Pari uutista lehdistön ketjuuntumisesta tältä vuodelta:

Noormarkussa ja Porin seudulla ilmestyvä tilattava lehti Uutisluotsi ilmoitti lopettavansa syyskuussa. Syyksi lehti kertoi koronan iskun ilmoitusmyyntiin sekä jakelu- ja painokustannusten kestämättömän kasvun.

Jo viikon päästä tuli kuitenkin ilouutinen: Uutisluotsi jatkaa sittenkin! Hätiin tuli Lalli Oy, joka kustantaa jo kahta uutislehteä ja yrittäjäjärjestön lehteä sekä järjestää messuja Satakunnassa.

Toimitusjohtaja Kim Huovinlahden mukaan Lalli oli ”riittävän suuri ja riittävän pieni” pelastamaan Uutisluotsin. Suuret konsernit eivät olisi kiinnostuneet yksittäisestä pienestä lehdestä, Lalli taas halusi Porin markkina-alueen paremmin haltuun ja ”kantaa vastuuta alueen elinvoimasta”.

Synergiaa syntyy esimerkiksi ilmoitusmyynnissä, kun neljää lehteä tehdään yhdessä organisaatiossa.

Entä jos Lalli ei olisi alkanut laajentua lehtiostoin noin kahdeksan vuotta sitten? Huovinlahden mukaan paikallislehdet Ulvilan Seutu ja Uutisluotsi eivät ilmestyisi ja kaupunkilehti Satakunnan Viikko olisi merkittävästi vähemmän kannattava ja taloudellisesti haavoittuvaisempi.

Toukokuussa taas uutisoitiin, että Suomi putosi toiselta sijalta viidenneksi Toimittajat ilman rajoja -järjestön lehdistönvapausvertailussa.

Sijoituksen alenemisen syiksi mainittiin muun muassa Helsingin Sanomien toimittajien saamat syytteet Viestikoekeskus-tapauksessa sekä median lisääntyvä taloudellinen keskittyminen.

Toimittajat ilman rajoja Suomen puheenjohtaja Yrsa Grüne-Luoma pitää ilmiselvänä, että riski lehtien lopettamiseen ja moniäänisyyden vähenemiseen kasvaa, kun taloudellisesti tiukkoina aikoina yksi omistaja päättää useiden lehtien kohtalosta.

– Silloin jokaisella lehdellä ei ehkä ole samalla tavalla erikseen mahdollisuutta hakea muita vaihtoehtoja. Kilpailijoita myös ostetaan ei vain siksi että niitä kehitettäisiin vaan siksi, että ne voidaan lakkauttaa, jotta omistajan priorisoiman äänenkannattajan markkinaosuus jollain alueella kasvaisi, hän sanoo.

”Suomen markkina on pieni. Mitä pienemmästä markkinasta on kyse, sitä keskittyneempää omistus on.”

Suomessa lehdistön omistus on keskittynyt samaan tapaan kuin muissakin Pohjoismaissa. On Schibstedin, Bonnierin ja Sanoman kaltaisia valtioiden rajat ylittäviä jättejä, kymmenien lehtinimikkeiden ketjuja ja alueellisia toimijoita.

– Kaikki tunnusluvut kertovat erittäin suuresta keskittyneisyydestä, sanoo aihepiiriä tutkinut Tampereen yliopiston dosentti Heikki Hellman Suomen tilanteesta.

Keskittyminen on edennyt eri syistä eri aikoina. 1980-luvulta alkaen maakuntalehdet ostivat alueensa paikallislehtiä estääkseen levikkikilpailua. Kun oman maakunnan rajat tulivat vastaan, yhtiöt alkoivat hakea kasvua sen ulkopuolelta.

2010-luvulla tahti hiipui ja myös keskittymisen aste välillä jopa aleni, kun Sanoma ja Alma Media myivät pois alueellisia lehtiään. Sittemmin Sanoma osti Alman aluemediat ja Keskisuomalainen on jatkanut laajenemistaan.

Nyt keskittymistä ajaa Hellmanin mukaan myös selviytyminen.

– Keskeiset toimijat, jotka ovat päättäneet pysyä toimialalla, lisäävät salkkuaan ollakseen toimintakykyisiä. Perinteiset maakunnalliset lehtitalot ovat olleet valmiita luopumaan reviiristään, koska kokevat, etteivät osaa tätä yksin eikä ole resursseja.

Hiljattain Hellman tutki alueellisia sanomalehtimarkkinoita. Häntä yllätti, miten keskittynyttä omistus tarkalleen on: suurimman firman markkinaosuus maakunnassa oli keskimäärin lähes 90 prosenttia tilaus- ja mainosmyynnistä ja lähes 80 prosenttia levikkien mukaan vuonna 2020.

Tämä on loogistakin.

– Suomen markkina on pieni. Mitä pienemmästä markkinasta on kyse, sitä keskittyneempää omistus on. Yhdessä maakunnassahan ei voi olla kauhean paljon toimijoita.

Hellman kysyy artikkelissaan, pitäisikö alueelliseen keskittymiseen puuttua viestintäpolitiikalla.

– Voi olla, että on ollut tapauksia, joissa kilpailuviranomaisen olisi kannattanut katsoa, millaisia ongelmia moniäänisyydelle syntyy.

Hellmankaan ei lopulta lämpene omistuskiintiöille, joita joidenkin Euroopan maiden mediaan sovelletaan.

– Sellainen voi toimia isoissa maissa, joissa massaa on enemmän. Näen tiettyyn pisteeseen asti järkevänä, että johtavat mediatalot ovat riittävän suuria, jotta ne voivat kehittää ja tuottaa yleisölle merkityksellisiä sisältöjä.

Lisää sääntelyä media-alan yrityskauppoihin saattaa olla luvassa myös Suomessa.

EU on luomassa medianvapaussäädöstä, jonka ydin on puuttua lehdistönvapauden loukkauksiin Unkarin ja Puolan tapaisissa maissa.

Jos Euroopan komission ehdotus menisi läpi, myös lehdistöä alkaisi valvoa ja säännellä EU:ssa oma viranomaisensa ja Suomeen tulisi perustaa vastaava kansallinen elin. Jäsenmaille voisi tulla myös velvoite arvioida yritysostoja sen perusteella, miten ne vaikuttavat median monimuotoisuuteen.

– Suomi ei tarvitse tätä, mutta jossain päin EU:ta tarvitaan. Tässä on hankkeen ongelma ja ristiriita, Uutismedian liiton lakiasiainjohtaja Ismo Huhtanen sanoo.

Suomessa kilpailuviranomainen arvioi merkittävimmät yritysjärjestelyt. Lisäsääntely toisi Huhtasen mukaan kustannuksia ja epävarmuutta yrityskauppoihin.

Ehdotuksessa pitäisi hänen mielestään selvemmin huomioida, mikä on keskittymisen vaihtoehto: pystyisivätkö yhtiöt jatkamaan taloudellisesti kestävästi ja kehittymään teknologisesti ilman sitä?

– Jotta lehdet tekevät riittävän laadukasta sisältöä ja pystyvät hyödyntämään esimerkiksi tekoälyä ja algoritmeja, se edellyttää yrityksiltä riittävää absoluuttista kokoa. Google, Facebook ja muut alustayhtiöt ovat erittäin isoja yhtiöitä ja pystyvät toimimaan siksi niin kuin toimivat.

Esityksen vastustaminen tuntuisi sekin Huhtasesta hankalalta.

– Esimerkiksi Tšekissä oligarkeiksi kutsuttavat henkilöt ostavat lehtiä ja alkavat käydä niiden kautta julkista keskustelua, Huhtanen sanoo.

Mikä tarkalleen estää, etteivät Suomessakin ”oligarkit” ala vaikuttaa ostamiensa lehtien sisällön kautta?

Huhtanen vastaa, että toimituksellisen päätöksenteon vapaus ja riippumattomuus on Suomessa suojattu sääntelyllä ja itsesääntelyllä. Sananvapauslaissa kirjataan vastaavasta toimittajasta, joka päättää tiedotusvälineen sisällöstä.

– On myös tiettyä kulttuurista pohjaa, jossa saattaa olla eroja Suomen ja entisen itäblokin maiden välillä, Huhtanen sanoo.

Hän viittaa media- ja informaatiolukutaitoon ja myös kansalaisten ajatukseen vapaasta ja riippumattomasta lehdistöstä.

Aina kuitenkin jää harmaita alueita. Omistajalla on paljon valtaa. Se voi perustaa lehden, määritellä sen linjan, valita ja irtisanoa päätoimittajan ja lopettaa lehden.

Lopulta Huhtasen mukaan vapaa lehdistö perustuu luottamukseen.

– Jos omistaja kieltäisi lehteään julkaisemasta jotain tai käskisi julkaisemaan tietyn viestin, ennemmin tai myöhemmin se paljastuisi. Lehti ottaisi valtavan riskin uskottavuudessaan, millä olisi taloudellisiakin vaikutuksia. Täytyy luottaa myös yleisöön, että he äänestävät jaloillaan.

Heikki Hellmanin mukaan keskittyminen itsessään ei ole kiinnostavaa. Olennaista on, mitä siitä seuraa. Hän ei pidä ”kauhean akuuttina uhkana”, että omistaja puuttuisi täällä sisältöön raskaalla kädellä.

– Mutta se on yksi periaatteellinen syy, miksi keskittymisen suhteen täytyy olla aina vähän varpaillaan.

– Suomessa luotetaan paljon omistajien ja mediayhtiöiden johdon fiksuuteen. Ehkä jonain päivänä tuleekin se omistaja, joka ei ole fiksu.

Mediatutkimuksessa oletus on, että omistuksen keskittyminen vähentää moniäänisyyttä. Tätä ei kuitenkaan ole pystytty tutkimuksessa todistamaan. Suomessa keskittymisen seurauksia sisällöille on Hellmanin mukaan tutkittu vähän jos lainkaan.

Kahden belgialaisen mediatalon yhdistymisestä Mediahuisiksi vuonna 2013 on kuitenkin julkaistu vertaisarvioitu artikkeli. Sen mukaan viiden vuoden päästä fuusiosta kierrätettyjen juttujen osuus konsernin lehdissä oli noussut kolmanneksesta puoleen. Toisaalta lehtien itsenäinen päätöksenteko ja oma profiili säilyivät.

”Konsernijournalismi” onkin yksin mekanismeista, joiden kautta omistus vaikuttaa: yhdistetään toimituksia ja tuotetaan sisältöä yhdessä.

– Voi olla, että lehtiin saadaan poolin kautta erinomaista tutkivaa tai ulkomaan journalismia. Yhteistyö voi vapauttaa toimitukset tekemää uniikkia sisältöä, johon ei olisi muuten varaa, Hellman pohtii.

– Moniäänisyyden näkökulmasta on kuitenkin ongelma, jos esimerkiksi samat kolumnit ja kritiikit kiertävät.

Suomalainen erityispiirre on, että täällä sisältöjä on jaettu sujuvasti myös yli konsernirajojen.

– Keskeinen syy sisältöjen jakamiseen ei tietenkään ole omistuksen keskittyminen vaan ylimalkaan lehdistön taloudellinen kriisi, jonka ilmenemismuoto on toimitusten kutistuminen, Hellman sanoo.

Inkeri Harju haastatteli toukokuussa jul­kaistuun graduunsa yhdeksää toimittajaa, päätoimittajaa ja mediatalon johtohenkilöä heidän näkemyksistään omistuksen keskittymisestä. Suhtautuminen oli ristiriitaista.

Huonoina puolina haastatellut näkivät samat ulkoasut ja jutut eri lehdissä, uutiskilpailun lakkaamisen saman konsernin lehtien välillä, vähenevän vaikutusvallan uudistuksiin ja byrokratian. Konserni toi myös hyötyjä: uramahdollisuuksia, resursseja esimerkiksi verkkokerrontaan, mahdollisuuden menestyä kilpailussa ja tietenkin säästöjä.

Osa näki aluetoimitusten katoamisen keskittymisen syyksi, mutta moni näki paikallisen uutisoinnin vahvistuneen. Esimerkiksi Pekka Mervola taas arvioi, että moni lehti olisi ilman keskittymistä paikallinen julkaisu vailla kotimaan tai ulkomaan uutisointia.

Hämeen Sanomat tuli osaksi Mediatalo Keskisuomalaista viime vuoden syksyllä. Päätoimittaja Tuulia Viitasen mukaan journalismia tehdään lehdessä yhtä itsenäisesti kuin ennenkin.

– Sidosryhmille ja lukijoille on kuitenkin joutunut selventämään omistusta; että meitä ei johdeta Jyväskylästä.

Viitasen mukaan lehden omintakeiset ideat ja palstat on saatu sovitettua yhtenäiseen ulkoasuun, mutta uudistuksiin on vähemmän vaikutusvaltaa. Lehtien välisen yhteissisällön määrä ei ole muuttunut, Lännen Median sivut vain vaihtuivat Keskisuomalainen-konsernin tuottamiin.

Hämeen Sanomat päätti kuitenkin olla lähtemättä rinkiin, jossa maakuntalehdet ostavat yhdessä kirja-arvioita. Tästä ei olisi tullut säästöäkään.

– Ykkösasia siinä oli, että haluamme olla puolustamassa moniäänistä kulttuurijournalismia, Viitanen sanoo.

”Konserni on hyvin taloudellinen toimija, se katsoo mitä on viivan alla.”

Inkeri Harjun gradussa myös keskittymisen suhde uutiserämaakehitykseen nähtiin täysin vastakkaisesti. Osa katsoi keskittymisen säilyttävän lehdet elossa, osa tukahduttavan kilpailun ja uusien lehtien syntymisen.

Myös Heikki Hellman ajattelee, että keskittyminen voi yhtä hyvin pelastaa lehtiä kuin edistää niiden lakkaamista. Hän ottaa esimerkiksi Pohjois-Karjalassa PunaMustan paikallislehdet, jotka oletettavasti hyötyvät linkistä emoyhtiöön.

– Mutta lehtirintamalla on muitakin tarinoita, hän sanoo.

Hellman viittaa Mediatalo Keskisuomalaisen Karprint-kauppaan loppuvuodesta 2020. Kuudesta Keskisuomalaisen ostamasta lehdestä tilattava Luoteis-Uusimaa ja kolme helsinkiläistä kaupunginosalehteä on lakannut ilmestymästä. Hän uskoo myös, että Pohjolan Sanomat olisi elänyt kauemmin, jos se olisi ollut paikallisessa omistuksessa Alma Median sijaan.

– Pörssiyhtiölle lakkauttaminen on helpompaa. Konserni on hyvin taloudellinen toimija, se katsoo mitä on viivan alla. Paikallisilla omistajilla voi olla myös alueellisia ja yhteiskunnallisia tavoitteita eikä raha ole niin ylivoimainen määräävä tekijä.

Mediatalo Keskisuomalaisen toimitusjohtajan Vesa-Pekka Kangaskorven mukaan aie oli säilyttää kaikki Karprintin lehdet, mutta kysyntää ei ollut.

– Ne olisivat loppuneet aikaisemmin ilman meidän väliintuloamme.

Hänen mukaansa on yksiselitteistä, että konsolidaatio on turvannut lehtien jatkuvuutta: ilman Keskisuomalaista moni konsernin lehti ei ilmestyisi tai ilmestyisi nykyistä harvemmin.

”Kukaan yrittäjä ei toimi tappiolla eikä minulla ole tiedossa säätiöitä tai voittoa tavoittelemattomia toimijoita, jotka olisivat tulleet kustantamaan lehtiä.”

Kangaskorven mukaan omistuksen keskittymisen vaihtoehto on usein nykyistä voimakkaampi säästämisen ja supistamisen tie, ja säästökohteena on pienissä yrityksissä usein toimittajien palkkakulut.

– En tiedä, miten paljon se sitten parantaa sananvapautta ja moniarvoisuutta, Kangaskorpi kommentoi.

– Kaikkein alttein painostukselle on pienyrittäjä, jolla on rahat loppu ja joka joutuu menemään hattu kourassa ilmoittajan luo.

Aiheesta käydyssä keskustelussa on Kangaskorven mielestä paljon ”romanttista haihattelua”.

– Kukaan yrittäjä ei toimi tappiolla eikä minulla ole tiedossa säätiöitä tai voittoa tavoittelemattomia toimijoita, jotka olisivat tulleet kustantamaan lehtiä. Subjektiivisia verkkopohjaisia medioita voidaan tehdä ja ylläpitää optista harhaa monimuotoisuudesta. Mutta jos halutaan uutistyötä tai tutkivampaa journalismia, se vaatii rahaa.

Kysymys siitä, mikä olisi vaihtoehto keskittymispolulle on hankala Heikki Hellmanin mielestä. Hänestä kehitys on ollut ja on jatkossakin vääjäämätöntä.

Hellman näkisi kuitenkin hyvänä valtion tuen journalismille. Se voisi auttaa myös kilpailevia uutistoimijoita lähes monopoliasemassa alueillaan olevien lehtitalojen rinnalla.

– Koko lehdistöä auttaisi akuutisti myös arvonlisäveron alennus tai pudottaminen jopa nollaan, minkä EU nyt sallii. Toisaalta kustannusten nousu syö siitä saadun lisähapen nopeasti.

Ajatus lehdistön alueellisista monopoleista on toki kovin printtilähtöinen, minkä Hellmankin myöntää. Kilpailu verkossa ylittää maakuntien ja maiden rajat, ja uutismediankin digikanavista keräämät tulot keskittyvät valtakunnallisesti suurille toimijoille.

– Digimaailmassa suurten erottuminen verrattuna pieniin on eksponentiaalista, Hellman sanoo.

Lalli Oy:lle siirtyneessä Uutisluotsissa päätoimittaja Annina Ruokoski opettelee uutta toimitusjärjestelmää ja taittomalleja.

Ruokoski toimi Uutisluotsin yrittäjänä vuodesta 2019. Edellisenä vuonna Satakunnan Kansan entinen päätoimittaja Tapio Vallin oli ostanut lehden Alma Medialta, jonka alla se ilmestyi nimellä Luoteisväylä.

Tänä vuonna Uutisluotsin tilanne alkoi näyttää kestämättömältä.

– Koko kesän mietin, mitä hemmettiä teen, kun kassavarat eivät riitä. Oli hirveä olo vastuusta lukijoita kohtaan. Lehden menettäminen on iso asia paikkakunnalle.

Syyskuun 15. päivä Uutisluotsi julkaisi uutisen lehden lopettamisesta. Seuraavana päivänä hän istui Lallin Kim Huovinlahden kanssa alas ja ”homma lyötiin pakettiin”. Nyt Ruokoski vastaa vain sisällöstä, mikä on iso helpotus.

Ruokosken mukaan ketjuuntuminen oli tässä kohtaa ainoa vaihtoehto. Voiko itsenäinen lehti siis pärjätä yksinään? Ruokoski ottaa puheeksi hämeenkyröläisen Uutis­Oivan, jossa toimi aiemmin tuottajana. Lehdellä on mennyt mukavasti.

– Paikallisuudella pärjää kyllä ihan varmasti. Se riippuu paljon myös siitä, missä päin lehti ilmestyy ja minkä kokoinen toimija se on.