”Tiedot on tarkistettava mahdollisimman hyvin – myös silloin kun ne on aikaisemmin julkaistu”, kuuluu Journalistin ohjeiden kohta 10.
Ohje tuppaa harmillisen usein unohtumaan, kun mediassa siteerataan tietokirjallisuutta. ”Kirjaväite”, jopa ”raju kirjaväite”, ovat tavanomaisia otsikkoaineksia esimerkiksi iltapäivälehdille. On rutiinia, että odotetun hittielämäkerran julkaisupäivänä tai jo sitä ennen kirjan sisältöä siteerataan laajasti mediassa useissa eri jutuissa – todennäköisesti sen kummemmin väitteitä tarkistamatta.
Kirjaväitteillä on toki eroa. Jos vallanpitäjä kirjoittaa tuntemuksistaan jonkin häntä kohdanneen kohun keskellä, väitteisiin voinee suhtautua kuin hän olisi kertonut ne haastattelussa. Jos taas kirjassa kerrotaan tapahtumista, joihin liittyy myös muita osapuolia, pitäisi olla perusasia kysyä asianosaisilta kommenttia ennen journalistisen jutun tekemistä.
Kirjaväitteisiin perustuvia juttuja julkaistaan tyypillisesti myös esimerkiksi kuninkaallisten tai jo edesmenneiden julkkisten historiallisista tekemisistä, jolloin medialla ei välttämättä ole lainkaan mahdollisuutta varmistaa asioita ensikäden lähteiltä.
Viime aikoina on puhuttu tietokirjallisuuden tekemisen prosesseista. Tietokirjallisuus ei ole lähtökohtaisesti journalismia, eikä sen totuudellisuutta säätele samanlainen itsesääntelyjärjestelmä kuin journalisteilla.
Muistelmat taas ovat nimensä mukaisesti usein kohteidensa värittyneitä muistikuvia siitä, miten asiat kenties tapahtuivat. On mahdotonta selvittää tarkasti, liukastuiko Vesa-Matti Loiri 50 vuotta sitten oikeasti omaan siemennesteeseensä niin, että häneltä lähti taju, kuten Jari Tervon kirjoittamassa Loiri-elämäkerrassa väitetään ja kuten kirjaa käsitelleissä uutisissa yksityiskohtaisesti kerrottiin.
Vaikka väitteitäkin voi uutisoida, kannattaisi niiden luotettavuutta silti pohtia tarkasti ennen julkaisunappulan painamista. Ainakin voi miettiä, kuinka varmaksi tiedoksi väitettä jutun otsikossa väitetään.
