Sulje

Jukka Holmberg

Lehtien jakelu turvattava

Tiedonsaanti

Anssi Vanjoen työryhmä miettii parhaillaan liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin toimeksiannosta kotimaisen mediamarkkinan tilaa, sen kasvun esteitä ja keinoja kukoistukseen.

Työryhmä keskittynee hallitusohjelman hengen mukaisesti digitalisaatioon. Se on merkittävin sanomalehtienkin toimintaan vaikuttava tekijä.

Käytännössä digikehitystä rahoitetaan painetun lehden tuottamilla tuloilla, jotka ovat suoraan riippuvaisia toimivasta jakelujärjestelmästä.

Lehtijakelun tiellä on nyt monia esteitä ja uhkia. Ne liittyvät sekä hintaan että palvelun saatavuuteen.

Hintojen nousu on jaettavan postin vähenemisestä johtuva fakta, johon auttaa vain jakokierrosten yhdistäminen ja uusien tuotteiden saaminen kuormaan. Jos kaksi jakokertaa päivässä on liian kallis, on turvattava yksi kerta. Yhdistäminen on tehtävä sanomalehden herkän aikataulutarpeen mukaisesti.

”Sanomalehdille vähintään viisi­päiväisen, fyysisen jakelun säilyminen
on elintärkeää.”

Haja-asutusalueilla on kyse ainoan jakokerran säilyttämisestä. Siinä apua on haettava muiden yksityisten ja julkisten kuljetusten yhdistämisestä postinjakeluun. Myös Postin ja yksityisten yritysten yhteistyötä on etsittävä ennakkoluulottomasti: jakeluverkon loppupään kuljetuksen voisi hyvin hoitaa paikallinen yrittäjä.

Päiväjakelua uhkaa Postin mielimä jakelupäivien vähentäminen. Perusjakelu on haja-asutusalueiden turva, ja se on tärkeä myös valtakunnallisille lehdille.

Nykyinen postilaki takaa EU-direktiivin mukaisen viisipäiväisen postinjakelun, mutta hallitusohjelmaan sisältyvä postilain uudistus on kyseenalaistamassa tämän peruspalvelun. Sanomalehdille vähintään viisipäiväisen, fyysisen jakelun säilyminen on elintärkeää.

Postin mainosnippu estää paikallislehtien peittojakelut ja kaupunkilehtien jakelut kahtena arkipäivänä viikossa. Lehdet ovat joutuneet vaihtamaan ilmestyspäiviä, koska suoramainonnan jakaminen on Postille tärkeämpää kuin tiedonvälitys.

Kuluttajien oikeus saada kaupunkilehti tai ilmaiseksi jaettu sanomalehti mainoskieltotalouteen on estetty, koska Posti tulkitsee osoitteettoman lehden sananvapauden vastaisesti mainokseksi.

Kansalaisten mahdollisuus moniarvoiseen tiedonsaantiin on turvattava sekä postilain uudistuksessa että valtion jakeluyhtiön toiminnassa. Koko maan kattava jakelu sopisi hyvin mediatoimialaa tukevaksi julkisen palvelun tehtäväksi.

Kommentit