Käsi nousi virheen merkiksi, kirjoitti vastaava päätoimittaja (vt.) Antero Mukka Twitterissä 22.4.
Helsingin Sanomat oli edellispäivänä julkaissut nimettömän pääkirjoituksen, jonka tulkittiin pilkanneen konkurssin tehnyttä hotelliyrittäjä Saimi Hoyeria. Mukka ja pääkirjoitustoimituksen esihenkilö pahoittelivat tekstistä syntyneitä mielikuvia Twitterissä jo tuoreeltaan julkaisupäivänä.
Saimi Hoyer kertoi 23.4. Maaseudun Tulevaisuudessa saaneensa kohun jälkeen Mukalta myös henkilökohtaiset pahoittelut. Tämä on lehden johdolta kauniisti toimittu – tyylivirheitähän sattuu välillä jokaiselle.
Silti alkuperäinen pääkirjoitus löytyy yhä Hesarin verkkosivuilta ilman minkäänlaista linkkiä tai huomautusta tästä jälkipelistä. Jos ja kun satunnainen lukija törmää pääkirjoitukseen myöhemmin, hän ei näe mistään, että lehden johto on pahoitellut tekstiä vuolaasti somessa jopa sanoen kirjoitusta virheeksi ja pyytäen anteeksi jutun kohteelta.
Kärjistäen: Suomen suurin sanomalehti jatkaa verkossa tätä yksityishenkilön pilkkaamista, pääkirjoituksen arvovallalla, vaikkei itsekään halua sitä vaikutelmaa antaa.
Helsingin Sanomien johto ei ole vastannut kyselijöille, miksi se ei lisää alkuperäiseen pääkirjoitukseen jotain korrektia, kontekstualisoivaa saatetta. Päätoimittajan esittämä pahoittelu lienee sellainen olennainen jutun sisältöön vaikuttava uusi asia, josta pitäisi mainita yleisölle.
”Liian usein yksinkertaisista asioista tehdään arvovaltakysymyksiä, ja normaali selvennystarve leimataan ’ulkopuoliseksi painostukseksi’.”
Missään nimessä pääkirjoitusta ei pidä poistaa verkosta tai itse tekstiä muokata, sehän olisi Journalistin ohjeiden vastaistakin. Lukijalle olisi mielestäni vain annettava mahdollisuus nähdä, mitä lehden johto on pääkirjoituksesta myöhemmin julkisesti sanonut.
Tästä tapauksesta voinee vetää muutaman johtopäätöksen.
1. Verkossa olevien juttujen korjaamisen käytännöt ovat toimituksissa (muuallakin kuin Hesarissa) edelleen hyvin vaihtelevia. Liian usein yksinkertaisista asioista tehdään arvovaltakysymyksiä, ja normaali selvennystarve leimataan ”ulkopuoliseksi painostukseksi” johon ei itsepäisyyttään haluta suostua. Lukijalle voi tällöin jäädä jutusta tyystin virheellinen käsitys.
2. Toimituksellisia ratkaisuja pitää pystyä selittämään avoimesti eikä vaieta. Jos toimituksen johto ottaa juttuihinsa kantaa somessa, saman kannanoton pitäisi jollain tavalla näkyä myös lehden sivuilla kaikille lukijoille. Vaikka Journalistin ohjeet eivät tällaisia vaadikaan, toimitukset voivat myös ihan itse päättää palvella lukijaa paremmin.
3. Nimettömät pääkirjoitukset, joista virallisesti vastaa toimituksen johto mutta käytännössä kukaan ei ota korjausvastuuta, eivät ole enää tätä päivää. Eihän meillä julkaista enää Liimataisen tai Pekka Peitsen kaltaisia yhteiskunnallisia salakirjoittajatekstejäkään.
Kasvoton pääkirjoitus on vähän kuin kasvoton raha: se voi johdattaa kenet tahansa joskus kiusaukseen. Omien mieltymysten ja ilkeilynhalujen purkaminen koko lehden nimissä olisi (media)vallan väärinkäyttöä.
Kun lukija näkee bylinestä, kuka pääkirjoituksen on tehnyt, palautteen ja yhteydenotot voi lähettää heti oikeaan osoitteeseen. Mikä parasta kirjoittajan kanssa voi tuolloin käydä myös avointa keskustelua ja välttää puskista huutelun aiheuttamia turhia väärinkäsityksiä.