”Lisäksi on joukko muitakin syitä, miksi naisia ei voi nimittää vastaaviksi päätoimittajiksi. Naisilla ei ole reserviupseerikoulutusta, eikä vaimoa joka saisi ne lapset. Pahinta on kuitenkin, että naisilla ei ole niitä”, Helsingin Sanomien päätoimittaja Reetta Meriläinen irvaili muutama vuosi sitten blogissaan naispäätoimittajien harvinaisuutta.
- Fakta
- Tutkija: Elina Lappalainen
- Tutkimus: Naisia toimitusten ”äijäkerrokseen” Sukupuolidiskurssien rakentuminen naispäälliköiden käsityksissä sanomalehtien naispäätoimittajien puuttumisesta. Journalistiikan pro gradu -tutkielma, Jyväskylän yliopisto 2010.
- Aineisto: Kymmenen sanomalehden naispäällikön teemahaastattelua, jotka analysoidaan kriittisen diskurssianalyysin avulla. Lisäksi viisi lehtiyhtiöiden hallituksen puheenjohtajaa vastasi kyselyyn siitä, miten uuden päätoimittajan valinta toteutettiin.
Naisten urakehityksen pysäyttävä lasikatto on käsitteenä jo kulunut klisee, mutta ainakaan suurissa sanomalehdissä sitä ei näytä mikään saavan säröille. Viime vuosina tehty päätoimittajien sukupolvenvaihdos olisi tarjonnut hyvän mahdollisuuden tilanteen muuttamiseen. Uudet nimitykset kuitenkin vain vahvistivat nykyisen tilanteen vuosikausiksi eteenpäin.
Toimittajien enemmistö on jo naisia ja pätevyytensä todistaneita naisesimiehiä on lehtien toimitus- ja uutispäällikköryhmät pullollaan, mutta siihen se ura sitten naisten osalta edelleen pysähtyykin.
Suomessa ilmestyy 31 seitsenpäiväistä sanomalehteä, joista vain yhdellä on nainen vastaavana päätoimittajana. Kuluneen neljän vuoden aikana näistä päätoimittajista on vaihtunut kaksi kolmasosaa – kuusikymppisistä miehistä neli-viisikymppisiin miehiin.
Elina Lappalainen antaa gradussaan äänen sille naisesimiesten ryhmälle, joiden joukosta päätoimittajia kannattaisi etsiä. Lisäksi viisi lehtiyhtiön hallituksen puheenjohtajaa vastasi kyselyyn siitä, miten uuden päätoimittajan valinta heidän lehtiyhtiössään tapahtui.
Naispäälliköt nostavat epätasa-arvon tärkeimmäksi syyksi lehtiyhtiöiden miesvaltaiset hallitukset, miesten verkostot ja sen että miehet valitsevat mielellään kaltaisiaan päätoimittajiksi. Päätoimittajan malli on miehisen perinteen muovaama, ja harva nainen edes haluaa päätoimittajaksi. Päätoimittajaksi noustaan usein politiikan- tai taloustoimituksista, jotka aiemmin ovat olleet miesvaltaisia osastoja.
Tutkimuksessa nousi uutena havaintona esiin, että naishaastateltavat vierastavat jatkuvasti yleistyvää toimitusjohtaja-päätoimittajuutta ja tulosvastuullisuutta.
Haastateltujen mukaan naisilta puuttuu usein myös rohkeutta, kunnianhimoa, itseluottamusta ja paineensietokykyä. Oman kyvykkyyden suhteen ollaan ylikriittisiä, ja omasta erinomaisuudesta halutaan olla täysin varmoja ennen suuriin saappaisiin hakeutumista.
– Jos naisen euro on 80 senttiä, niin vastaavasti naisen pätevyyden pitää olla 120, jotta hänet valittaisiin näihin tehtäviin, eräs naispäällikkö kuvaili omaa kokemustaan.
Vastaavasti esimiehiksi nousevia miehiä kuvaillaan rennon rohkeiksi, suuriegoisiksi ja itsevarmoiksi.
Tutkimuksessa nousi uutena havaintona esiin, että naishaastateltavat vierastavat myös jatkuvasti yleistyvää toimitusjohtaja-päätoimittajuutta ja tulosvastuullisuutta. Naiset kokevat, että heiltä puuttuu tarvittava talousosaaminen, kun taas miehet ajattelevat että työ tuo mukanaan siinä tarvittavan osaamisen.
Työn ja perheen yhteensovittamista ei tutkimuksessa pidetty aivan yhtä suurena ongelmana kuin aiemmissa lasikattokeskusteluissa. Äitiyslomat tuovat muutaman vuoden katkon uraputkeen, mutta perheiden tasa-arvoistuessa lastenhoito ei lasten kasvaessa jää enää yksin äidin harteille.
Moni hallituksen puheenjohtaja kertoi, että päätoimittajaksi olisi mielellään otettu nainen, koska valinta olisi tuonut huomiota ja sillä olisi ollut positiivinen imagomerkitys. Tasavahvassa tilanteessa naiseus olisi ollut valtti, koska miehistä koostuva päätoimittajakunta voi antaa lehdestä vanhanaikaisen kuvan.
Rekrytoijien mukaan naishakijoita oli päätoimittajan paikoille kuitenkin erittäin vähän tai ei lainkaan. Viidestä vastaajasta kaksi kertoi, ettei yksikään nainen hakenut tehtävään. Enimmillään naishakijoita oli vain kolme 25:stä. Eräs hallituksen puheenjohtaja ilmoitti kehottaneensa useita keskijohtoon kuuluvia naisia hakemaan, mutta kukaan ei lopulta hakenut.
Miksi naisia sitten pitäisi väkipakolla saada vastaaviksi päätoimittajiksi, jos moni kokee työskentelevänsä kutsumusammatissa nimenomaan kirjoittajana, ei esimiehenä?
Naispäälliköt eivät perustele asiaa periaatteellisen tasa-arvon kannalta, eikä tehtäviin haluta ”imagonaisia” tai ”kiintiönaisia”.
Haastateltujen mielestä naispäätoimittajat voisivat tuoda journalismiin ihmisläheistä otetta ja nykyistä matalamman hierarkian. Moni uskoo, että naispäätoimittajat toisivat lehtiin uusia näkökulmia, joita kaivattaisiin taistelussa laskevia levikkejä vastaan. Naisjohtajille tyypillisinä piirteinä pidetään usein myös empaattisuutta ja päätöksenteon demokraattisuutta. Naispäätoimittajien vähäisyyttä pidetään resurssien haaskauksena, kun puolelle lahjakkuuksista estetään pääsy ykköspaikoille.
Miehenä täytyy tietysti olla aina valppaana, kun alkaa esittää stereotypioita naisista. Varsinkin kun oman kokemuksen perusteella yksilöiden ja sukupolvien väliset erot ovat usein paljon suurempia kuin sukupuolten väliset erot. Tutkimus kuitenkin uusintaa naisjohtajien itsensä kertomana hyvin perinteistä stereotypiaa naisista tunnollisina, asiantuntevina ja tarkkoina puurtajina, joilta puuttuu päätoimittajalta vaadittavaa kunnian- ja vallanhimoa, paksunahkaisuutta ja riskinottokykyä.
Muutos voisi alkaa näiden vanhentuneilta tuoksahtavien ajattelukaavojen murtamisella, puolin ja toisin.
Helsingin Uutisten uutispäällikkö Silja Tenhunen, uskotko että nuori, itsetietoisempi, sukupolvi haluaa ja pystyy rikkomaan lasikaton?
– Ensiksi pitää kysyä, että haluammeko me naiset niitä päätoimittajan paikkoja? Koska jos me emme niitä oikeasti halua, niin emmehän me niihin myöskään päädy. On tärkeätä oivaltaa, että kaikille uran huippu ei ole päästä esimieheksi. Sitä hintaa, minkä siitä joutuu maksamaan, varmaan ainakin moni nuoremmasta sukupolvesta pitää liian kovana.
– Jos on halua ja kykyä, ja pystyy voittamaan omat pelot, niin vasta sitten kannattaa alkaa puhua siitä lasikatosta. Epäilen, että median rakenteissa on paljon vähemmän lasikattoa kuin monella muulla alalla.
Sijaitseeko lasikatto siis myös naisten päissä?
– Tämä on vähän samantapainen kysymys kuin että naisten palkkaeuro on 80 senttiä. Kuinka paljon siitä johtuu meidän omasta arkuudestamme ja kuinka paljon on kiinni rakenteellisista syistä? Luulen, että se on fifty-fifty.
Miksi lehdistön ykköspaikoille ei haluta?
– Päätoimittajan rooli on muuttumassa talousjohtamisen suuntaan, kun yhä useampi päätoimittaja on samalla toimitusjohtaja tai kustannusjohtaja. Jos ajattelen omaa kolmi-nelikymppisten sukupolveani, niin aika monella työhön ja elämänlaatuun liittyvät odotukset ovat erilaisia kuin suurilla ikäluokilla.
– Päätoimittajan työ vaatii niin paljon aikaa ja 24/7-sitoutumista, että moni kokee, ettei se ole oman ja perhe-elämän yhteensovittamisen kannalta mielekästä.
Millaisia esimiehiä mielestäsi pitäisi valita?
– Päätoimittajuuteen liittyvät vaatimukset ovat muuttumassa. Meillähän on pitkään mennyt niin, että kun olet hyvä toimittaja, siirryt jossain vaiheessa esimieheksi. Huonoimmillaan lehti menettää näin parhaan toimittajan ja saa huonon esimiehen. Tulevaisuudessa annetaan enemmän painoarvoa henkilökohtaisille johtajaominaisuuksille ja esimieskoulutukselle.
– Esimiesaseman voi saada, mutta arvostuksen pystyy lunastamaan vain osaamisella, sukupuolesta riippumatta.
