Etätyö hurmasi työnantajat. Mediayhtiöt havaitsivat tilaisuuden säästää: Luovutaan tiloista! Eihän kaikkien tarvitse joka päivä konttorilla käydä.
Ei tarvitsekaan. Välillä työtä on sekä järkevää että mukavaa tehdä muualla kuin työpaikalla.
Toimitus ei kuitenkaan ole vain tila, jossa on isot näytöt, sähköpöydät ja lounasseuraa. Se on myös paikka, jossa määritellään journalismia. Jos paikka surkastuu, niin voi käydä myös journalismille.
Jokainen toimitus käy arjessaan jatkuvaa keskustelua siitä, millaista journalismia juuri meidän pitäisi tehdä; mihin aiheisiin tarttua, ollako ärhäkkä ja nopea vai viileä ja taustoittava, mitä kertoa kuvilla tai grafiikalla.
Kysymykset ovat pieniä ja jokapäiväisiä. Niitä ratkaistaessa muodostuu kuitenkin jaettu käsitys yhteisestä tehtävästä, sen periaatteista ja päämääristä.
Väki vääntäytyy paikalle kerran viikossa ja päätoimittaja vetää liturgisen toimituskokouksen.
Tämä käsitys on erityisen tärkeä, kun eteen tulee uusia, yllättäviä tilanteita. Kun puhkeaa pandemia, toimituksen ratkaisut rakentuvat yhteiselle perustalle. Samalla alkaa muovautua uusi ymmärrys siitä, miten juuri me tätä aihetta käsittelemme.
Etätyössä jokainen toimituksen jäsen ratkaisee monta asiaa itsekseen. Teams-viestit toki kulkevat, mutta pieniä kysymyksiä jää kysymättä: Kumpi kuva laitetaan? Mitä tykkäät jutun alusta?
Kun jokainen kököttää kotonaan, suurimmassa vaarassa ovat rohkeat ja hullut ideat. Etänä innostus ei nouse eikä tartu. Tehdään kuten on totuttu.
Jos mediayhtiöt keskittyvät sisältöjen tuottamisen sijaan neliöiden kutistamiseen, toimitukset näivettyvät koloiksi, joissa kukaan ei voi eikä halua työskennellä. Väki vääntäytyy paikalle kerran viikossa ja päätoimittaja vetää liturgisen toimituskokouksen. Yhdessä tekemisen ilo katoaa, jaettu käsitys journalismista rapautuu ja journalismi kangistuu kaavoihinsa.
Tämän torjumiseksi toimitus tarvitsee tilat, joissa on hyvä tehdä töitä yhdessä. Se kannattelee myös etätyötä.
