Sulje

Kalevan Mantila kansainväliseen luottamustoimeen

Kalevan päätoimittaja Markku Mantila on valittu kansainvälisen päätoimittajajärjestön World Editors Forumin hallitukseen järjestön Kiovassa pitämässä yleiskokouksessa.

WEF on sanomalehtien maailmanjärjestön WAN-Ifran alainen päätoimittajaverkosto. Se puolustaa sananvapautta, järjestää koulutusta ja tukee sanomalehtien kehitystyötä.

Mikä mielestäsi on WEFin merkitys ja rooli toimialalle?

– WEF näkyy vahvimmin vuosittain WAN-Ifra- ja WEF-konferenssin yhteydessä, jolloin saman katon alle kokoontuu suuri määrä mediavaikuttajia. WEFin ohjelma on aina ollut hyvä, luennot mielenkiintoisia ja jotakin on tarttunut mukaan. Myös sananvapauskysymyksissä WEF on profiloitunut. Sanoisin, että ainutlaatuinen vertaisryhmä maailmassa.

Millaisiin asioihin WEFillä on valtaa ja millaista tuo valta on?

– Sananvapaus, koulutus ja kehitys. Ne kai päällimmäisinä. Käskyvaltaa WEFillä ei ole, arvovaltaa kylläkin. Jos sen puheenjohtaja ottaa kantaa jonkin valtion sananvapauskysymyksiin, puheenvuoro noteerataan.

 Mitä aiheita pidät Suomen edustajana erityisen tärkeinä viedä WEFissä eteenpäin? Miksi?

– Printtimedia on rakennemuutostoimiala. Mielestäni myös WEFin pitäisi ottaa agendalleen ylimmäiseksi sen miettiminen, miten tästä selvitään. Sisällöntuotanto ei maailmasta katoa, mutta digitaalinen maailma taputtelee lapoja meilläkin kipeästi. Myös sisällöntuotannosta vastaavien pitäisi ottaa osaa keskusteluun siitä, miten rakennemuutos voitetaan. Jos printti katoaa alta nopeasti ilman korvaavaa digimaailmaa, se on myös sananvapauskysymys eli aihepiiri, joka on WEFille niin rakas.

Miksi halusit WEFin hallitukseen?

– Olin kahdeksan vuotta diplomaattina. Pidin kansainvälisyydestä. Jotta diplomaattina opitut kansainvälisyystaidot pysyisivät yllä, pitää niitä harjoitella koko ajan. Ei vain kielitaidon takia. Ja suurena ambitiona tietysti on, että itseään fiksummassa seurassa keksisi jotakin uutta, josta olisi hyötyä suomalaiselle media-alalle. Elämme nimittäin aikoja, joina hyvät neuvot saisivat maksaa mitä tahansa, kunhan niitä vain jostakin saisi.

 

Kommentit