Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa on tuonut suomalaiseenkin journalismiin kielenhuollon näkökulmasta uutta pohdittavaa. Esimerkiksi paikkojen ja ihmisten nimiä, joiden translitterointi poikkeaa totutusta.
Ylelle kielenhuoltoa lähes 20 vuotta tehnyt Riitta Hyvärinen sanoo, että nimet pitäisi translitteroida suoraan ukrainasta tai venäjästä suomeen, ei kierrättää englannin kautta. Esimerkiksi Dnipro on kaupunki, joka menee helposti sekaisin Dnepr-nimisen joen kanssa.
– Vanhoja, vakiintuneitakin nimiä on jouduttu miettimään uudelleen, Hyvärinen sanoo.
Suurin jatkuva työ on kuitenkin tuotteiden ja yritysten nimissä. Niissä näkee erityisesti englannin vaikutusta, isoja kirjaimia keskellä sanaa, välilyöntejä ja viivoja oudoissa paikoissa.
Hyväristä tällainen sapettaa, koska silloin yritykset yrittävät ohjailla sitä, miten julkista kieltä käytetään.
– Kielenhuoltajana olen tässä tosi tiukkapipoinen, hän sanoo.
– Isot kirjaimet yhdyssanan keskellä rikkovat kielitajua. Silloin yhteistä omaisuutta yksityistetään.
Samaan on kiinnittänyt huomiota Helsingin Sanomien kielenhuoltaja Ville Eloranta.
– Olen miettinyt monesti, että olisi keveämpi olo, jos ei töissä joutuisi olemaan tekemisissä huonojen nimien kanssa.
”Isot kirjaimet yhdyssanan keskellä rikkovat kielitajua. Silloin yhteistä omaisuutta yksityistetään.”
Niin Ylessä kuin Hesarissa pyritään tietenkin noudattamaan suomen kielen lautakunnan suosituksia ja oikeinkirjoitussääntöjä. Se tarkoittaa, että erisnimet kirjoitetaan isolla alkukirjaimella, noudatetaan yhdyssanasääntöjä eikä mielellään kirjoiteta isoja kirjaimia keskelle sanaa.
Yritykset kuitenkin reagoivat usein kärkkäästi, jos firman kirjoitusasu mediassa ei ole sellainen kuin yritys itse haluaisi.
Kielioppiasioissa Hyvärinen on viime aikoina joutunut kiinnittämään paljon huomiota toimittajien lauseenvastikkeenomaisesti käyttämiin täytesanoihin, kuten “riippuen” tai “johtuen” jostakin tai “liittyen” johonkin.
– Ne haisevat ja maistuvat byrokratialle, Hyvärinen sanoo.
Hän inhoaa tämänkaltaista kielenkäyttöä siksi, että se tekee kielen rakenteen usein monimutkaiseksi ja epäselväksi.
Mistä päästäänkin kielenhuoltajan seuraavaan huomioon: sitaattien käyttöön.
– Kun muistiinpanoja tehdään yhä vähemmän kynällä ja paperilla, sitaateista tulee liian löperöitä. Ne noudattavat liikaa puhekieltä, niitä on hankala lukea ja seurata.
Hyvärinen ymmärtää tietenkin kiireen, jossa toimittajat useimmiten joutuvat työskentelemään. Hyvät sitaatit kuitenkin syntyvät vain siten, että on aikaa purkaa tarkasti tehtyjä muistiinpanoja ja aidosti miettiä, mitä ihminen on haastattelussa sanonut.
Myös Eloranta nostaa esiin haastattelut. Varsinkin asiantuntijoiden haastatteluja purkaessaan hyväkin kirjoittaja saattaa eksyä jargoniin, joka tekee teksteistä vaikeita lukea. Näkemykset ja sitaatit saattavat olla virheettömiä mutta silti raskaslukuisia ja vaikeaselkoisia.
– Se on kauhean ymmärrettävää. Varsinkin deskissä on paljon yleistoimittajia, joilla ei välttämättä ole kompetenssia olla suodattimena asiantuntijan lausuntojen välissä.
Sekä Ylelle että Helsingin Sanomiin tulee paljon lukijapalautetta yksittäisistä lyöntivirheistä tai muista huolimattomuudesta johtuvista erheistä. Kieliopillisista asioista tuleva palaute on usein tunteikasta ja kertoo Hyvärisen ja Elorannan mukaan siitä, että lukijat välittävät suomesta ja pitävät journalistista kieltä korkeassa arvossa.
Jos jutusta on esimerkiksi unohtunut omistusliite, Elorannan mukaan lukijapalautteessa siitä ei useinkaan vain huomauteta, vaan saatetaan todeta, että ”olette sitten päättäneet ottaa asiaksenne omistusliitteen poistamisen suomen kielestä”.
Hyvärisen mukaan lukijoilta tulee myös paljon kieliopillisia korjauspyyntöjä, joille ei kuitenkaan ole perusteita. Saatetaan esimerkiksi muistaa omasta nuoruudesta jokin kielioppisääntö, joka on sittemmin päivittynyt. Tai valitetaan yksittäisen sanan taivutusmuodosta, vaikka esimerkiksi Kotimaisten kielten keskus Kotuskin hyväksyisi nykyään taivutuksen kahdella eri tavalla.
Hyvärinen pitää selvänä, että nimenomaan toimittajat näyttävät yhteiskunnassa laajasti mallia hyvästä kielenkäytöstä. Tästä syystä on syytä pitää tiukasti kiinni siitä, että journalismissa kieltä ei rapauteta.
Se ei silti tarkoita, etteikö media voisi eri kanavissaan ja sosiaalisessa mediassa käyttää kieltä eri tyyleillä. Kielenhuoltajan tehtävänä on peilata eri kanavien kielenkäytön vaatimuksia Ylen omiin ohjeistuksiin.
– Toimittajat aika tarkkaan tietävät, mitä puhua. Usein enemmän ongelmia tulee siitä, että kuulijat eivät aina tule ajatelleeksi, että on eri rekistereitä, Hyvärinen sanoo.
Eloranta puolestaan on huomannut, että pelkästään suureen sanomalehteen töihin tuleminen ohjaa usein työntekijöitä käyttämään kieltä riittävän virallisesti. Hän on ollut iloisesti yllättynyt esimerkiksi nuorille lukijoille suunnatun, entisen Nyt-toimituksen toimittajien kiinnostuksesta erilaisiin tyylillisiin ja kielellisiin valintoihin.
Kielenhuoltaja on kuitenkin kaiken aikaa kielen muutoksen polttopisteessä. On oltava moderni mutta toisaalta kyettävä keskustelemaan myös konservatiivisten lukijoiden kanssa. Tekstilajien vapautumisen pitää näkyä myös yleiskielessä.
– Se on mielenkiintoista mutta aika kuluttavaakin, Eloranta sanoo.
- Lähteitä oikeinkirjoituksen tueksi
- Kielitoimiston sanakirja
- Kielitoimiston ohjepankki
- Kotimaisten kielten keskuksen julkaisut
Oikaisu pe 16.2. kello 16.15: Korjattu kohta ”yleisnimet kirjoitetaan isolla alkukirjaimella” oikeaan muotoon ”erisnimet kirjoitetaan isolla alkukirjaimella”.
