• LEHDISTÖTILAISUUS
• AIKA 6.9.2021
• PAIKKA Kahvila El Fant Katariinankadulla Helsingin keskustassa
• PAIKALLA Lokakuussa SOK:lla johtajana aloittava Päivi Anttikoski
• AIHE Anttikosken työura ja sen opit, journalismin sävyt, koronaväsymys
• TARJOLLA Kahvia, kahvia ja kahvia

Päivi Anttikoski on työskennellyt vuosia eri rooleissa suomalaisen mediamaailman ytimessä. MTV:n, Helsingin Sanomien ja valtioneuvoston kanslian jälkeen hän alkaa kehittää SOK:n omia medioita.

Päivi Anttikoski ajaa tottuneesti Helsingin ytimessä. Hänen ehdottamansa tapaamispaikat Kalliossa ovat kiinni, joten olemme matkalla Senaatintorin liepeille etsimään sopivaa kahvilaa haastattelua varten. Samalla Anttikoski kertoo, kuinka hänen piti edellisessä työssään valtioneuvoston viestintäjohtajana tulla töihin julkisten sijaan omalla autolla, koska valtakunnan ykköspoliitikkojen lähellä työskennelleiden virkamiesten ei haluttu saavan korona-altistuksia.

Taksillakin olisi voinut joitain matkoja kulkea, mutta Anttikoski ei halunnut, että ”joku Jarno Liski alkaisi penkoa taksikuitteja”.

Päivi Anttikoski on toiminut pitkään median ja poliittisen vallan ytimessä.

Hän on työskennellyt muun muassa päätoimittajana MTV:llä ja Helsingin Sanomissa. Valtioneuvoston viestintäjohtajan työn hän jätti alkukesästä ja on nyt virkamieskarenssissa. Lokakuussa hän aloittaa SOK:n markkinoinnista, viestinnästä ja vastuullisuudesta vastaavana johtajana.

Tässä jutussa on tarkoitus käydä läpi Anttikosken uraa ja antaa hänen arvioida, miltä suomalainen mediamaisema näyttää eri rooleista katsottuna.

Vielä 1990-luvun alussa Anttikoski kuvitteli, että hänestä tulee sanomalehtitoimittaja. Vaihto-opiskeluvuosi Tanskan Århusissa muutti kaiken. Anttikoski hurahti totaalisesti tanskalaisten tyyliin ja tapaan tehdä journalismia.

– Se oli lämmintä, analyyttista ja rakentavaa, Anttikoski sanoo.

Opinnoissa tehtiin paljon tv-juttuja, joita viilattiin yötä myöten ja viikonloppuisin. Erityisesti tanskalaisten taito kertoa tv-jutuissa tarinoita teki häneen suuren vaikutuksen.

– Se tapa, jolla journalismista siellä puhuttiin, on jättänyt minuun jälkensä.

Niinpä Suomeen palattuaan Anttikoski päätti hakeutua televisiopuolen töihin. MTV:stä tuli hänen journalistinen kotinsa lähes 17 vuodeksi.

Anttikoski aloitti ajankohtais- ja kotimaantoimittajana, teki ulkomaanjuttuja esimerkiksi Virosta, Latviasta ja Liettuasta, seurasi Ahtisaarta Kosovossa ja olympia­valmisteluita Kreikassa.

”Vähän väsyin siihen, että joka aamu istuttiin sohville ja mietittiin, mitkä asiat ovat päin helvettiä ja missä on ongelmia.”

Sitten silloinen politiikantoimituksen esimies Timo Haapala pyysi Anttikoskea omaan toimitukseensa. Jos mahdollista, se tuntui vieläkin omemmalta paikalta. Anttikoski päivysti eduskunnassa, veti vaalitenttejä ja rakasti politiikan toimituksen ihmisiä ja Maikkarin ilmapiiriä. Ei ollut jähmeää byrokratiaa, komentoketjuja tai jahkailua. Tavoitteena oli mennä ja tuottaa wau-efektejä.

Anttikoski muistelee, että esimerkiksi Yleen verrattuna Maikkari oli ketterä ja nopea toimija, joka oli usein tapahtumapaikoilla ennen muita. Pitkäkestoisissa uutistapahtumissa taas Yle vei isolla koneistollaan ja resursseillaan voiton. Olennaista Anttikosken mielestä on, että molempia – kaikkia – medioita tarvitaan.

– Ei tulisi mitään, jos ei olisi kahta kilpailevaa kanavaa. Ja myös Nelosen Uutisia tarvittiin, vaikka siihen suhtauduttiinkin ehkä enemmän niin, että mietittiin, pysyykö se pystyssä.

Maikkarilla Anttikoski eteni uutispäälliköksi, ulkomaantoimituksen esimieheksi ja lopulta uutispäätoimittajaksi. Hän ei koskaan halunnut esimerkiksi uutisankkuriksi, kuten moni muu talon toimittaja.

– En ole ikinä suunnitellut tulevaisuuttani tai tähdännyt mihinkään.

Hän sanoo päässeensä siinä mielessä liian helpolla, että hänelle on tarjottu paljon hyviä mahdollisuuksia. Niin kävi myös vuonna 2014, kun headhunter soitti ja kysyi Anttikosken kiinnostusta ryhtyä päätoimittajaksi erääseen merkittävään suomalaismediaan.

Kun Anttikoski teki päätöksen Hesariin siirtymisestä, hän koki muuttavansa pois kotoa. Kertoessaan päätöksestään MTV:n silloiselle päätoimittajalle Merja Ylä-Anttilalle, he itkivät yhdessä.

Hesarissa vastaanotto oli ”hirveän lämmin” mutta samalla ”kyräilevän utelias”. Anttikoski oli palkattu Hesariin vastaamaan digitaalisista sisällöistä ja HSTV:stä aikana, jolloin digitaaliset ansaintamallit olivat levällään ja lehden levikki laski hurjaa kyytiä.

Anttikoski sanoo, ettei aluksi moneen kuukauteen oikeastaan tiennyt rooliaan lehdessä.

– Muistan pyytäneeni organisaatiokaaviota, mutta en saanut sitä. En tiennyt edes kaikkia alaisiani.

Hän sanoo yrittäneensä ajaa Hesarissa läpi ajatusta siitä, että kevyesti ja edullisellakin tekniikalla voi tehdä hyvää tv-journalismia. Kynnystä madaltaakseen hän järjesti toimitukselle mobiilijournalismikoulutusta.

– Mutta ihmiset eivät vaan ruvenneet tekemään, hän sanoo.

– Rakkaus printtilehteä ja kirjoitettua tekstiä kohtaan oli niin kova, etten sitä ymmärtänytkään.

Hän koki myös, että HSTV:n porukka oli ikään kuin muusta toimituksesta erillinen ryhmä, ei sellainen, joka tekee Hesaria isolla H:lla. Nelosen Uutisten kaatumisesta oli jäänyt kireyksiä ja katkeruuksia.

– Hirveän paljon olin yksin.

Päätoimittaja-aikanaan Anttikoski muun muassa perusti Lasten uutiset, joka oli aluksi Nelosella ja verkossa esitetty uutislähetys sekä aukeama printtilehdessä. Sittemmin konsepti on taipunut menes­tyksekkäästi myös omaksi paperilehdekseen.

Ei liene kuitenkaan ylitulkintaa todeta, että Anttikoski ei koskaan sopeutunut Hesariin. Osin tästä syystä hänen silmänsä avautuivat kaikelle muullekin, mitä journalismin lisäksi voisi työelämässä tehdä.

Itse journalismikaan ei enää tuottanut samanlaisia elämyksiä kuin uran alkupuolella. Hän sanoo yrittäneensä puhua rakentavamman journalismin puolesta, mutta Maikkaria vakavahenkisemmässä valtakunnan päälehdessä ei sellaiseen lämmetty.

– Vähän väsyin siihen, että joka aamu istuttiin sohville ja mietittiin, mitkä asiat ovat päin helvettiä ja missä on ongelmia.

Anttikosken viimeinen työpäivä Helsingin Sanomissa helmikuussa 2017 oli päivälleen 20 vuotta sen jälkeen, kun hän oli tullut alalle. Samana päivänä jäi sattumoisin eläkkeelle myös Hesarin pitkäaikainen politiikan toimittaja Unto Hämäläinen.

– Unskilla oli seuraavalle päivälle liput hiihdon MM-kisoihin. Mulla ei ollut mitään.

”Vuoropuhelun puuttumisen vuoksi media ja virkamiehet eivät ymmärrä toisiaan, ja siksi media kirjoittaa, että tietoja saatiin ’viimeinkin’ tai ’viime tipassa’.”

Headhunterit ovat aina soitelleet Anttikoskelle aktiivisesti. Niin myös Hesarin pestin päättymisen jälkeen.

Loppuvuonna 2017 alkoi tapahtua samaan aikaan kahdella rintamalla. Ensin Anttikoski eteni pitkälle valtioneuvoston kanslian viestintäjohtajan haussa. Hän oli jo menossa tapaamaan pääministeriä, kun headhunter taas soitti ja kehotti hakemaan auki ollutta päätoimittajan paikkaa Aamulehdestä.

Anttikoski oli aikonut jättää journalismin, mutta päätti kuitenkin mennä Tampereelle tapaamaan Aamulehden edustajia. Sittemmin keskustelu toimitusjohtaja Kai Telanteen ja henkilöstöjohtaja Virpi Juvosen kanssa johti rikostutkintaan.

Anttikosken mukaan hänelle ilmoitettiin, että päätoimittajuus Tampereella ei onnistuisi, koska hänen perheensä jäisi Helsinkiin. Tapaus eteni syyttäjän johdolla Pirkanmaan käräjäoikeuteen, joka vapautti Telanteen ja Juvosen työsyrjintäsyytteistä joulukuussa 2019.

Anttikoski sanoo, että oikeuden päätös on hänelle ”yks hailee”. Olennaisinta oli, että käräjäoikeus uskoi Telanteen sanoneen hänelle, että 10-vuotias lapsi ei pärjää ilman äitiään. Sekä Telanne että Juvonen ovat kiistäneet tämän.

Tapaus ei Anttikosken mukaan kerro laajemmin suomalaisesta työelämästä, jossa hän kokee tilanteen hyväksi ja tasa-arvoiseksi monella tapaa.

– Jälkikäteen olen ihmetellyt sitä, että Alma Mediasta kukaan ei ole vaivautunut reagoimaan jutun lopputulokseen. Esimerkiksi ihan reilu asian tunnustaminen ja anteeksipyyntö olisivat olleet paikallaan.

”Välillä tuntui pahalta monen ministerin ja virkamiehen puolesta, miten koville he joutuivat.”

Maaliskuussa 2020, ennen koronakriisin alkamista, valtioneuvoston kanslian viestintäjohtaja Anttikoski sanoi Journalisti-lehdessä kaikkien suomalaisten toimittajien suhtautuneen “todella asiallisesti” naisvaltaiseen hallitukseen. Oletko edelleen samaa mieltä?

– En, Anttikoski sanoo ja puhkeaa kovaääniseen nauruun.

Yksi kaivelemaan jäänyt asia liittyy valmiuslakiin, jonka myötä kaikki koronaviestintä keskitettiin valtioneuvoston kansliaan. Anttikoski sanoo, että pääkirjoituksissa ja kommenteissa vöyhkättiin sananvapauden rajoittamisesta, mutta samaan aikaan journalistit eivät olleet hänen mielestään oikeasti kiinnostuneita ymmärtämään, mistä on kysymys.

Toinen Anttikoskea vaivaamaan jäänyt asia oli niin sanottu aamupalagate.

Toukokuun lopulla Iltalehden toimittaja Jarno Liski paljasti pääministeri Sanna Marinin käyttäneen verorahoja aamiaisostoksiin mutta valtioneuvoston kanslian salaavan ostojen kuitit.

Anttikoski osallistui keskusteluun Twitterissä vielä samana päivänä. Hän julisti, että “kyse ei ole mistään lainrikkomisesta” ja että “tulkintaa kannattaa harrastaa faktojen pohjalta”.

Aamupala-asia oli kuitenkin otsikoissa pitkään, koska valtioneuvoston kansliallekin oli epäselvää, olivatko aiemmat pääministerit hyödyntäneet aamiaisetua, kuinka paljon ja minkä ohjeistuksen tai lainpykälien perusteella. Siksi moni näki viestintäjohtajan ulostulonkin lähinnä pääministerin kilven kiillottamisena.

Toimittajat jatkoivat asian selvittämistä muun muassa tietopyynnöin. Sitä Anttikoski kutsuu nyt ”menninkäisjournalismiksi”, jossa sulkeudutaan kivenkoloon eikä olla aidosti kiinnostuneita toisen osapuolen näkökannoista.

Hänen mielestään journalistit eivät esimerkiksi ymmärrä, kuinka kovilla valtionhallinnossa ollaan, kun tietopyyntöjen määrä yhtäkkiä räjähtää.

Julkisuuslain mukaan tiedot on kuitenkin annettava viipymättä. Miten Anttikoski itse huolehtisi siitä, että lakia myös noudatetaan?

Valmista vastausta hänellä ei ole. Anttikoski ei ”missään tapauksessa” haluaisi tiukentaa julkisuuslaissa olevia julkisten asiakirjojen luovuttamisen ehtoja tai aikoja. Toisaalta hän ei myöskään usko, että esimerkiksi henkilökunnan lisääminen tietopyyntöjen käsittelyyn ratkaisisi ongelmia tietojen luovutuksen nopeudessa.

– Haluan vain tuoda esiin, että me olemme avoin yhteiskunta. Vuoropuhelun puuttumisen vuoksi media ja virkamiehet eivät kuitenkaan ymmärrä toisiaan, ja siksi media kirjoittaa, että tietoja saatiin ”viimeinkin” tai ”viime tipassa”. Mutta eivät ne paperit sieltä järjestelmästä napin painalluksella tule.

Myöskään syytöksiä viestintäosastonsa poliittisuudesta hän ei ymmärrä. Anttikoski sanoo, ettei aluksi edes tiennyt asiasta tehdyistä tietopyynnöistä, koska niitä käsittelivät muut osastot kuin viestintä.

Myöhemmissä Twitter-keskusteluissa Anttikoski myös syytti yksittäistä toimittajaa epäasiallisesta tyylistä ja käyttäytymisestä, mutta ei yksilöinyt väitteitä. Nyt hän puntaroi, että olisi ehkä ollut parempi olla osallistumatta Twitter-keskusteluihin.

Anttikoski ehti nähdä kolmessa vuodessa koronan ja aamupalakohun lisäksi muun muassa hallituksen kaatumisen ja kahden pääministerin vaihtumisen. Hän istui paikalla käytännössä kaikissa hallituksen neuvotteluissa vuorokaudet läpeensä. Koronatilanne vaati yli vuoden ajan lähes kaiken huomion koko ajan.

– Sitä ei kukaan pysty tajuamaan, mikä helvetti se on jaksamisen kannalta. Välillä tuntui pahalta monen ministerin ja virkamiehen puolesta, miten koville he joutuivat.

Anttikoski sanoo olevansa itsekin yhä väsynyt, eikä osaa vielä tarkemmin purkaa tai eritellä kokemuksiaan.

Hänen jätettyään jo työnsä eräs entinen työkaveri lähetti Anttikoskelle viestin, että kuulee edelleen Anttikosken naurun säätytalon rappukäytävässä.

– Mun sielu on varmaan jäänyt sinne ja naureskelee itsekseen.

Lokakuussa Anttikoski aloittaa työn SOK:lla. Anttikoski ajatteli, että valtion palveluksessa hänellä ei olisi viestintäjohtajan paikan jälkeen juuri uranäkymiä, joten nyt oli otollinen hetki vaihtaa työpaikkaa.

Median näkökulmasta Anttikosken uudessa pestissä on kiinnostavinta, kuinka SOK aikoo kehittää omia medioitaan. Yhtiö on viime vuosina vähentänyt ulkopuolisia mainospanostuksiaan ja keskittynyt kehittämään esimerkiksi Yhteishyvää ja muita digitaalisia kanaviaan.

Juuri tämän niin sanotun oman median kasvattaminen on Anttikosken tehtävistä tärkeimpiä. Hän sanoo, että yritysten omat mediat eivät voi kaapata journalismin tehtäviä, mutta niiden kautta voi esimerkiksi edistää yritysten osallistumista yhteiskunnalliseen keskusteluun.

SOK:lla Anttikoski voi hyödyntää kaikkea tähän saakka oppimaansa journalismista, viestinnästä ja markkinoinnista. Vision voi edelleen tiivistää Århusin opetuksiin 1990-luvulta.

– Olen lähtenyt journalismista, koska haluan olla mieluummin sillä puolella, jossa aiheutetaan hyvää mieltä ja autetaan kuin luodaan negatiivisia ajatuksia ja tuntemuksia. Tässä uudessa työssäni on enemmän hyvän ja positiivisen klangin mahdollisuus.