Tilaa Lehti!

Toimittaja, oletko kokeillut parityöskentelyä? Kannattaisi!

Toimitustyö on aina tiimityötä. Juttua ei pitäisi julkaista ilman, että se käy jonkinlaisen laadunvalvonnan läpi.

Näkökulmat

Kirjoittaja on toimittaja ja yrittäjä.

Editointisessio kollegan kanssa: tulee puheeksi, että hän kirjoittaa romaania yhdessä toisen kirjoittajan kanssa. Vierailu uutistoimituksessa: käy ilmi, että tuottaja suunnittelee vakituisia käytäntöjä parityöskentelyyn kannustamiseksi. Satunnainen juttutuokio tutkivan toimittajan kanssa: hän huomauttaa, että lukija voi saada jutuista jotain selkoakin nyt kun mukana tekemisessä on työpari.

Parityöskenty on ollut erityisesti ruotsalaisen dekkarikirjallisuuden ilmiö, mutta kyllä sitä journalisminkin piirissä käytetään, mahtavaa!

Toimitustyö on aina tiimityötä. Juttua ei pitäisi julkaista ilman että se käy jonkinlaisen laadunvalvonnan läpi. Toisen silmät näkevät paremmin kuin omat.

Juttuja toki julkaistaan yksinkin. Se on huono homma.

Koska olen free-toimittaja, laitan juttujani luettavaksi sekä perheenjäsenilleni että kavereilleni ennen kuin lähetän ne editorille. En muista yhtäkään kertaa, jolloin tekstistä ei olisi löytynyt jotain parannettavaa tai korjattavaa jo tässä vaiheessa.

Yksin tekisin huonompaa työtä.

”Yhdessä voi intoilla, penkoa, innostua, nousta oman tason yläpuolelle.”

Mutta juttukohtainen parityö, se on vielä asia erikseen. Ja juuri sitä suosittelen kokeilemaan.

Monet meistä ovat ihailleet juttuja, joita Paavo Teittinen ja Maria Manner ovat tehneet Helsingin Sanomiin. He tekevät nyt töitä eri taloissa, kun Manner siirtyi Ylelle. Mutta perinne eläköön!

Myös esimerkiksi Iltalehden Jarno Liski ja Hanna Gråsten-Lahtinen ovat julkaisseet liudan yhdessä tehtyjä juttuja.

Muidenkin kannattaisi kokeilla. Paavo Teittinen sanoo Olli Seurin Avoin kysymys -haastattelussa tekevänsä jutun mieluummin yhdessä kuin yksin, koska yhteistyö on aina parantanut juttua.

Kokoomajuttuja tietenkin tehdään työryhminä, mutta millaista on kirjoittaa yhdessä?

Olen itse tehnyt tietokirjan Ville Blåfieldin kanssa. Kirjoitin vuosia kolumnisarjaa toisen kollegan, Laura Saarikosken kanssa. Olen kirjoittanut myös esimerkiksi Kuukausiliitteen ja

Ylioppilaslehden juttuja silloisen kollegani Miira Karhulan kanssa. Tutkimusprojekteissakin kirjoitamme jatkuvasti tekstejä, joista vastaa työryhmä.

Oma kokemukseni on, että työskentelytapoja on yhtä monia kuin työryhmiäkin.

Osan kanssa olemme jakaneet työt: sinä kirjoitat tämän jakson, minä seuraavan. Osan kanssa toimii se, että olemme yhtä aikaa kiinni samassa dokumentissa ja molemmilla on lupa kirjoittaa suoraan toisen tekstin päälle tai jatkoksi.

Joidenkin kanssa pystyy jopa istumaan vierekkäin ja kirjoittamaan samaa tekstiä. Joskus taas riittää, että toiselta saa ajatteluapua omaan osuuteensa. Se sisältää luvan lainata toisen ajatuksia tai kehitellä niitä eteenpäin.

Päähavaintoni parityöstä: jos kuvitelma on, että parityö vie tuplasti aikaa, niin kokemus sanoo toista. Yhdessä voi intoilla, penkoa, innostua, nousta oman tason yläpuolelle. Sitä mitä minä en osaa, toinen osaa. Kun saa idean tai tajuaa jonkin asian, on aina joku, jota kiinnostaa: nyt tiiän, miten juttu vois loppua!! Oota, kato, toimisko se näin..?

Toimiva parityö on älyttömän kivaa. Lisäksi pelottaa vähemmän, että on missannut jotain täysin olennaista, jos jutun kanssa ei ole ihan yksin.

Tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje. Tilaa Suomen Lehdistö.

Lisää aiheesta

Uusin lehti

Tilaa uutiskirje

Varmista, että pysyt kärryillä, ja tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje. Viikoittaisessa kirjeessä kerromme media-alan uusista kokeiluista, hyvistä käytännöistä, ilmiöistä ja sen, missä nyt mennään.