Sulje

Jani Halme

Mediat ovat Facebook-riippuvaisia

facebook

Facebookista tykätään uutisoida negatiivisesti. Samaan aikaan lehtien tilaajamäärien kasvu on Facebookin varassa. Riippuvuus uhkaa vain syventyä.

Suhtaudun hyvin ristiriitaisesti Facebookiin. Niin palveluun kuin yhtiöön. Vaan eipä tämä näytä käyttööni juuri vaikuttavan. On täysin mahdotonta kuvitella elämää ilman Facebookia. Ystävien kuulumisten lukeminen ja elämäniloisten valokuvien katseleminen on kerta kaikkiaan liian ilahduttavaa.

Suljetut ryhmät ne vasta mahtavia ovatkin. Long Playn suljetussa ryhmässä käydään erittäin korkealuokkaista keskustelua journalismista. Kertomusten vaarat -ryhmässä perataan tarinallisen journalismin ja markkinoinnin esimerkkitapauksia niin häpeilemättömän kurttuotsaisesti, että sen oppi- ja viihdearvo on korvaamaton.

Oma Facebook-riippuvuuteni ärsyttää minua suuresti. Tunnista ja päivästä ja vuodesta toiseen skrollailen ruutua varsin tyytyväisenä, vaikka en ole hyötysuhteesta laisinkaan varma. Tuntuu pahalta olla kyvytön oman somekäytön edessä. Viime kesänä jouduin turvautumaan ensimmäistä kertaa elämässäni ulkopuoliseen apuun mediankäytön määrän suhteen. Kytkin vihdoin päälle kännykkäni Ruutuaikasovelluksen. Sen avulla rajoitin omaa somekäyttöäni tuntiin per päivä.

Yhtiönä Facebookissa minua ärsyttää sen yhteiskuntavastuuttomuus. Aivan kuten muillakin globaaleilla jättiläisillä sotefirmoista alkaen, on Facebookilla veronkierto verissä. Kun suomalainen yritys ostaa Facebookilta mainosaikaa, tulee lasku Irlannista, tarkemmin sanottuna Dublinin Grand Canal Street 4:stä. Facebook toimii näin, koska Irlannissa on keveämpi verotus. Suomesta kerätyt voitot kelpaavat, mutta siitä ei haluta suin surminkaan maksaa veroa. Yhtiö voisi halutessaan toimia toisinkin. Toki on hyvä muistaa, että Facebookin ansiosta myös Suomeen syntyy uudenlaisia työpaikkoja, jotka kerryttävät kansantaloutta.

Yhtiönä Facebookissa minua ärsyttää sen yhteiskuntavastuuttomuus. Aivan kuten muillakin globaaleilla jättiläisillä sotefirmoista alkaen, on Facebookilla veronkierto verissä.

Jos minun suhteeni Facebookiin on ristiriitainen, niin on se sitä uutismediallekin. Toimituksissa näkökulma näyttää lähtökohtaisesti olevan negatiivinen. Tietovuodot, jättisakot, valeuutiset ja huoli kryptovaluutta librasta. Siinä suurimpien suomalaismedioiden keskeiset Facebook-teemat tänä vuonna.

Samaan aikaan samojen uutismedioiden liiketoiminta on erittäin riippuvaista Facebookista. Suurimmat sanomalehdet ovat Suomessa ulkoistaneet lähes koko uusasiakashankintansa maailman suurimmalle somefirmalle. Uutismedian tulevaisuus kun on digitaalisten tilausten kasvun varassa. Tuo kasvu vastaavasti perustuu timantti-, tähti- ja avainjuttujen eli vain tilaajien luettavissa olevien sisältöjen kautta tapahtuvaan levikkimarkkinointiin. Joka tapahtuu lähes puhtaasti juuri Facebookissa.

Uutismedioiden iloisten digitilausuutisten taustalla on poikkeuksetta investoinnit juuri Facebookin yhä aktiivisempaan ja parempaan hyödyntämiseen. Medioiden oma orgaaninen digiliikenne ei riitä mitenkään levikin kasvattamiseen.

Uutismedioiden liiketoiminnan Facebook-riippuvuus saattaa jopa kasvaa tulevaisuudessa. Yhtiön viime kesänä julkistaman kryptovaluutta libran on tarkoitus tehdä nettimaksamisesta äärimmäisen edullista ja sujuvaa. Lohkoketjuun perustuva libra saattaa olla myös ratkaiseva palanen medioiden artikkelikohtaisessa mikromaksamisessa. Rahankäytöstä lupaillaan tulevan yhtä helppoa kuin emojin lähettämisestä.

Yhden rengin varaan uusasiakashankintaa ja maksuliikennettä ei kannata mielestäni laskea. Katseet kääntyvät suomalaisten mediatalojen yhteiseen tunnistautumispalvelu Mediatiliin. Toivottavasti se valmistuu pian ja siihen tulisi heti perään maksuominaisuus. Mikä tahansa uudistus on tervetullut. Tunnuslukulappujen tai 16-numeroisen luottokorttimaksamisen varassa juttukohtainen mikromaksaminen ei yleisty ikinä.

Tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje. Tilaa Suomen Lehdistö.

Kommentit