Sulje

Reportaasi Kiuruvedeltä: Jaana Selanderille lehden tekeminen on koko elämä, ja juttuvinkkejä tulee jopa ehtoollisella – Selvitimme, miten itsenäisillä lehdillä menee

paikallislehdet

Itsenäisten lehtien määrä on vähentynyt, mutta ilman konsernin tukea voi silti pärjätä. Se tosin vaatii pitkiä päiviä, kekseliäisyyttä ja yksinäisyyden sietämistä.

Kiuruvesi on noin 8 000 asukkaan yläsavolainen pikkukaupunki, joka elää erityisesti naudanlihan ja maidon tuotannosta. Se heijastuu tietysti myös Kiuruvesi-lehden käsittelemiin aiheisiin, joskus liikaakin. Kyllästynyttä lukijapalautetta tulee silloin, kun lehdessä on paljon kuvia paikkakunnan symboleista.

– Lehmät ja ainoa kansanedustaja ovat punainen vaate, päätoimittaja Jaana Selander sanoo.

On lokakuinen arkiaamu, ja päätoimittaja istuu lehden paljon nykyistä suuremmalle henkilöstölle suunnitellussa kahviossa yhdessä markkinoinnista vastaavan Anu Laitisen sekä yhtiössä liki 40 vuotta työskennelleen konttorivastaavan Pirjo Palon kanssa.

He ovat kokoontuneet kertomaan, millaista on itsenäisen paikallislehden tekeminen vuonna 2020.

Itsenäisyys ei nimittäin ole mikään itsestäänselvyys täällä Pohjois-Savossa, jossa kaikki muut alueen tilattavat lehdet ovat nykyään Keskisuomalainen-konsernin omistuksessa.

Konserniomistukseen on siirtynyt moni muukin lehti Suomessa. Vielä vuonna 2009 lähes puolet Sanomalehtien Liittoon kuuluvista paikallislehdistä oli itsenäisiä mutta tänä vuonna enää hieman yli kolmannes.

Kiuruvesi-lehden itsenäisyyttä on suojannut ainakin sen hajanainen omistuspohja. Paikallisen kanttorin, opettajan ja pankinjohtajan vuonna 1953 perustaman lehden suurin yksittäinen omistaja on nyt Ylä-Savon Osuuspankki. Sen lisäksi on kymmeniä paikallisia pienomistajia, heidän joukossaan muun muassa päätoimittaja Selander.

Lehteä tehdään muutaman kilometrin päässä Kiuruveden keskustasta 1990-luvulla valmistuneessa rakennuksessa, jossa toimi vielä vajaat 10 vuotta sitten myös paino. Paino perustettiin 1960-luvulla turvaamaan lehden ilmestyminen.

Kahvihuoneen seinän takana painossa työskenteli kultavuosina kymmeniä saman yhtiön eli Kiuruveden Sanomalehti Oy:n ihmisiä. Lehti eriytettiin omaan yhtiöönsä vuonna 2010, mikä Selanderin arvion mukaan varmisti sen tulevaisuuden, sillä sittemmin painotoiminta on loppunut kannattamattomana.

Kerran viikossa ilmestyvässä Kiuruvesi-lehdessä työskentelee neljä ihmistä, ja pienessä työyhteisössä kaikki tekevät tarvittaessa vähän kaikkea. Esimerkiksi Anu Laitinen aloitti lehdessä kymmenisen vuotta sitten toimittajana, mutta on siirtynyt markkinoinnin pariin.

Pirjo Palon työnkuvaan konttorivastaavana kuuluu esimerkiksi asiakaspalvelua sekä ilmoitusten ja tilausten käsittelyä, mutta hän myös oikolukee sivuja.

– Ihmiset tykkäävät lukea ihan tavallisten ihmisten tarinoita, Laitinen sanoo.

– Itseäni viehättää, että voi lähteä 40 kilometrin päähän jututtamaan jotakuta ja löytää uskomattomia tarinoita. Ihmiset kertovat paikallislehdelle avoimesti hankalistakin asioista.

Moni lukija puolestaan antaa palautetta, että Kiuruvesi-lehti on ainoa lehti, jota he tilaavat.

– Se on kuitenkin paikallislehti, ja siitä saa ne paikalliset asiat tietää, sanoo Palo.

Kiuruvesi-lehden toimitiloissa oli vielä 10 vuotta sitten myös paino.

Anu Laitinen vastaa Kiuruvesi-lehden markkinoinnista.

Kustannustehokkuus ja synergiaedut ovat uuden vuosisadan sanoja myös mediabisneksessä. Digiliiketoiminta ei lähtökohtaisesti suosi paikallisia pikkupajoja, vaan kehittäminen vaatii usein resursseja eli rahaa, koodareita ja volyymia.

Numeroiden valossa itsenäisillä paikallislehdillä on kuitenkin mennyt jopa paremmin kuin konsernilehdillä: niiden myynti on pudonnut viime vuosina vähemmän. Toki Sanomalehtien Liittoon kuuluvien paikallislehtien tuloista edelleen jopa 97 prosenttia tulee printistä.

Esimerkiksi Keskisuomalainen-konserniin kuuluvan Loviisan Sanomien päätoimittaja Arto Henriksson on vahvasti sitä mieltä, että myös itsenäinen paikallislehti voi pärjätä.

Hän on pätevä ihminen arvioimaan itsenäisyyden ja konserniin kuulumisen eroja. Henrikssonin yhtiökumppani halusi myydä osuutensa Loviisan Sanomista vuonna 2012, ja lehdelle löytyi koti KSF Mediasta. Rajusti kasvanut Keskisuomalainen puolestaan hankki lehden omistukseensa viime vuonna.

Henrikssonin mukaan lehtien olosuhteet vaihtelevat valtavasti muun muassa sen perusteella, toimivatko ne kurjistumisen kierteessä olevalla muuttotappioalueella vai kasvavalla paikkakunnalla.

”Kun on pieni porukka, toimitusjohtajan tai päätoimittajan kyvykkyys monesti ratkaisee, miten lehti menestyy.”

Ulkoisten olosuhteiden jälkeen paikallislehden tärkeimmät menestyksen edellytykset ovat Henrikssonin mielestä osaavat ja innostuneet ihmiset.

– Kun on pieni porukka, toimitusjohtajan tai päätoimittajan kyvykkyys monesti ratkaisee, miten lehti menestyy.

Hän näkee, että myös digikehitystä voi tehdä itsenäisesti ja menestyksekkäästi, koska Suomessa on hyvät mahdollisuudet ostaa kehittäjäresurssia tarpeen mukaan talon ulkopuolelta.

– Mutta eivät paikallislehtikonsernitkaan ole veljiä keskenään. Voi sanoa, että KSF Media on mediatalo, jossa tehdään rahalla lehtiä. Keskisuomalaisessa taas on ennemmin tehdään lehdillä rahaa -mentaliteetti, kuten pörssiyhtiössä kuuluukin.

KSF Mediassa paikallislehden tekeminen ja kehittäminen oli Henrikssonin mukaan suhteellisen vapaata, vaikka jonkin verran myynti- ja tulosvastuuta konsernille olikin.

Keskisuomalaisen alla Loviisan Sanomista on Henrikssonin mukaan tullut aiempaa keskusjohtoisempi konseptilehti, jossa asiat ovat tarkasti ohjeistettuja, eikä esimerkiksi myyntivastuuta juuri ole paikallistasolla. Esimerkiksi keskusjohtoisuudesta Henriksson ottaa Keskisuomalaisen verkkouudistuksen, jonka myötä kaikki konsernin lehdet paitsi siirtyivät samalle alustalle myös ovat ulkoasultaan lähes identtisiltä.

– Toisaalta käytettävissä on valtavasti statistiikkaa, teknistä tukea, markkinointia ja tarvittaessa myös yhteisiä sisältöjä, hän summaa.

Kiuruvedellä hypätään nyt Selanderin Mersun kyytiin ja lähdetään ajamaan juttukeikalle syvälle maaseudulle.

Matkalla on aikaa puhua Selanderin omasta historiasta Kiuruvesi-lehdessä. Hän tuli taloon 30 vuotta sitten tehtyään sitä ennen freelancerina juttuja Savon Sanomiin ja Iisalmen Sanomiin. Hänen isänsä Aarne Leväsalmi on Kiuruvesi-lehden historian toinen päätoimittaja, hän itse on neljäs.

– Lehden tekeminen on koko elämä. Mitään muuta ei voi olla, eikä mulla mitään muuta ole ollutkaan. Kolme lasta olen välillä tehnyt, mutta siinäpä se onkin, hän sanoo.

Päätoimittajan on oltava valmiudessa, sillä koska tahansa saattaa tulla soitto, että tunnin päästä olisi jossakin pirtissä neljä sukupolvea koolla, voisiko lehti tulla tekemään juttua.

– Jos jätät menemättä, ei välttämättä toista kertaa pyydetä, Selander sanoo.

Vuosia sitten eräs keikka alkoi, kun Selanderin puhelin soi keskellä yötä. Paikallinen metsästysporukka oli kaatanut karhun Kiuruvedellä ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin ja vaati päätoimittajaa paikalle ikuistamaan teon. Eräs seurueen jäsenistä haki Selanderin kotoaan ja ajoi päätoimittajan keskelle metsää, jossa humalainen ukkolauma piti peijaisia.

Ja kerran paikallinen pastori totesi alttarilla öylättiä ja viiniä tarjotessaan, että olisi sitten yksi juttuvinkki kirkonmenojen jälkeen.

Mutta vaikka Selander on uransa aikana haastatellut satoja kiuruvetisiä ja tuntee lähes kaikkien taustat ja tarinat, hän ei ole menettänyt intoaan.

– On kiihottavaa olla koko ajan tapahtumien keskipisteessä. Ja mulla on halu kertoa toisille, että mitä hienoa täällä Kiuruvedellä tapahtuu.

”Jos jätät menemättä, ei välttämättä toista kertaa pyydetä.”

Perheomisteisen Pirmedioiden toimitusjohtaja Olli Sirén taas ei ole koskaan ollut erityisen kiinnostunut lehtien sisällöistä. Hän on diplomi-insinööri, joka tuli auttamaan isäänsä sanomalehden pyörittämisessä 1980-luvulla. Sittemmin yhtiö on kasvanut ja omistaa nyt Pirkanmaalla viisi paikallislehteä ja radiokanavan. Työntekijöitä on 35.

Mutta vaikka Sirén on kiinnostuneempi yrittäjyydestä kuin journalismista, se ei tarkoita, etteikö hän ymmärtäisi, mistä paikallismedioiden menestys tulee.

Kaikkein tärkein oivallus yhtiössä on ollut se, että sen medioissa tehdään ainutkertaista sisältöä, jota ei saa mistään muualta. Tätä Sirén on korostanut paitsi asiakkaille myös sisäisesti.

Toinen kriittinen menestystekijä on ollut se, että pienessä yhtiössä kaikelle tekemiselle on mahdollisuus antaa kasvot.

– Google tai Facebook ei ikinä tule Ylöjärvelle tai Lempäälään juttelemaan yrittäjille. Me taas tunnemme asiakkaamme ja asiakkaat tuntevat meidät. Isompien yritysten on paljon vaikeampaa pitää pieniä asioita näin tärkeänä.

Sirén arvioi, että isompiin konserneihin verrattuna Pirmedioiden vahvuus on myös siinä, että jokainen työntekijä näkee oman työnsä merkityksen ja vaikutuksen. Hänen omaan filosofiaansa kuuluu henkilöstön osaamisen kehittäminen kaiken aikaa.

”Google tai Facebook ei ikinä tule Ylöjärvelle tai Lempäälään juttelemaan yrittäjille.”

– Se on ainoa keino edetä, koska kaikki muuttuu koko ajan, eikä vanha toimi tai toimii huonosti.

Sirén sanoo, että digikehittäminen on vaatinut paljon omaa kiinnostusta, kokeilemista ja myös epäonnistumisia. Eräänä vuonna henkilöstö esitti pikkujouluissa toimitusjohtajalleen suunnatun lämpimän pilkkalaulun yhtiön pieleen menneistä digiprojekteista.

– Epäonnistumisia on hirveän paljon. Mutta asia on kiinnostanut minua ja siinä on ollut pakko päästä eteenpäin, Sirén toteaa.

Vaikka Pirmediat ei kuulu isompaan konserniin, Sirén näkee yhtiön digitaalisen tulevaisuuden valoisana.

Pirmedioiden tavoitteena on ollut saada tilaajat ottamaan käyttöön digitunnuksia ja käyttämään niitä aktiivisesti, päivittäin. Tällä hetkellä yli 50 prosenttia tilaajista on aktivoinut digitunnuksensa. Sirén sanoo, että yhtiö on halunnut kiirehtiä digikehitystä, koska näkee tulevaisuudessa skenaarion, että paperilehden jakaminen on liian kallista, vaikka lukijat sinällään sitä haluaisivatkin.

– Se voi tapahtua viiden tai kymmenen vuoden kuluttua, ja siihen pitää olla valmis. Mutta olen hyvin luottavainen, että digisiirtymä on siihen mennessä jo tapahtunut.

Yhtiössä ollaan nyt vaihtamassa maksujärjestelmää, mikä mahdollistaa suoratoistopalveluiden malliin kuukausimaksullisen digi­tilauksen. Sirén uskoo tämän kiihdyttävän digitilausten kasvua entisestään.

Koronasta huolimatta Pirmedioiden liikevaihto jopa kasvaa tänä vuonna. Selittäviä tekijöitä ovat muun onnistunut myynti sekä se, että vuodenvaihteesta alkaen kaikki yhtiön lehtien isommat printti-ilmoitukset on julkaistu tavalla tai toisella myös digikanavissa.

Sirén sanoo, ettei paikallislehtien siirtyminen konserneihin sinällään ole välttämättä huono kehitys, jos siten turvataan niiden ilmestyminen.

– On hienoa, että toimialalle tulee tätä kautta myös lisää ammattimaisuutta. Osin alalla edelleen puuhastellaan, mutta se on toisaalta ymmärrettävää.

Päätoimittajan on varauduttava esimerkiksi hevosten valokuvaamiseen märällä laitumella kovassa sateessa.

Juttukeikalta pääsee harvoin pois juomatta kahvia. Myös yrittäjän pojalle Aleksi Ruotsalaiselle maistui pulla.

Kiuruveden Koivujärvellä Jaana Selander haastattelee monitoimiyrittäjä Aki-Juhani Ruotsalaista tämän maatilalla. Hän kyselee Ruotsalaiselta moottoripyörien ja autojen korjaamisesta, maaseutuyrittämisestä ja Kiuruveden elinvoimasta, valokuvaa perhettä traktorin renkaan päällä ja nauttii korjaamon takahuoneeseen katetut voileipäkahvit. Lopuksi käydään katsomassa rankkasateessa hevosia, vaikka päätoimittajan korkokengät eivät olekaan kaikkein paras asuste mutaiselle laitumelle. Juttu on tulossa myöhemmin lokakuussa julkaistavaan Elinvoimaa-liitteeseen.

Paluumatkalla autossa palataan siihen, mikä itsenäisen lehden tekemisessä on rasittavaa. Selander sanoo olevansa usein yksin päätösten kanssa. Pienessä yhtiössä kollegiaalista tukea ei oikein ole, ja kaikista päätöksistä on vastattava omalla naamalla. Myös sellaisista, jotka eivät liity suoraan lehden sisältöön.

Koronakriisin alkuvaiheessa Selander oli lomalla Teneriffalla ennen kuin ulkomailla matkanneille suositeltiin omaehtoista karanteenia. Pian sen jälkeen koronavirus levisi kiuruvetisessä hoivakodissa, ja 12 vanhusta kuoli.

Selanderin mukaan villeimmissä nettihuhuissa väitettiin, että hän oli tuonut viruksen Kiuruvedelle ja levittänyt sen hoivakotiin, jossa hänen vanhempansa olivat hoidossa. Mikään väitteistä ei pitänyt paikkaansa.

– Some on mennyt räikeämmäksi ja räikeämmäksi, vaikka se onkin hemmetin hyvä työkalu ja kyllä minäkin siellä olen. Otan niin kuin Jeesus ne raipat vastaan ja jatkan vaan Via Dolorosaa.

Selanderilla on päätoimittajana vain sisältövastuu, mutta totta kai pienessä lehdessä on mietittävä myös rahaa.

Esimerkiksi pääkirjoituksissa Selander kertoo ottavansa yleensä kantaa melko maltillisesti. Pääsääntöisesti niissä ollaan maaseudun ja yhteisöllisyyden puolella eikä käännytä ketään vastaan.

– Se on myös otettava huomioon, että hemmetti jos pääkirjoituksen takia tulee 20 tai 30 tilausperuutusta. Se on vaan realismia, ja sillä lailla kirjoitan kieli keskellä suuta.

”Yritän pitää kiinni siitä, että saamme tehtyä lukijoille hyvää lehteä. Ilman sivutuloja se ei onnistuisi.”

Paikallislehden pyörittäminen on intohimohommaa, siitä käy esimerkiksi myös vaikkapa vuonna 1983 perustettu Puolanka-lehti.

Lehden taustayhtiö tarjoaa myös valokuvauspalveluita, myy lahjatavaroita ja matkamuistoja, välittää pesulapalveluita sekä toimii teleoperaattori DNA:n asiamiespisteenä Puolangalla.

– Yritän pitää kiinni siitä, että saamme tehtyä lukijoille hyvää lehteä. Ilman sivutuloja se ei onnistuisi, sanoo päätoimittaja ja toimitusjohtaja Tuomo Seppänen.

Haasteet ovat vanhat tutut: lehden jakelu alkaa käydä sietämättömän kalliiksi, eikä digistä ole paikkamaan menetyksiä. Tilaushintaa voi toki vuosi vuodelta nostaa, mutta jossain vaiheessa tilaajien raja tulee vastaan.

Lehti on saanut digisiirtymään ulkopuolistakin apua. Se oli seitsemän vuotta sitten mukana Pohjois-Pohjanmaan Ely-keskuksen Digisilta-hankkeessa, jossa lehdelle rakennettiin näköislehti.

Viimeisin verkkosivu-uudistus tehtiin tänä vuonna, koska parikymmentä vuotta vanhan palvelimen tietokanta oli vanhenemassa. Uudistuksen teki yrityksen entinen työntekijä, joka toimii nykyään yrittäjänä.

– Nämä ovat resurssikysymyksiä. Ei kukaan kerkiä tehdä, eikä ole oikein satsata rahaakaan.

Nyt Puolanka-lehti on hakenut ja saanut Business Finlandilta kahteen otteeseen koronatukea, joista jälkimmäisellä lehti pystyy palkkamaan ulkopuolisen ihmisen skannaamaan kuva-arkiston negatiiveja. Arkistokuvien myynnillä ja esimerkiksi paikallishistoriasta kertovien kirjojen tuloilla paikataan taloutta.

– Kyllä minä uskon, että viiden vuoden päästä ollaan edelleen olemassa, Seppänen sanoo.

Itsenäisyys merkitsee Seppäselle vapautta päättää lehden asioista. Hänelle ei kuitenkaan sinällään ole väliä kuka lehden omistaa, kunhan sen tekemisestä voidaan päättää paikallisesti.

Se kuitenkin on itseisarvo, että hän saa tehtyä paikallisille lukijoille hyvää ja tärkeää sisältöä viikosta toiseen. Sitä hän rakastaa ja haluaa vaalia.

– Olemme kaikki puolankalaisia, ja olemme hyvin sidoksissa puolankalaiseen yhteisöön. Tuntuu, että tämä pieni kunta on tietynlainen perhe, kaikki tietävät ja tuntevat toisensa.

Jaana Selander tekee pitkiä työpäiviä ja on käytännössä aina valmiudessa lähtemään juttukeikalle. Jos kieltäytyy, toista kertaa ei välttämättä pyydetä.

Nyt Kiuruvesi-lehden Jaana Selander istuu taas omassa huoneessaan toimituksessa ja sanoo suoraan lehden verkkosivujen olevan niin vanhanaikaiset, että hävettää.

Tällä hetkellä juttuja tehdään paperilehti edellä ja jaetaan kitsaasti digissä, koska tilaajat maksavat paperilehdestä. Toinen syy on se, että Iisalmen Sanomat saattaisi napata lehden uutisia ennen kuin ne ovat paperilehden tilaajilla.

Tilanne harmittaa Selanderia.

– Journalistina sitä haluaisi olla ajan hermolla. Raivostuttaa, että kerran viikossa ilmestyvässä lehdessä uutiset ovat vanhoja.

Hän tietää ja myöntää, että digitulot ovat paikallislehdillekin kohtalon kysymys.

– Mutta olemme edenneet varovaisin askelin, koska itsenäiselle lehdelle ne ovat melkoisia panostuksia.

Hankkeita edistetään tietenkin oman työn ohessa. Nyt verkkouudistus on kuitenkin käynnistymässä.

Marraskuun alussa lehtiyhtiön toimitusjohtajana aloittavan Juha Saastamoisen mukaan verkkotekniikan uudistamisen lisäksi Kiuruvesi-lehdessä otetaan todennäköisesti käyttöön maksumuuri ensi vuonna. Uudistus on yhtiön suurin taloudellinen satsaus kymmeneen vuoteen.

Samaan aikaan yhtiössä uskotaan, että Kiuruvesi-lehdessä printti on pääasiallinen alusta vielä pitkään, ja digi lähinnä tukee paperilehteä. Saastamoinen sanoo, että vaikka korona rokottaa ilmoitustuloja, lehden talous on kuitenkin kohtuullisen hyvällä tolalla.

Saastamoinen on yksi noin kymmenestä lehden isommasta henkilöomistajasta.

Hänen mukaansa lehden periaatteena on aina ollut, että omistajat ja hallitus eivät puutu lehden sisältöihin, vaan niistä vastaa yksiselitteisesti päätoimittaja. Laaja omistuspohja näkyy hänen mielestään ennen kaikkea siinä, että lehti on kiuruvetisten puolella.

– Meillä on omat jutut, jotka eivät kierrä lähialueen lehdissä niin kuin joissakin konserneissa saatetaan tehdä.

Maailman muuttuessa paikallislehden idea ei muutu. Selander sanoo, että lehden tehtävänä on pitää huolta Kiuruveden elinvoimasta ja tarjota tilaa yhteisöllisyydelle, aivan kuten se on tehnyt jo vuosikymmeniä.

– Joku sanoi hyvin, että mistäs myö sitten luettaisiin uutiset, jos ei olisi Kiuruvesi-lehteä. Se on tavallaan ainoa, joka kokoaa ihmiset yhteen leirinuotiolle.

Ja vaikka nyt ei ollakaan Linnan juhlissa, pitää silti vielä kysyä: mitä itsenäisyys teille merkitsee?

– Se merkitsee hirveän paljon, ettei olla mikä tahansa konsernilehti. Vaan ollaan itsenäisiä niin kuin kiuruvetisetkin ovat eikä Iisalmen alaisuudessa.

> Tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje. Tilaa Suomen Lehdistö.

Kommentit