Tilaa Uutiskirje!

Pirkanmaalla testataan keväällä lehtijakelua droonien avulla: Yrittäjän mukaan lennättäminen laskee jakelun hintaa vaikeakulkuisissa kohteissa

Markus Hohenthalin visiossa lähikaupan työntekijät voisivat lennättää lehtiä, lääkkeitä ja ruokakasseja haja-asutusalueilla.

Markus Hohenthal uskoo, että droonijakelu kehittyy ja tulee edullisemmaksi, kun alusten käyttö yleistyy. Yksi toistaiseksi ratkaisematon ongelma on jäätymisenesto. ”Pakkanen ei ole ongelma, mutta jäätävät olosuhteet ovat.”
Ajankohtaiset

Lentola Logistics testaa sanomalehtien jakelua droonin avulla 30 pirkanmaalaiseen talouteen kolmen kuukauden ajan ensi keväänä. Media-alan tutkimussäätiö tukee kokeilua 60 000 eurolla. Miten ja missä jakaminen tapahtuu, toimitusjohtaja Markus Hohenthal?

Ajatus on, että kokeilemme tätä jossakin tosi haasteellisessa paikassa. Yksi mahdollisuus on Saarikylät Pirkanmaalla, jossa ihmiset asuvat monen mutkan takana autolla ajaen. Tarkoitus on kysyä, ketkä lähtisivät mukaan kokeiluun. Ei ole väliä, ovatko asukkaat jonkin lehden tilaajia vai eivät.

Suunnittelemme reitit tarkasti etukäteen. Alukset lentävät koordinaatista toiseen itsekseen lähes autonomisesti. Lennämme aluksi yhdellä koneella. Ajatus on, että tulevaisuudessa operointipaikalla voisi olla useita aluksia, joita yksi henkilö lastaa ja valvoo. Nykyisten drooniemme toimintasäde on noin 20 kilometriä, mutta se ei todellakaan ole maksimi.

Pitääkö jonkun ottaa lehti vastaan?

Ei tarvitse. Lehti pudotetaan kahden-kolmen metrin korkeudesta sovittuun pisteeseen melkein sentin tarkkuudella. Lehti sidotaan vedenpitäviin kääreisiin. Sen voi jättää nurmikolle, pöydälle tai vaikka postilaatikon tapaiseen. On asiakkaasta kiinni, mitä hän haluaa paikalle viritellä.

Kuinka monta lehteä teoriassa drooni voisi jakaa päivässä?

Se riippuu monestakin tekijästä, mutta kyllähän päivässä ehtii tehdä paljon lentoja ja yhdellä lennolla voidaan jakaa noin viisi lehteä useisiin osoitteisiin. Alus lentää 80 kilometriä tunnissa vaakalentoa ja pudotustilanteessa menee ehkä yksi minuutti.

”Monet asiat ovat nykyään netissä, mutta myös tavaran pitää liikkua. Tämä on uusi askel haja-asutusalueiden logistiikassa.”

Mitä etua droonijakelusta on verrattuna tavanomaiseen jakeluun?

Mitä pidemmäksi kahden talouden välinen matka menee ja mitä pirstaleisemmin kohteet sijoittuvat, sitä edullisempaa on mennä ilma-aluksella. Autojakelu tuo aina polttoaine- ja henkilöstökuluja, kun joku joutuu istumaan kyydissä. Hiilidioksidipäätöt putoavat tässä tietysti myös merkittävästi.

Mikä visiosi droonien käytöstä lehtijakelussa tarkalleen on?

Lähdemme siitä, että toimisimme haja-asutusalueilla. Droonijakelu voisi olla autojakelua tukeva muoto, jolla jaettaisiin lehdet kaikkein vaikeimpiin pisteisiin, joihin joutuisi tekemään useiden kilometrien pistoja jakelureiteiltä. Drooneista on etua myös, jos joku haluaa, että lehti ylipäätään tulee omaan pihaan eikä jakelulaatikkoon 500 metrin päähän.

Monet asiat ovat nykyään netissä, mutta myös tavaran pitää liikkua. Tämä on uusi askel haja-asutusalueiden logistiikassa. Ei ole ihme, että myös amazonit ja googlet kehittävät droonilogistiikkaa.

Millaisella liiketoimintamallilla lehtien droonijakelu voisi olla kannattavaa?

Näen asian niin, että maaseudun kauppojen kannattaisi omistaa aluksia ja muutama henkilöstön jäsen olisi koulutettu käyttämään drooneja. Lennättäjät voisivat käyttää aluksia useampaan tarkoitukseen, kuten ruokakassien tai lääkkeiden kuljetukseen. Myös nykyisille logistiikkaoperaattoreille voisi olla kannattavaa ottaa alukset käyttöön.

Teettämämme kyselytutkimuksen mukaan monet ovat valmiita maksamaan siitä, että saisivat viiden kilon ruokakassin kotiinsa lennätettynä tai lehden omalle tontilleen järkevään aikaan aamulla.

Lisää aiheesta