssä intohimon, onnistumisten ja erehdysten kautta.
Usein tuo virtuositeetti on, jos ei mystistä, niin ainakin vaikeasti analysoitavissa. Toimituksista ympäri Suomen löytyy ”leave me alone” -tekijöitä, joiden tyyli ja asiantuntemus ovat hioutuneet juuri heidän työtehtäviinsä oivallisiksi.
Näiden itsenäisten osaajien tuotoksista on kiva nauttia lukijana ja esihenkilönä. Myös ryhmätyöstä hössöttänyt feature-tuottaja antoi hiljaisen kollegani hoitaa hommansa ilman suurempia keskusteluja.
”Itsenäisen virtuoositoimittajan ominaisuuksilla ei kuitenkaan ole suuremmin yhtäläisyyksiä hyvän journalistisen esihenkilön kanssa.”
Itsenäisten osaajien työtavat tai uratarinat eivät kuitenkaan ole monistettavissa. Yksi ajattelee kirkkaimmin aamuyöllä ennen deadlinea, toinen tarvitsee tunnusbiisin löytääkseen kirjoitusrytmin, kolmas saa tekstiinsä syvyyttä lintubongausharrastuksesta.
Ei silti kannata laittaa koko toimitusta kirjoittamaan aamuneljältä Beatlesia kuunnellen ja lintukiikareilla ikkunasta tähyillen.
Työnantajille pitää antaa kunniaa virtuoositoimittajien kehittämisestä. Kukaan ei loista, jos siihen ei tarjota mahdollisuutta.
Työnantajia pitää myös varoittaa. He tekevät saman toimittajatyypin kanssa kiusallisen usein saman virheen.
Vuosia kuluu. Toimittaja tekee laadukasta työtä, hyvä palaute välittyy firman johdolle. Työnantaja alkaa miettiä, pitäisikö tuo ihminen palkita jotenkin.
Sitten joku keksii: nostetaan virtuoositoimittaja väliportaaseen. Tehdään hänestä esihenkilö tai tuottaja. Saa muutaman satasen lisää palkkaakin.
Itsenäisen virtuoositoimittajan ominaisuuksilla ei kuitenkaan ole suuremmin yhtäläisyyksiä hyvän journalistisen esihenkilön kanssa.
Toimittajan työssä tarvitaan sitkeyttä, esihenkilönä joustavuutta. Toimittajan pitää kiinnostua yksityiskohdista, esihenkilön hallita kokonaisuuksia. Toimittajan voimavarana on intohimo, esihenkilöllä rationaalinen ajattelu.
Ylennetty huipputoimittaja voi olla kuin valmentajaksi palkattu entinen huippujalkapalloilija. Hän osaa intuitiivisesti tehdä maaleja mutta huomaa nopeasti, että tasapainoisen joukkueen rakentaminen ja vasta-alkajien koutsaaminen maalintekijöiksi ovat eri juttuja.
Pahimmillaan näissä tilanteissa häviävät kaikki. Työnantaja menettää hyvän toimittajan ja saa huonon esimiehen. Toimittaja menettää intohimonsa tai saa burnoutin.
Titteli on huono palkitsemisen väline. Raha on paljon parempi.
