Tilaa Uutiskirje!

Satsaako media-ala tuotekehitykseen?

Ajankohtaiset

34 miljoonaa euroa tutkimukseen neljässä vuodessa. Mitä rahoilla on saatu aikaan media-alan yhteisessä tutkimusohjelmassa Next Mediassa?

Yllättävän paljon, sanoo Next Median ohjausryhmän jäsen ja Viestinnän Keskusliiton kehitysjohtaja Helene Juhola. Tähän mennessä hankkeessa on kehitetty muun muassa Helsingin Sanomien ja HBL:n tablettiversioita, mainonnan ratkaisuja ja toimitusjärjestelmiä, testattu maailman ohuinta lukulaitetta sekä ja opittu uutta median käyttötavoista.

Vuoropuhelu tutkimuslaitosten ja yritysten välillä on lisääntynyt.

– Usein sanotaan, että innovaatiot syntyvät pienissä yrityksissä. Next Mediassa isot yritykset keskustelevat myös sellaisten pienten yritysten kanssa, joita ei aiemmin olisi päästetty aulaa pidemmälle.

Kuka hankkeesta hyötyy?

Juholan mukaan yhteinen perustutkimus ei usein tuota valmista kaupallista tuotetta vaan lopullinen kehitystyö jää yritykselle, jolloin tuote päätyy sen valikoimiin. Tutkimustietoa jaetaan kuitenkin mahdollisimman avoimesti, ja avoimen lähdekoodin ratkaisuja tulee tarjolle muun muassa automatisoituvaan taittoon.

Mitä tapahtuu tulosvuoden 2013 jälkeen?

Next Media tuskin loppuu. Jatkovaihtoehtona on myös kansainvälinen tutkimusohjelma. Jo nyt Norjassa on käynnistynyt oma Next Mediansa.

Mitä sanot niille, joiden mielestä media-ala ei käytä riittävästi rahaa innovointiin ja kehitystyöhön, Helene Juhola?

– Pakko myöntää, että näin on ollut. Tosin helposti unohtuu, että media on perinteisesti laittanut panoksia esimerkiksi markkinatutkimukseen. Next Media parantaa tilannetta. Ainakin mukana aktiivisesti olevien mediayritysten panostukset ovat lisääntyneet selvästi.

 

Mikä Next Media?

  • Media-alan innovaatioihin, uusiin liiketoimintamalleihin ja -konsepteihin tähtäävä tutkimusohjelma, joka käynnistettiin Viestinnän Keskusliiton aloitteesta.
  • Ohjelmasta haluttiin yritysvetoinen, jotta tieto hyödynnettäisiin tehokkaasti. Next Media on Tieto- ja viestintäteollisuuden tutkimus Tivit Oy:n innovaatio-ohjelma ja sitä koordinoi Sanoma.
  • Next Media keskittyy kolmeen aihepiiriin: julkaisemiseen uusilla alustoilla, hyperpaikalliseen sisältöön ja kuluttajien mediankäytön muutoksiin. Hanke jakautuu kymmeniin osaprojekteihin.
  • Vuosina 2010–2013 hankkeeseen kuluu 34 miljoonaa euroa, joista 70 prosenttia tulee julkisista lähteistä eli Tekesiltä ja tutkimuslaitoksilta ja loput yrityksiltä.
  • Mukana on noin 60 yritystä ja kahdeksan tutkimuslaitosta.

 

Lisää aiheesta

Uusin lehti

Tilaa uutiskirje

Varmista, että pysyt kärryillä, ja tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje. Viikoittaisessa kirjeessä kerromme media-alan uusista kokeiluista, hyvistä käytännöistä, ilmiöistä ja sen, missä nyt mennään.

Podcast