Sulje

Ari Heinonen

Kuuden sekunnin uutisvideoita

nuoret

Brittiläisen selvityksen mukaan jo neljännes uutissivustoille tulevista käyttäjistä päätyy uutisten äärelle sosiaalisen median kautta.

Näistä melkein puolet käyttää jotain mobiililaitetta.

Ja kun tiedetään etenkin nuoremman verkkoväen olevan videoiden ystäviä, on jotenkin luontevaa, että uutisia on ryhdytty esittämään lyhyiden ”mikrovideoiden” muodossa sosiaalisessa mediassa.

Journalism.co.uk:n jutussa kerrotaan, kuinka muun muassa Telegraph ja Huffington Post esittävät uutissanomansa vain kuuden sekunnin videoissa. Nämä lehdet käyttävät Vine-palvelua. BBC puolestaan jakaa Instagramin kautta 15 sekunnin uutisvideoita, kun taas Wall Street Journal käyttää omaa World Stream -mobiilisaittiaan. Myös WSJ:n uutisvideot ovat lyhyitä, noin puolen minuutin kestoisia.

Brittiläinen Channel 4 jakaa videoita YouTuben kautta, mutta esitykset ovat pidempiä kuin esimerkiksi BBC:n jutut. Channel 4:n videot ovat pikemminkin uutistaustoja, mutta niidenkin kesto on silti vain tuollaista kolmen neljän minuutin luokkaa.

Totta on, että mobiilivälineillä sosiaalista mediaa käyttävien ryhmä on merkityksellinen, mutta eri asia on, seuraako tästä se, että tämä väki haluaa juuri uutisvideoita.

YouTubea käyttää myös Economist, mutta se on keksinyt käyttää liikkuvaa kuvaa animoitujen graafien esittämiseen. Jutussa on esimerkkinä graafi tablettien markkinaosuuksien kehityksestä, ja kyllä vain, vajaassa minuutissa graafianimaatio ja audioselostus tekevät käyttäjälle hyvin selväksi, mitä on tapahtunut.

Pisimmälle ajatuksen palvella verkkoväkeä mikrovideouutisilla on vienyt uudehko tulokas NowThisNews, sillä se ei muuta tarjoakaan. Kaikki sen uutiset on räätälöity sopiviksi jaella Instagramin kautta. Yhtiö tavoittelee nimenomaan nuoria verkonkäyttäjiä, joille se haluaa tarjota ”uutisia taskuun”. Sopivaksi videon pituudeksi on tuumittu 15 sekuntia.

WAN-Ifran blogijutussa NowThisNewsin päätoimittaja myöntää, että monimutkaisten asioiden esittäminen mikrovideolla vaatii luovuutta.

Journalistisen kerronnan luovuus ei kuitenkaan ole ainoa pohdituttava seikka, kun harkitaan investointeja uutistuotantoon sosiaalisessa mediassa videoina tai muissa muodoissa. Totta on, että mobiilivälineillä sosiaalista mediaa käyttävien ryhmä on merkityksellinen, mutta eri asia on, seuraako tästä se, että tämä väki haluaa juuri uutisvideoita. Uusimmat julkistukset viime numerossakin mainitusta Pew’n selvityksestä sosiaalisen median ja uutisten suhteesta Yhdysvalloissa herättävät epäilyksiä.

Esimerkiksi juuri Instagram vaikuttaisi olevan uutiskatsannossa perin vähän tallattu polku. Pew’n mukaan sitä ylipäänsä käyttää vähän useampi kuin joka kymmenes yhdysvaltalaisista ja uutisensa sen kautta hakee vain noin joka sadas. YouTubea käyttää useampi kuin joka toinen, ja uutisia sieltä lukee tai katsoo väestöstä noin joka kymmenes. Facebookin käyttäjiä on eniten, yli 60 prosenttia väestöstä, ja uutisia sieltä saa noin kolmannes.

Onko kaikille alustoille mahdollista tuottaa kunnon juttuja?

Näyttää myös siltä, että enin osa sosiaalisen median uutiskäyttäjistä seuraa uutisia vain yhden some-palvelun piirissä. Siten on epätodennäköistä, että vaikkapa Telegraphin FB-sivun käyttäjä päättäisi lähteä käväisemään YouTubessa katsomassa, josko siellä olisi kiinnostavia uutisvideoita.

Päänsärkyä tuleekin siitä, miten uutistarjonnan voisi kohdentaa järkevästi. Verkkoyleisön osia on joka puolella, verkkolehdistä moninaisiin some-palveluihin. Uutistenkin pitäisi olla tarjolla kaikkialla, koska muuten nimi jää verkkokansan katveeseen. Mutta kaikki palvelut vaativat omanlaisensa tavan esittää uutisia: 15 sekunnin video on lajityyppinä eri kuin laaja multimediaalinen tarina. Onko kaikille alustoille mahdollista tuottaa kunnon juttuja?

 

Kuka tarjoaa vähiten aikaa vaativia juttuja?

Uutisten esittäminen mikrovideoilla ilmentää oletusta, ettei uutisille ole nykyisin aikaa tai sitä ei ole ainakaan kaikissa tilanteissa. Verkkolehti Slate on ottanut asiakseen huolehtia toisellakin tapaa lukijoidensa ajanhallinnasta.

Osassa sen etusivun uutisia kerrotaan nyt, kuinka kauan jutun lukeminen osapuilleen kestää. Arvattavasti Slaten lukija voi valita omaan hetkeensä sopivan jutun: minuutti junan tuloon, luenpa siis tuon jutun tai otanpa esiin tuon toisen yhdeksän minuutin kahvipaussin ajaksi.

Guardianiin – ja myös Slateen – kirjoittava Bob Garfield ei ole lainkaan innoissaan keksinnöstä. Hän arvelee sen edistävän lähinnä tyhmistymistä, kun lyhytjuttujen lukijoille aletaan tarjoilla enemmän lyhytjuttuja käyttäjäseurannan perusteella. Garfield myös piruilee, että tapa voi synnyttää kilpailua verkkolehtien välille siitä, kuka niistä kykenee tarjoilemaan lukijoille vähiten aikaa vaativia juttuja.

 

Bloggari hyödynsi joukkorahoitusta

Murdochin lehti-imperiumin oikeudenkäynti puhelinten salakuuntelusta on tuonut muassaan näytteen uudenlaisesta tavasta tehdä uutistyötä. Bloggari ja journalismia lähinnä seurannut Peter Jukes päätti twiitata oikeudenkäynnin aloituksesta. Myöhemmin hän pahoitteli seuraajilleen, ettei hänellä ole mahdollisuuksia elellä Lontoossa pidempään, vaikka mieli tekisi jatkaa. Olihan Jukes tehnyt skandaalista kirjankin.

Twitter-seuraajat kehottivat kokeilemaan joukkorahoitusta – ja kuinka ollakaan, muutamissa päivissä Jukesille kertyi Indiegogo-sivuston kautta yli 6 000 puntaa. Se on pari tuhatta enemmän kuin oli Jukesin tavoitteena ja mahdollistaa live-twiittailun ainakin vuodenvaihteen yli.

Jukesin rahoitussivulla Indiegogossa ehdotettiin kolmea rahoitusmallia. 25 puntaa antaisi yksityisen pääsyn kirjoittajan blogiin sekä yhden kappaleen tulossa olevaa uutta e-kirjaa. Sadalla punnalla saisi myös e-kirjan ja pääsisi lounaalle Jukesin kanssa keskustelemaan oikeudenkäynnin taustoista. 500 punnalla saisi painetun kirjan omistuskirjoituksella ja iltapäiväretken Jukesin kanssa tapahtumapaikoille. Rahoitukseen osallistuneista vain yksi lahjoitti tuon 500 puntaa ja kymmenen 100 puntaa, eikä 25 punnan eriäkään ollut kuin noin 80. Mutta kun rahoittajia oli kaikkiaan 240, uutisvirta tulee jatkumaan.

 

Neuvoja pienen budjetin datajournalismiin

Verkossa on tätä nykyä viljalti vinkkejä datajournalismin tekemiseen, mutta ne tuppaavat olemaan hajanaisia listauksia. Journalism.co.uk on koonnut artikkeliinsa hyödyllisen katsauksen niille, joilla ei ole niin paljon resursseja kuin ehkä halua tehdä ainakin kokeiluja datajournalismin suuntaan. Jutussa on paitsi asenneneuvoja, (”tee yhteistyötä verkostojen kanssa”) myös linkkejä helppokäyttöisiin työkaluihin, joita saa verkosta ilmaiseksi.

Juttu ei sinällään ole kurssi datajournalismiin. Sellainen on kuitenkin tarjolla toisaalla. European Journalism Centre (EJC) järjestää alkuvuonna verkkokurssin, joka on niin sanottu MOOC eli Massive open online course. Moduleita on viisi, ja opettajien joukossa sellaisia alan osaajia kuin Guardianin Simon Rogers ja aiheesta bloggaava Paul Bradshaw. Kurssi on ilmainen, mutta edellyttää vähintään kohtalaista englannin kielen taitoa.

Kommentit