Tilaa Lehti!

Onko media-alan kostea kulttuuri todella vain menneisyyttä?

Kerromme legendoja entisten aikojen toimittajien ryyppäjäisistä kuin alkoholikeskeinen kulttuuri olisi kokonaan takanapäin. Viime aikoina olen joutunut miettimään, onko se aivan totta.

Näkökulmat

Media-alalla on lukemattomia legendoja siitä, miten kostea kulttuuri alalla on vallinnut.

Niissä kerrotaan, että toimittajat saattoivat tiedotustilaisuudessa yhdessä päättää siirtävänsä juttujen julkaisun ylihuomiselle, jotta kaikki ilmainen viina ehditään juoda. Tai että joku myöhemmin tunnetuksi noussut hahmo herätettiin kosteiden juhlien jälkeen toimituksesta pöydän alle sammuneena.

Tarinoiden pääviesti on, että tällaista arki alalla joskus oli, mutta nykyään se on kuivaa ja ammattimaista.

Näin keskellä pikkujoulukautta olen kuitenkin joutunut miettimään, onko näkemys ennenaikainen.

Ensin Helsingin Sanomien päätoimittaja Kaius Niemi päätyi eroamaan epäillyn rattijuopumuksen seurauksena. Niemi oli istunut auton rattiin HS:n järjestämiä juhlia seuraavana aamuna.

Pari viikkoa sen jälkeen oman tiimini toimittaja Aleksi Rantamaa kertoi realitysarjassa kamppailustaan alkoholin kanssa.

Päätin kysyä näkemystä asiantuntijalta ja soitin ehkäisevää päihdetyötä tekevän EHYT ry:n osastopäällikölle Heikki Luodolle.

”Runsas alkoholinkäyttö yhteisissä tilaisuuksissa lisää syrjinnän riskiä ja tekee työyhteisöstä vähemmän saavutettavan.”

Luodon perusviesti on lohdullinen: Suomalainen työelämä on raitistunut harppauksittain takavuosista. Isoilla yhtiöillä – kuten omalla työnantajallani Ylellä – on kattavat päihdeohjelmat ja varhaisen puuttumisen mallit. Hektinen työtahti ei enää salli krapula-aamuja.

Samalla Luoto tunnistaa useita riskitekijöitä, joista moni kuulostaa tutulta.

Alkoholi on joillain aloilla yhä tärkeä tekijä verkostojen ylläpitämisessä. Läheisiä suhteita luodaan baaripöydissä. Päälliköiden ja johtajien oletetaan jaksavan vetää sidosryhmätapaamisissa muiden tahdissa, ja alkoholittomuutta kyseenalaistetaan.

Pikkujouluissa avoin baari kutsuu ryyppäämään, vaikka juhlapuheissa firma korostaisi kohtuutta.

Lisäksi alkoholi on yhä Suomen yleisin mieliala- ja unilääke. Yksi kalja tai viskipaukku auttaa irtautumaan työpäivän luomasta stressistä.

Mutta entä kun stressitaso nousee? Tai kun yksi paukku ei enää tunnu samalta?

Minulta kesti pitkään käsittää, miten iso asema alkoholilla journalistien työkulttuurissa yhä on.

Ei lähteiden kanssa ole pakko roikkua dokaamassa, mutta auttaahan se. Kovimpia ovat ne tyypit, jotka juhlivat pikkutunneille mutta vetävät suoran lähetyksen tai toimituskokouksen seuraavana aamuna.

Ja erityisen kovan työrupeaman keskellä on hyväksytympää huuhdella stressi muutamalla oluella kuin käsitellä se työterveyslääkärin luona.

Olisiko tämän kulttuurin muuttaminen ihan pelkkää ilon pilaamista?

Vaikka alkoholinkäyttö tarjoaa kaivattua sosiaalista liimaa, on se myös työturvallisuusriski ja yhdenvertaisuuden este. Esimerkiksi runsas alkoholinkäyttö yhteisissä tilaisuuksissa lisää syrjinnän riskiä ja tekee työyhteisöstä vähemmän saavutettavan niille, jotka eivät syystä tai toisesta juo.

Päälliköiden antamalla esimerkillä on väliä. Jos ajatellaan, ettei toimittajien pitäisi olla krapulassa töissä, ei pomojenkaan pidä. Ainakaan sitä ei tule ihailla.

Lisää aiheesta

Uusin lehti

Tilaa uutiskirje

Varmista, että pysyt kärryillä, ja tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje. Viikoittaisessa kirjeessä kerromme media-alan uusista kokeiluista, hyvistä käytännöistä, ilmiöistä ja sen, missä nyt mennään.