Tilaa Uutiskirje!

Milla Kukkonen aloitti A-lehtien ensimmäisenä ilmiöittäjänä ja kertoo nyt, miksi sellainen tarvitaan

Uudessa tehtävässään Kukkonen myös rakentaa A-lehtien uutta naisille suunnattua digimediaa.

Ilmiöt ennemmin löydetään ja tunnistetaan kuin luodaan tyhjästä, sanoo Milla Kukkonen.
Ajankohtaiset

Olet vasta aloittanut ilmiöittäjänä A-lehtien naisten mediassa. Mitä tekee ilmiöittäjä, Milla Kukkonen?

Ilmiöittäjän tehtävä on tunnistaa yhteiskunnan trendejä ja hiljaisia signaaleja sekä rakentaa niistä ilmiöitä eli nostaa ne journalistiseen käsittelyyn ja ihmisten tietoisuuteen. Tähän liittyy datan penkominen, somessa pyöriminen ja kaikenlainen tuntosarvien pystyssä pitäminen.

Lisäksi ilmiöittäjän on tärkeää tunnistaa kanavat, joissa ilmiö voi kukoistaa, ja muodot, joilla ilmiöstä kannattaa kertoa. Tätä pohditaan erityisesti digiympäristössä, mutta ilmiö voi ottaa myös esimerkiksi live-tapahtuman muodon.

Mainitse jokin tällainen ilmiö, jota olisit halunnut olla rakentamassa?

Metoo on itsestään selvästi tällainen ja toinen on sober curious -ilmiö eli utelias suhde raittiuteen. Siitä on tehty kiinnostavia juttuja ja se on vaikuttanut monien ihmisten elämään.

Miksi mediatalo tarvitsee ilmiöittäjän?

Kaikissa toimituksissa etsitään pinnan alla kuplivia aiheita ja mietitään, miten niistä voisi tehdä juttua. Monessa roolissa tämä työ jää näkymättömäksi ja se voi jopa luiskahtaa kokonaan mielen päältä. Ilmiöittäjäksi nimittäminen antaa luvan ja kannustaa tekemään tätä hiljaista työtä, eli porisemaan ihmisten kanssa, olemaan utelias ja tutkailemaan asioita.

”Monessa roolissa tämä työ jää näkymättömäksi ja se voi jopa luiskahtaa kokonaan mielen päältä.”

Tehtävänäsi on rakentaa A-lehdille uutta, syksyllä aloittavaa naisten digimediaa. Millaista?

Haluamme rakentaa rohkeaa ja fiksua naisten digimediaa, jossa ihmiset voivat olla vapaasti omia itseään ja suhtautua elämään pelottomuudella. Osviittana siitä, millaisia kerronnan muotoja tulevassa mediassa voi olla, on jo nyt pyörivä Eevan kirjaklubi eli verkossa toimiva lukupiiritapahtuma ja yhteisö.

Asteikolla 1–10, kuinka ruusuisena näet aikakauslehtien tulevaisuuden digissä?

Sellainen ysi. Olin kerran haastattelemassa aikakauslehden lukijaa, joka kuvaili ostavansa silloin tällöin punkkulehden. Hän kaataa lasin punaviiniä, lukee ja nauttii kokemuksesta. Miten saman elämyksen saisi tuotua digilehteen? Tai ehkä päinvastoin pitäisi tehdä jotain ihan uudenlaista. Toimivaa ansaintalogiikkaa ja muotoa ei ole vielä löydetty, mutta uskon, että ne löydetään.

Työskentelit aiemmin Otavamedian Kodin lehdissä toimituspäällikkönä ja tiiminvetäjänä. Mitä opit tässä tehtävässä?

Esihenkilötyöstä opin, että ei näissä hommissa kenenkään tarvitse yksin aina tietää vaan hommia tehdään porukassa. Lisäksi opin siivoamaan. Käsittelimme printissä ja verkossa paljon kodin hoitoa, ja jotenkin innostuin siitä.

Mitä alalla ei ymmärretä somen tekemisestä?

Toisinaan unohtuu, että some on olemuksellisesti sosiaalinen media. Siellä on yhteisöjä, jotka keskustelevat ja joita voitaisiin hyödyntää nykyistä enemmän. Aika monille some näyttäytyy jakelukanavana. Sometyö on myös työtä, johon tulee laittaa resursseja ja joka vaatii omanlaistaan tietämystä ja ymmärrystä.

Mitä haluaisit sanoa ensimmäiseen alan työpaikaan tulleelle nuorelle itsellesi?

Hyvin se menee! Uskalla enemmän!

Milla Kukkonen aloitti syyskuussa ilmiöittäjänä A-lehdillä. Viimeksi hän työskenteli Otavamedian Kodin lehdissä toimituspäällikkönä ja tiiminvetäjänä. Aiemmin hän on vastannut Kotilieden verkon ja somen sisällöistä ja työskennellyt Me Naisten monimediatoimittajana sekä Vauvan ja Meidän Perheen toimittajana.

Lisää aiheesta