Lukijat uskovat, että lehtijuttuun sisältyvä sitaatti on suora lainaus haastateltavan puheesta.
Tämän illuusion sitaateista väitöskirjaa tekevä Lauri Haapanen haluaisi rikkoa.
– Todellisuudessa suoria lainauksia ei ole. Toimittajat eivät edes pyri sanatarkkoihin sitaatteihin, vaan haastateltavien sanomisia muokataan paljon, hän sanoo.
Toimittajille tämä on selvää, mutta Haapasen mielestä lukijoille kannattaisi avata paremmin lehtijuttujen syntyprosessia. Tällöin he pystyisivät arvioimaan tekstejä ja haastateltavien lausumia kriittisemmin.
– Lehtijuttu ei ole haastattelun kuvaus vaan omaehtoinen tekstikokonaisuus, jota sitaatit rakennetaan palvelemaan. Haastattelu muuntuu toiseksi tekstilajiksi eli lehtijutuksi melko odotuksenmukaisella ja säännöllisellä tavalla, samaan tapaan kuin vaikkapa lääkärin vastaanottokäynti muuntuu potilaskertomukseksi.
Haapanen tutkii väitöskirjassaan, miten toimittajat rakentavat haastattelumateriaalistaan sitaatteja.
Hänen aineistossaan lainauksia oli käsitelty osin rankallakin kädellä, mutta tutkijan mukaan kaikki muokkaukset olivat perusteltuja. Haapasen mielestä haastattelupuhe on järkevää muokata ymmärrettävämpään muotoon.
”On aiheellista miettiä, missä määrin tosiasiat joustavat, jotta jutusta tulisi mahdollisimman hyvä.”
Sitaattien syntyprosessia on aiemmin tutkittu hyvin vähän. Alan oppikirjoissa sitaateista ja siteerauksesta puhutaan niukasti: viestinä on yleensä, että sitaattien tulisi olla mahdollisimman suoria lainauksia, joista voi karsia lähinnä puhekielisyyksiä.
Myöskään toimituksissa sitaattien tekemistä ei pahemmin ohjeisteta.
Haapasen mielestä toimitusten kannattaisi kuitenkin keskustella siteerauskäytännöistä erityisesti nyt, kun toimitusten koot ovat pienentyneet ja freelancereita käytetään paljon. Etenkin freen kirjoittaman jutun on oltava myyvä.
– On aiheellista miettiä, missä määrin tosiasiat joustavat, jotta jutusta tulisi mahdollisimman hyvä. Onko journalistisuus vain mainoslause, samaan tapaan kuin monia leffoja mainostetaan sillä, että ne perustuvat tositapahtumiin, mutta ei kerrota, miltä osin?
”Puhefunktiokin voi joskus vaihtua: vaikkapa keskustelussa mainittu esimerkki jostakin asiasta saattaa jutussa muuttua sen perusteluksi.”
Haapasen haastattelemat toimittajat kertoivat valitsevansa sitaateiksi useimmiten haastateltavan esittämiä mielipiteitä tai omaperäisiä lausahduksia.
– Ne luovat kuvaa puhujasta ja hänen tavastaan ilmaista itseään.
Toinen valintakriteeri on poimia sitaatteja, joiden paikkansapitävyyttä toimittajien on vaikea tarkistaa ja jotka he siksi haluavat jättää ”haastateltavan suuhun”.
Samaan sitaattiin voidaan myös yhdistää osia eri kohdista haastattelua.
Valinnan jälkeen sitaatit istutetaan sujuvaksi osaksi juttua. Sitaattien tehtävänä on nimenomaan palvella tekeillä olevan jutun juonta.
– Tässä vaiheessa puhefunktiokin voi joskus vaihtua: vaikkapa keskustelussa mainittu esimerkki jostakin asiasta saattaa jutussa muuttua sen perusteluksi, Haapanen sanoo.
Haastattelu rakentuu vuorovaikutuksessa, mutta siitä tehty sitaatti näyttää ikään kuin pätkältä haastateltavan monologia.
Toimittaja voi esimerkiksi esittää kysymyksen, johon haastateltava vastaa vain ”kyllä”. Sen pohjalta toimittaja muotoilee sitaatin, jossa haastateltava lausuu toimittajan esiin nostaman ajatuksen.
Lisäksi haastateltavien sanomisista poistetaan ”turhat täytesanat” ja lauserakennetta ja sanomaa selkeytetään.
Useimmiten toimittajat tarkistuttavat juttunsa haastateltavilla ja kokevat näin saavansa hyväksynnän tekemilleen muokkauksille.
”Jos vaikkapa julkisuuden henkilön sanomisista halutaan valita ilkeästi joitain kohtia, kyllä sellaisia löytyy, ja niistä saadaan kohu nousemaan.”
Vaikka tutkijan omassa aineistossa ylilyöntejä ei ollut, hän on kollegoiden kanssa keskustellessaan ja joidenkin juttujen syntyprosessiin perehtyessään havainnut myös tapauksia, joissa todellisuutta on väritetty liikaa.
On tehty reportaasi, jossa todellinen tapahtumien kulku ei vastaa siitä kirjoitettua juttua ja johon poimitut sitaatit on sanottu alkujaan aivan eri tilanteessa.
Tai on tehty pitkä haastattelu, jossa haastateltava lausuu sivulauseessa yhden räväkän asian, ja juuri se nostetaan isosti esiin. Tämä kokonaisuuden kannalta epäoleellinen tai asiayhteydestään irrotettu lausahdus kiertää sellaisenaan toisiin viestimiin.
– Jos vaikkapa julkisuuden henkilön sanomisista halutaan valita ilkeästi joitain kohtia, kyllä sellaisia löytyy, ja niistä saadaan kohu nousemaan.
”Ei kukaan varmasti todellisuudessa halua, että sitaatit olisivat sanatarkasti haastateltavan puhetta.”
Haapasen aineistossa haastateltavia ei siteerata eri tarkkuudella sen mukaan, millainen asema heillä on. Lähinnä muokkaamiseen vaikuttaa, miten selvästi haastateltava on asiansa osannut muotoilla ja miten hyvin hän on etukäteen voinut valmistella vastaustaan.
– Oli sitten kyseessä pääjohtaja tai nakkikioskin pitäjä, sitaattia on pakko muokata, jos hän puhuu niin, ettei sitä kirjoitettuna ymmärrä.
Haapanen arvelee, että lukijat järkyttyisivät, jos tietäisivät, miten paljon sitaatteja muokataan. Moni ei kuitenkaan osaa ajatella, miltä kirjoitettu puhe näyttää ja miten vaikea sitä on lukea.
– Ei kukaan varmasti todellisuudessa halua, että sitaatit olisivat sanatarkasti haastateltavan puhetta. Lukija ajattelisi, että haastateltava on ihan seko tai että toimittaja yrittää nolata haastateltavan.
Haapasen mukaan sitaatteja muokataan pohjimmiltaan lukijoiden, ja haastateltavienkin, palvelemiseksi.
– Nykytekniikalla ei olisi kuitenkaan vaikea laittaa nauhoituksia haastatteluista esimerkiksi verkkosivuille. Lukija pääsisi itse arvioimaan sitaattien oikeellisuutta sekä käsiteltyjen asioiden painoarvoa haastattelutilanteessa.
