Tilaa Uutiskirje!

Esa aikoo valittaa jakelupäätöksestä

Ajankohtaiset

Lahtelainen Esan Kirjapaino Oy harkitsee valittavansa postitoimiluvan ehdoista korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Esa sai postitoimiluvan maaliskuun alussa valtioneuvostolta.

Esan Kirjapainon tytäryhtiön Esa Jakeluiden toimitusjohtajan Juhani Penttilän mukaan ehdoissa on useita ongelmia. Vaatimus kolmipäiväisestä jakeluverkosta koko jakelualueella on niistä suurin, sillä haja-asutusalueilla ei välttämättä ole jaettavaa kolmelle päivälle.

On kuntia, joissa meillä on tällä hetkellä vain yksipäiväinen jakelu ja verkoston muuttaminen kolmipäiväiseksi romahduttaisi tuloksemme.

Esa saisi vaatimukselle joihinkin kuntiin viiden vuoden siirtymäajan, mutta se ei ratkaise ongelmaa, ellei kysyntää synny. Penttilän mukaan jaettavan postin kehitysennusteet huomioiden verkoston rakentaminen maksaisi kohtuuttomasti. Jokaiseen kuntaan pitäisi myös rakentaa keräilypiste esimerkiksi väärään osoitteeseen menneelle postille.

– On kuntia, joissa meillä on tällä hetkellä vain yksipäiväinen jakelu ja verkoston muuttaminen kolmipäiväiseksi romahduttaisi tuloksemme. Ei siinä ole mitään järkeä, että jakelijat ajelevat reittejä kolmena päivänä viikossa, vaikka jaettavaa ei olisi.

Lopullisen valituspäätöksen tekee Esan Kirjapainon hallitus. Luvan mukaisen jakelutoiminnan aloittaminen on jäissä, kunnes ehtoja saadaan viilattua.

– Ehdot on laadittu yleispalveluvelvoitteen näkökulmasta, ja se velvoite on vain Itellalla.

Esa Jakelut jakaa Päijät-Hämeen alueella nyt päivittäin noin 70 000 lähetystä. Yritys pystyisi aloittamaan jakelun heti Heinolan, Hollolan, Lahden, Nastolan ja Orimattilan kunnissa.

Lisää aiheesta