Tilaa Uutiskirje!

Kurkotus kuplista ja asiat mittasuhteisiin

Näin Suomen Lehdistön kyselyyn vastanneet päätoimittajat tekisivät uutismediasta entistä luotettavamman.

Monissa vastauksissa esiintyi toive, että journalistit kirjoittaisivat myös itselleen vastenmielisistä asioista ja ”vääristä” mielipiteistä. Kuva: 123RF
Ajankohtaiset

Osa kansalaisista kokee epäluottamusta ammattimaista journalismia kohtaan ja hyppää valemedian kelkkaan.

Suomen Lehdistö kysyi sanoma- ja kaupunkilehtien päätoimittajilta, miten ammattimainen uutismedia voisi parantaa luotettavuuttaan.

Vastauksia kertyi osana laajempaa kyselyä. Niissä näkyy viisi päälinjaa:

1. Kurkottamalla ulos kuplista.

Monissa vastauksissa esiintyi toive, että journalistit kirjoittaisivat myös itselleen vastenmielisistä asioista ja ”vääristä” mielipiteistä. Moni kaipasi ylipäätään enemmän kenttäraportointia ja ihmisten kuuntelemista.

– Kerrotaan se tarina, joka on kauimpana omalta mukavuusalueelta, Tarja Kojola Lapuan Sanomista tiivistää.

Journalistien pitäisi myös aktiivisemmin arvioida näkökulmiensa kattavuutta ja korjata mahdollisia vinoumia. Tämä voisi tapahtua esimerkiksi palkkaamalla taustoiltaan erilaisia journalisteja.

– Uutiset ja mielipiteet täytyy pystyä erottamaan paremmin kuin se nykyään monesti tehdään, Kalevan Kyösti Karvonen kommentoi.

– Jos syntyy vastakkainasettelu, meidän pitää uutisoinnissa pysyä objektiivisena, ei ole me ja he, vaan nuo ja nuo, Kainuun Sanomien Markus Pirttijoki vastaa.

2. Lisäämällä läpinäkyvyyttä.

Lukuisissa vastauksissa päätoimittajat pitivät tärkeänä, että toimitustyön käytäntöjä ja ratkaisujen taustoja avattaisiin yleisölle rutiininomaisesti.

Mediakritiikille olisi nykyistä enemmän sijaa lehdissä, ja myös jäsenyyttä Julkisen sanan neuvostossa kannattaisi tuoda esiin esimerkiksi ”JSN-Joutsenmerkin” muodossa.

3. Laittamalla asiat mittasuhteisiin.

Useissa vastauksissa kaivattiin journalismiin lisää harkintaa ja suhteuttamista, sillä jokainen yliampuva juttu nakertaa luotettavuutta.

Mittarina pitäisi olla se, mikä on lukijalle ja yhteiskunnalle laajemmin tärkeää, ei se mitä muu media siteeraa.

– Täytyy palata lukijoille merkittävien uutisten tekemiseen, Turkulaisen päätoimittaja Teija Uitto linjaa.

4. Jättämällä klikkiotsikot.

Moni vastaaja näki lyhytnäköiseksi journalismiksi yliviritetyt verkko-otsikot, jotka kyllä keräävät yleisöä mutta jättävät tyhjän tunteen.

5. Parantamalla journalismin laatua.

Vastauksissa esiintyi lukuisia toiveita, joiden yhteinen nimittäjä on journalistisen laadun parantaminen. Päätoimittajat kaipaavat toimituksiin lisää asiantuntevuutta, kriittisyyttä, taustoitusta ja hyvää kirjoittamista. Jutuissa saisi olla enemmän lähteitä. Osa veisi tekemistä tutkivampaan suuntaan ja korostaisi kovia uutisia.

Laadun kaipuuksi voinee lukea myös halun tehdä vähemmän virheitä ja korjata ne nykyistä nöyremmin.

– Tehdään resurssiin suhteutettuna se, minkä ennätämme tehdä hyvin. Mietitään paremmin, mitä teemme ja miksi teemme, Oulu-lehden päätoimittaja Juha Honkala vastaa.

Suomen Lehdistön päätoimittajakyselyyn vastasi 78 sanoma- ja kaupunkilehden päätoimittajaa.

> Lue myös: Päätoimittajakysely: Poliitikot suhtautuvat aiempaa kielteisemmin mediaan

> Lue myös: Läpivalaisusta voi tehdä tavan

> Lue lisää Suomen Lehdistön päätoimittajakyselystä numerosta 2/2017

> Tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje.

Lisää aiheesta