Media menee juuri nyt vilkkaasti sosiaaliseen mediaan, mutta niin pelisäännöt kuin uudet toimenkuvatkin ovat vasta muotoutumassa. Pari tarinaa maailmalta saattaa antaa virikkeitä linjanvedoille Suomessa.
Ruotsissa lehtitalojen suhtautuminen toimittajiensa elämään sosiaalisessa mediassa on perin vaihtelevaa. Yhtä mieltä ollaan oikeastaan vain siitä, että sosiaalinen media on tuiki tärkeä ja että lehtien pitäisi olla aktiivinen erilaisissa sosiaalisen median kanavissa. Sen sijaan esimerkiksi toimittajien ohjeistamisen tarpeellisuudesta lehtitalot olivat Mediavärldenin kyselyn mukaan montaa mieltä.
Kyselyyn vastanneista 14 lehtitalosta puolet ei ollut antanut toimituksilleen ohjeistuksia sosiaalisen median pelisäännöistä. Neljällä lehdellä oli mainintoja sosiaalisesta mediasta yleisissä ohjeistuksissaan. Kolme lehteä oli laatinut erityiset sosiaalisen median ohjeistukset. Näiden joukossa oli muutenkin verkkomaailmassa hyvin viihtyvä Expressen.
Göteborgs Postenista kerrottiin, ettei heillä tarvita erityisiä ohjeistuksia, koska työntekijöihin luotetaan. Lehden mukaan yleiset periaatteet pätevät sosiaaliseen mediaankin.
Dalarnas Tidningar puolestaan on laatinut yksityiskohtaiset ohjeet sosiaalista mediaa varten. Perustelu näille on, että ohjeistuksen avulla vältytään jokaisen yksittäistapauksen käsittelyltä erikseen.
Ruotsalaislehtiä huolettaa yhtäältä luottamuksellisten liiketoimintatietojen leviäminen taloista kaikelle maailmalle.
Niin ikään mahdolliseksi uhaksi koetaan toimitusten sisäisten keskustelujen päätyminen sosiaaliseen mediaan. Ja tietenkin ollaan huolissaan lehden julkisesta kuvasta – toimittajilta edellytetään, ettei läsnäolo sosiaalisessa mediassa vaaranna yleisön luottamusta työnantajaan.
Huolista huolimatta ruotsalaislehdissä ei juuri koeta tarvetta valvoa toimittajien puuhia sosiaalisessa mediassa. Vain pari kyselyyn vastannutta lehteä edellyttää, että toimittajat kertovat esimiehilleen mitä he tekevät sosiaalisessa mediassa ja millaisissa rooleissa he tällöin toimivat.
Yhtä vaihtelevia kuin toimittajien ohjeistukset sosiaaliseen mediaan ovat myös sosiaalisen median toimittajien työnkuvat. Yhdysvaltalaisessa 10 000 Words -blogijulkaisussa haastateltujen ”social media editor” tai ”community manager” -nimikkeellä työskentelevien toimittajien perustehtävä näytti kuitenkin olevan ylläpitää julkaisun tarjontaa Twitterissä ja Facebookissa.
Uusi alue on siis eriytetty erilliseksi tehtäväksi toimituksissa, eikä ”verkkososiaalisuutta” välttämättä nähdä osaksi kaikkien toimittajien työtehtäviä.
Samaan tapaanhan verkkolehden tekeminen aluksi eriytettiin omaan karsinaansa, kunnes se on alettu nähdä osaksi rutiineja. Sosiaalisen mediankin osalta tilanne voi muuttua, sillä usean haastatellut työnkuvaan sisältyi myös muun toimituksen opastaminen sosiaalisen mediaan ja tarvittaviin taitoihin.
Yksi olennainen puoli sosiaalisen median toimittajan työnkuvaa näyttäisi olevan myös tuon alueen elämän seuraaminen. Uutisvinkkejä, keskusteluaiheita ja muuta virikkeitä journalismille löytyy, kun osaa ja viitsii seurailla sopivia foorumeita.
> Sosiaalisen median pelisäännöistä ruotsalaisittain Mediavärldenissä
> Sosiaalisen median toimittajan työnkuvista 10 000 Words -blogissa
Editors Weblogin jutussa kummastellaan osuvasti sitä, että vielä nykyaikanakin verkkolehtien keskustelualueiden toimituspolitiikat ovat retuperällä. Vähitellen on kyllä alettu tajuta, ettei keskustelujen määrä voi olla ainoa tavoite, mutta laatua ei oikein osata luoda. Niinpä monet keskustelut ovat jutun mukaan lähinnä kännisiä kapakkarähinöitä, jotka pitää keskeyttää suurempien vaurioiden välttämiseksi.
Kysymys ei ole ehkä niinkään nimestä tai nimettömyydestä kuin keskustelualueiden johdonmukaisesta toimittamisesta. Jutun mukaan se vaatii työtä. Heti alun pitäen keskusteluille tulee luoda kehys, joka ruokkii asiallisuutta. Ei riitä, että lehteen luodaan karsina, jossa saa mellastaa miten vain, vaan toimituksen on oltava osallinen keskusteluissa.
Mekaanisen delete-näppäilyn asemesta moderoinnin tulisi olla vastaamista, poimimista ja arvottamista. Hyvistä kommenteista tulisi palkita ja huonoihin pitäisi puuttua välittömästi. Asialliset keskustelijat kyllä oppivat käytössäännöt. Loppujen voi antaa mennä muualle.
> Toimitustyö parantaa verkkokeskusteluja, kerrotaan Editors Weblogissa
Britannian vaalit saivat vipinää politiikan journalismiin – myös median ulkopuolella. Yksi kiinnostavista kansalaisjournalistien hankkeista oli Democracy Club, jonka tuhannet vapaaehtoiset pyysivät parlamenttiehdokkaita vastaamaan yhtenäiseen kyselyyn. Viikkoa ennen vaaleja noin kolmannes kaikkiaan 3 000:sta kyselyyn pyydetystä ehdokkaasta oli vastannut.
Projekti muistuttaa vaalikonekyselyitä, mutta tässä tapauksessa ehdokkaiden toimintaa suhteessa annettuihin vastauksiin on tarkoitus pitää silmällä vaalien jälkeenkin. Vastaukset ovat nähtävillä niin ikään kansalaishankkeen ylläpitämässä They Work for You -julkaisussa.
Mielenkiintoinen idea on myös Straight Choice -projekti, joka kokoaa verkkoon ehdokkaiden ja puolueiden vaalijulisteita. Näin kätevästi saatavilla olevat julisteet mahdollistavat julistelupausten ja muiden puheiden vertailun.
Toisaalta ajatus on kerätä digitaalinen arkisto vertailuaineistoksi tulevia vaalikampanjoita varten. Kuten Journalism.co.uk -blogissa sanotaan, nämä joukkoistamiseen perustuvan tiedonhankinnan tulokset ovat hyviä lähteitä journalisteille – ja ehkä myös vinkki uusista työkäytännöistä.
> Juttua aiheesta Journalism.co.uk:ssa
Pilapiirtäjä Mark Fioren tapaus on herättänyt peräti kiinnostavan kysymyksen siitä, kuka tai mikä onkaan tämän ajan tiedonvälityksen portinvartija. Pulitzer-palkittu Fiore sai Applelta kielteisen vastauksen, kun yritti saada omaa julkaisusovellustaan mukaan iPhone/iPad -sovellusten joukkoon.
Päätös perustui Applen lisenssisopimuksen kohtaan, jonka mukaan se voi kieltäytyä hyväksymästä sovellusta, jota se itse pitää paheksuttavana. Suurennuslasin alle joutui nimenomaan se, että Apple määrittelee sopivan ja sopimattoman sisällön.
Fioren tapauksessa Apple vetäytyi, kertoi virheen tapahtuneen ja pyysi Fiorea lähettämään hakemuksensa uudelleen. Elämään jäi kuitenkin kysymys esimerkiksi siitä, missä sijaitsee vaikkapa verkkolehtien toimituksellinen päätösvalta, jos ja kun lehdet haluavat tarjota maksullisia versioitaan iPadin käyttäjille.
Columbia Journalism Review’n jutussa kysytään esimerkinomaisesti, mitä tapahtuu, jos lehtijutusta ärsyyntynyt taho vaatii suoraan Applea poistamaan sisältöä palvelustaan.
> Applesta ja lehdistönvapaudesta Columbia Journalism Review’ssa
