Itella automatisoi jakelun esikäsittelytyötä ensi vuonna, mikä vaikeuttaa lehtien osoitteetonta jakelua. Muutokset koskevat paikallislehtien peittojakeluja ja kaupunkilehtiä.
Ensi vuoden maaliskuusta alkaen Itella alkaa niputtaa maanantain ja torstain osoitteettoman postin koneellisesti yhdeksi kääröksi.
Käytännössä lehdet eivät pääse mukaan Kotisuoraksi kutsuttuun palveluun, sillä niiden pitäisi olla valmiita jo 5–6 päivää ennen ilmestymispäivää.
Ongelma on merkittävä yksipäiväisille paikallislehdille, joiden ilmestymispäivä on torstai ja jotka ovat tehneet alueellisia peittojakeluita ei-tilaajatalouksiin.
Ensi vuoden heinäkuusta alkaen Itella ei jaa maanantaisin ja torstaisin muuta osoitteetonta postia kuin Kotisuoran.
Lisäksi Itella rajoittaa osoitteetonta jakelua myös muina päivinä. Vuoden 2016 alussa se jakaa kullakin postinumeroalueella vain yhden osoitteettoman lähetyksen päivässä. Lehdet ja mainostajat joutuvat siis alueillaan kilpailemaan osoitteettomaan jakeluun pääsystä.
Ensimmäiset muutokset lehdille tulevat jo ensi heinäkuun alussa, jonka jälkeen osoitteetonta postia jaetaan vain nipussa maanantaisin ja torstaisin. Muinakin arkipäivinä osoitteettomien lähetysten määrää rajoitetaan kolmeen päivässä kullakin postinumeroalueella.
Paikallis- ja kaupunkilehdille tilanteen tekee ongelmalliseksi se, että ne ilmestyvät usein torstaisin.
Monet paikallislehdet tekevät koko levikkialueen taloudet kattavia peittojakeluita torstaisin, joka on ilmoittajien suosima päivä ennen viikonloppua.
Samasta syystä myös Itella on valinnut Kotisuoran päiväksi juuri torstain. Kotisuoralla se myös kilpailee ilmoittajista lehtien kanssa.
Keskisuomalainen-konsernin paikallislehdet ja osa kaupunkilehdistä ovat Itellan jakelussa Keski-Suomessa. Jakelupäällikkö Erkki Ekosen mukaan lehdissä on pohdittu ilmestymispäivien vaihtamista, mikä ei ole aivan yksinkertaista.
– Ongelma on merkittävä yksipäiväisille paikallislehdille, joiden ilmestymispäivä on torstai ja jotka ovat tehneet alueellisia peitto- ja esitejakeluita ei-tilaajatalouksiin. Peittojakeluita ei pystyttäisi enää toteuttamaan, ja sillä on vaikutusta erityisesti mediamyyntiin ja toisaalta myös tilaajamyyntiin, Ekonen sanoo.
Ekosen mukaan painopäivän aikaistaminen esimerkiksi tiistaihin olisi vaikeaa painon aikataulujen vuoksi. Hän kehottaakin Itellaa harkitsemaan vielä uudistusta, jonka kaikkia seurauksia on vaikea ennakoida.
– Viestini Itellan suuntaan on, että nyt pitää oikeasti kuunnella sanomalehtikustantajia.
Samaa mieltä on Sanomalehtien Liiton liittojohtaja Jukka Holmberg.
– Valtion jakeluyhtiön tulisi asettaa etusijalle lehtien ja muun arvopostin jakelu. Nyt uudistus on tehty palvelemaan suoramainontanivaskaa. Samalla vaarannetaan paikallisten sanomalehtien ja kaupunkilehtien ilmestyminen tiettyinä päivinä ja heikennetään niiden tulopohjaa, Holmberg kritisoi.
Lue lisää Suomen Lehdistöstä 9/2014.