Tilaa Lehti!

Ennen kaikki ei ollut paremmin

Pyysimme Reetta Rädyn ja Lauri Malkavaaran lukemaan vanhoja Nyt-liitteitä ja keskustelemaan featurejournalismin muutoksista.

Hitaat
  • LEHDISTÖTILAISUUS
  • AIKA 18.11.2022  
  • PAIKKA Reetta Rädyn koti Helsingin Kalliossa 
  • PAIKALLA Journalisti ja kouluttaja Reetta Räty sekä Helsingin Sanomien liitepäällikkö Lauri Malkavaara 
  • AIHE Nyt-liite, featurejournalismin muutokset, tyyli ja rohkeus 
  • TARJOLLA Kahvia 

Aarteet on sijoitettu näkyvälle paikalle Reetta Rädyn kodin hyllylle. Helsingin Sanomien Nyt-liitteiden vuosikerrat ovat siistissä rivissä oransseissa kansioissa. Juuri missään muualla kuin täällä, ehkä Sanomatalossa ja Päivälehden museossa niitä ei sitten olekaan. 

Ja tänään, marraskuisena perjantaina, on tarkoitus selailla vanhoja lehtiä ja puhua Rädyn ja Lauri Malkavaaran kanssa featurejournalismin muutoksista.

Malkavaara oli perustamassa Nyt-liitettä vuonna 1995. Pari vuotta myöhemmin hän siirtyi Kuukausiliitteeseen, jossa on siitä lähtien toiminut editorina ja esihenkilönä. Räty taas kirjoitti Nyt-liitteeseen sen perustamisesta lähtien ja oli lehden pomo vuosina 2004–2007. 

Featurejournalismilla tarkoitetaan perinteisesti aikakauslehtimäistä, tarinallista journalismia. Digiaika on mullistanut genren, joten tarkkojen määrittelyjen tekeminen on vaikeaa. Lainataan siis Rädyn, Tuomas Kasevan ja Olli Seurin hiljattain julkaiseman Feature!-kirjan esipuhetta: 

”Featuren voi määritellä sadalla tavalla, mutta määritellään se tässä kohtaa näin: feature on kertovaa, syventävää ja elämyksellistä journalismia.” 

”On myös sinnikyyslaji, että pääsee paikkoihin.”

Nyt-liitettä synnytettäessä Lauri Malkavaara hahmotteli lehdelle tehtäviä: ”kepposia tehdään” ja ”1. perustetaan seurapiiri, 2. perustetaan lehti”, hän kirjoitti muistikirjaansa. Nytin tarkoitus oli irrottautua Kuukausiliitteen journalismin traditioista olemalla energisempi ja vauhdikkaampi. Kärjistäen sanottuna, kun uutisjournalismin piti olla muodoltaan aina samanlaista, Nytin journalismin piti olla ainutkertaista ja erilaista. 

Esikuvina olivat erityisesti amerikkalaiset laatulehdet, joita tilattiin myös toimitukseen: New Yorker, Esquire, Vanity Fair. Niiden sivuilta virisi aikanaan niin sanotun New Journalismin aalto, jossa journalismi ryhtyi ottamaan tyylillisiä vaikutteita kaunokirjallisuudesta. 

Malkavaara kertoo esimerkin. Hän oli kerran, kauan sitten, hellepäivänä Kumpulan maauimalassa ja luki Esquire-lehden numeroa. Lehdessä oli juttu kahden naisen ja yhden miehen suhteista. Suhteista kerrottiin ensin vuorotellen naisten ja lopuksi miehen näkökulmasta. 

Juttua lukiessaan Malkavaara katseli uima-altaalla päivää viettäneitä ihmisiä ja kuuli keskusteluja sieltä täältä. Ihmisten välisiä suhteita ja perhetilanteita pystyi tulkitsemaan pienistä lauseista ja äänensävyistä. 

– Silti koko ajan tuntui, että tämä lehtijuttu on jotain enemmän. Niin kuin kirjallisuuskin parhaimmillaan pystyy kuvaamaan todellisuutta paremmin kuin todellisuus itse.

Reetta Räty arkistoi Nyt-liitteitä kotonaan.

Nuori Reetta Räty ryhtyi kirjoittamaan Nytiin aluksi avustajana. Hän muistaa ennen kaikkea sen, että juttuja tehtiin pitkään ja hartaasti. Jos haluttiin juttu siitä, millaista koulussa on, kouluun mentiin viikoiksi. Tai jos tehtiin haastattelujuttua, johon haluttiin ihmisten mielipiteitä, soitettiin sadalle ihmiselle. 

Ja aina kun mahdollista, mentiin paikan päälle. Saatettiin matkustaa esimerkiksi Kirkkonummelle tekemään lyhyt Kuka nyt -haastattelu. 

– Toisaalta ne kysymykset olivat niin tuhmia, että oli reiluakin kysyä ne paikan päällä, Malkavaara heittää. 

Nyt-liite mielletään ja miellettiin helposti nuorisoliitteeksi, mutta sekä Malkavaara että Räty kiistävät asian jyrkästi. 

– Talon johto luuli, että me tehdään nuorisoliitettä, mutta se ei missään tapauksessa pitänyt paikkaansa. Nyt-liite oli suunnattu kaikille, Malkavaara sanoo. 

Räty muistelee, että ollessaan Nytin pomona hän piti kaikkein kauhistuttavimpana asiana ajatusta, että toimituksen sohvilla olisi mietitty ”mitä nuoriso haluaisi lukea”. Mitään aihetta ei karsastettu siksi, että ne olisivat “epänuorisoaiheita”. Nytiin tehtiin juttuja Ilkka Kanervasta, uskonnosta, taloudesta ja politiikasta. 

”Kun ihminen alkaa lukea, hän saattaa jopa vähän pilkallisesti ajatella, että tämä ei kiinnosta minua vähääkään.”

Toinen asia, jonka Räty ja Malkavaara kiistävät, on se, että ennen feature olisi ollut yksiselitteisesti parempaa. 

Digitaalisen journalismin ajassa analytiikkaa tuijotetaan entistä enemmän. Malkavaaran mukaan analytiikka ei kuitenkaan vaikuta aihevalintoihin tai siihen, millaista journalismia hänen nykyään vetämässään Kuukausiliitteen toimituksessa tehdään. 

Koska Kuukausiliite on niin suuri, hän voi kieltäytyä kaikesta kohderyhmäajattelusta. Aiheet valitaan niin, että ne lähtökohtaisesti kiinnostavat kaikkia, tai niin, että ne eivät kiinnosta ketään, mutta ne pannaan kiinnostamaan kaikkia. 

– Kun ihminen alkaa lukea, hän saattaa jopa vähän pilkallisesti ajatella, että tämä ei kiinnosta minua vähääkään. Mutta lopussa hän huomaa, että olipa kiinnostavaa. 

Digitaalisuus ja analytiikka ovat auttaneet feature-journalismia, Räty ja Malkavaara sanovat. Juttujen lukumäärät ja -ajat sekä tilausmäärät kertovat toimitusten johdollekin, että pitkällä muodolla on merkitystä. 

Malkavaara sanoo, että hienoinkaan analytiikka ei silti lopulta pysty tekemään kaikkein tärkeintä mittausta: sitä, kuinka hyvin jokin juttu jää lukijoiden mieleen. 

Räty sanoo vuosien varrella kuljeskelleensa ympäriinsä kertomassa kavereilleen hienoista jutuista, jotka ovat jääneet hänen mieleensä. Hänestä se kertoo, että journalismillakin voi päästä poikkeuksellisen syvälle. Juuri tästä featurejournalismissa pitäisi parhaimmillaan olla kyse: muistijäljen jättämisestä. 

”Usein kuulee sanottavan, että riittää kun teen näin ja näin. Ei varmasti riitä.”

Entä oliko feature ennen rohkeampaa? Malkavaara sanoo, että monet muistavat Nyt-liitteen sen ilkeydestä. Hänen mukaansa se johtuu lähinnä siitä, että lehteä leimasivat vitsit, joita lähinnä hän ja Teppo Sillantaus vuosi toisensa perään keksivät lehden vitsipalstalle. 

– Vitsit ovat vitsejä. Mutta hirvittävän paljon tehtiin ihan perusfeaturejournalismia. Hyvin tehtyä ja huolellista. 

Malkavaara sanoo nykypäivänä ongelman olevan, että digitaalisesti julkaistavilla jutuilla ei aina ole kontekstia. Jos lukija tulee somen kautta lukemaan yksittäisen huumoripitoisen jutun, hän ei välttämättä lainkaan hahmota sen genreä. 

– Kun menee sohvalle Nyt-liitteen kanssa, sillä on konteksti. Se antaa enemmän mahdollisuuksia kaikenlaisille kepposille, Malkavaara sanoo. 

Kepposista puheen ollen Malkavaaralla on jo klassikoksi muodostunut kaavio, jonka avulla hän on kerran puolustanut jotakin Nyt-liitteen juttua, jonka vuoksi joutui Hesarin silloisen päätoimittajan Janne Virkkusen puhutteluun. 

Kuva kaaviosta on tämän jutun yhteydessä, mutta tiivistettynä kyse on siitä, että journalismin laatu nousee, vaikka siinä mentäisiin vähän huonon maun puolelle. Jos mennään liikaa, laatu romahtaa. 

Lauri Malkavaaran kaavio osoittaa, miten journalismin laatu kehittyy suhteessa hyvään ja huonoon makuun.

Reetta Räty puolestaan on puhunut siitä, kuinka nykypäivän nuoret ovat paljon aiempaa sensitiivisempiä eli herkempiä joillekin asioille. 

Silti hän ajattelee, että valtaosa muinaisista Nyt-liitteen jutuista toimisi tänä päivänäkin digitaalisesti hyvin tarjoiltuna lukijoille. 

– Jotkut yhteiskunnalliset kontekstit ovat tietyllä tavalla ajattomia. Jotkut jutut tietysti vanhenevat paremmin ja toiset huonommin. 

Yksi isoista muutoksista featurejournalismin tekemisessä on, että paikkoihin ei pääse enää niin helposti. Tänä päivänä Rädyn ei olisi mahdollista soluttautua kolmeksi viikoksi lukioluokkaan ja kirjoittaa rehellistä reportaasia teini-ikäisten opiskelijoiden arjesta, iloista ja suruista. Julkiset instanssit eivät ole enää niin julkisia kuin ennen, ja esimerkiksi yritykset vahtivat tarkasti, kuka heidän nimissään voi puhua. 

Julkisuuden henkilöilläkin on omat kanavansa kertoa kuulumisistaan ja markkinoida itseään. Silloin ei välttämättä riitä kiinnostusta osallistua juttuun, jonka näkökulmaa tai tekotapaa ei voi itse valita.

– Toisaalta on myös sinnikyyslaji, että pääsee paikkoihin, Räty sanoo. 

– Prosessi pitäisi aloittaa siitä, kuinka jutusta tulisi mahdollisimman hyvä. Usein kuulee sanottavan, että riittää kun teen näin ja näin. Ei varmasti riitä, Malkavaara jatkaa.

On selvää, että kiire toimituksissa on lisääntynyt. On useampia julkaisukanavia, sosiaalista mediaa, livejournalismia, radio­kanavia ja podcasteja, joissa tavallisen toimittajankin on nykyään oltava läsnä. 

Räty on yhdessä Long Playn toimituspäällikön Anu Silfverbergin kanssa järjestänyt Koneen säätiön ja Jokesin tuella kisällikoulutusta, jossa nuorille toimittajille käyvät luennoimassa kokeneet konkarit. 

Räty muistaa oman toimitta­jauransa alkutaipaleelta Nyt-liitteeseen kirjoittamansa jutun, jota hän kävi kahvilassa läpi Malkavaaran kanssa. Tällaiset sessiot olivat hänelle suuri oivallus ja opetus siitä, miten journalismia tehdään. 

– Sitä voi kutsua editoinniksi tai opettamiseksi, että joku näyttää, että näitä palikoita voi siirrellä, Räty intoilee vielä 30 vuotta myöhemmin. 

Tällaista kulttuuria hän kaipaa tämän päivän toimituksiinkin, joihin pölähtää kaiken aikaa ihmisiä, joille toimitusten käytännöt ja kulttuuri ovat täysin vieraita. 

Lauri Malkavaara innostui lukemaan Nyt-liitteen vanhoja vitsipalstoja, joista hän uskoo lehden ilkeän maineen kumpuavan.

Pling-pling. Pling-pling-pling. Pling-pling-pling. 

Jonkun puhelin piippaa hälytyksiä, mutta kukaan ei reagoi.  

Räty on hakenut lisää Nyt-liite-kansioita valokuvien ottamista varten ja selailee niitä lattialla. Malkavaara istuu nojatuolissa, lukee Nyt-liitteen historiikkia ja naureskelee edelleen vitseille, joita hän on aikanaan keksinyt liitteen vitsipalstalle yhdessä Teppo Sillantauksen kanssa. 

Mutta mitä tämä kilahtelu on? 

Lopulta Malkavaara havahtuu ja hakee puhelimensa pöydältä. Sitten hän istahtaa takaisin nojatuoliin ja jää tuijottamaan ruutua puhelin nostettuna kasvojensa eteen. Hän ei pitkään aikaan sano mitään. 

Lopulta hän puhuu ääneen mutta kuin itselleen jotain siihen suuntaan, että “voiko tämä olla edes totta”. 

Kaivan oman puhelimeni esiin ja klikkaan Helsingin Sanomien sovelluksen auki.  

Pääotsikko julistaa: HS:n vastaavaa päätoimittajaa Kaius Niemeä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta – ”En näe mahdollisuutta jatkaa tehtävässäni”. 

Haastattelusessio on päättynyt.

Lisää aiheesta

Uusin lehti

Tilaa uutiskirje

Varmista, että pysyt kärryillä, ja tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje. Viikoittaisessa kirjeessä kerromme media-alan uusista kokeiluista, hyvistä käytännöistä, ilmiöistä ja sen, missä nyt mennään.