• LEHDISTÖTILAISUUS
• AIKA 1.9.2023 
• PAIKKA Jyväskylän Paviljonki ja Matkakeskus 
• PAIKALLA Helsingin Sanomien valokuvaaja Juhani Niiranen kollegoineen SDP:n 47. puoluekokouksessa 
• AIHE Poliitikkojen ja poliittisten tilanteiden kuvaaminen, kuvien valinta ja käsittely 
• TARJOLLA Mediatiloissa teetä ja Matkakeskuksella intialaisen ravintolan kanaa ja riisiä 

Kello 17.10 

”Meillä on vielä hyvin aikaa, noin 20 minuuttia.” 

Mikään Juhani Niirasen olemuksessa ei viittaa siihen, että hänen pitäisi olla pian kuvaamassa vallanvaihtoa Suomen suurimpiin kuuluvassa poliittisessa puolueessa. 

Viilipyttymäinen konkari ehdottaa, että haastattelu aloitetaan Jyväskylän Paviljongin eteisaulassa vain hieman ennen h-hetkeä, jolloin hänen pitää ehdottomasti olla pääsalissa.

Niiranen kaivaa laukustaan kännykän ja kunnioitusta herättävällä objektiivilla varustetun kameran. Niissä näkyy päivän tämänhetkinen saldo. 

Työnantaja Helsingin Sanomille on lähtenyt jo tukku kuvia salista, joka on täynnä SDP:n puoluekokousedustajia. Mutta kaikkein innostavin hetki on vasta käsillä. Puolen tunnin päästä salissa kerrotaan jäsenäänestyksen tulokset puolueen uudesta puheenjohtajasta.

Ennakkospekulaatioissa voittaja osataan arvata, mutta median kiinnostusta lisää tehtävän jättävä Sanna Marin. 

– Otin päivän ensimmäiset kuvat sillä hetkellä, kun Marin lähti kävelemään kohti puhujalavaa kello kahdentoista maissa, Niiranen kertaa tähänastisen työpäivänsä kulkua. 

– Tuosta hetkestä kului ehkä 30 minuuttia, kun ensimmäiset kuvani julkaistiin Hesarin verkkosivuilla. 

Niirasen kännykän ruudulla näkyy Marinin ja Urpilaisen pitkä halaus. Muutoin kakkosrivin penkissä istuessaan Marin näyttää kuvissa voimattomalta ja surulliselta.

Niiranen on pitkän linjan kuvajournalisti. Hän kertoo kiinnostuneensa kuvaamisesta jo 1980-luvun lopulla. Free- ja pätkätyöjaksojen jälkeen hänet vakinaistettiin Helsingin Sanomien uutiskuvaajaksi vuonna 2006. 

Pitkän kokemuksensa ansiosta Niiranen on hyvä ihminen vastaamaan kysymykseen, onko medialla taipumus suojella joitakin puolueita ja poliitikkoja ja vastaavasti sortaa toisia. 

Keskustelu on levinnyt myös kuvajournalismin puolelle. Sosiaalisessa mediassa on arvosteltu tänä syksynä esimerkiksi Helsingin Sanomien ja Ylen kuvavalintoja Jussi Halla-ahosta, Jutta Urpilaisesta ja Petteri Orposta. 

Kritiikin mukaan lehdet pyrkisivät vaikuttamaan mielikuviin poliitikoista epäedullisilla kuvavalinnoilla. 

Halla-ahon tapauksessa on jopa epäilty, että HS olisi muokannut jälkikäteen hänestä otettua kuvaa niin, että perussuomalaisten presidenttiehdokkaan posket punoittavat. 

Paviljongin aulassa Niiranen kertoo käytännöistään tämänkaltaisessa tilaisuudessa. 

– Otan puoluekokouksen tärkeimmissä vaiheissa koko ajan kuvia, mutta kun tulee suvanto, teen pikavalintoja parhaista otoksista ja lähetän ne saman tien kameran ja puhelimeni kautta FTP-palvelun avulla toimitukseen. 

Niiranen otaksuu, että kuvia tulee tänään otettua muutama sata, joista toimitukseen lähtee parisenkymmentä. 

Mutta nyt on siirryttävä pääsaliin, jossa alkaa päivän odotetuin hetki.

Kello 17.30 

Isossa salissa on paljon väkeä ja hämyinen tunnelma. Vain puhujakoroke on kunnolla valaistu. 

Niirasen kännykkä piippaa. Ruudulle napsahtaa puoluekokousviestinnältä varmistus, että puheenjohtajavaalin tulos kerrotaan ihan pian. 

Lavan vierustalla on yhden käden sormilla laskettava määrä toimittajia ja kymmenkunta kuvaajaa, joista muutamalla on videokamerat käynnissä. 

Niiranen on liikkeessä. Hän harppoo varmoin askelin puhujakorokkeen toiseen kulmaan ja istahtaa lavan ylimmälle rappuselle, katsellen saliin päin. Niirasen perässä tulee muitakin kuvaajia, jotka kaikki hypistelevät kameroitaan ja vaihtelevat viime hetkellä objektiiveja. 

Niiranen ja Lehtikuvan Markku Ulander seisovat lavan edustalla eturivissä, aivan ehdokkaiden nenän edessä. 

Sali hiljenee ja kuuluu hetken vain kameroiden räpsettä. Sanna Marin on kakkosrivissä yhä apean näköinen. Median huomio, helpotus hänelle tai ei, on nyt toisaalla. 

– Muistutetaan arvon median edustajia maltista, SDP:n puoluesihteeri Antton Rönnholm hauskuttaa yleisöä.  

Kukaan toimittajista tai kuvaajista ei vitsille naura. 

– Lindtman Antti, 12 546 ääntä… 

Ennakko-odotusten mukaisesti puheenjohtajavaalin voittaa Lindtman, jonka suu aukeaa, silmät painuvat kiinni ja pää notkahtaa takaviistoon: “Huh huh.”

Kuvaajat, Niiranen ja Ulander etujoukoissa, ottavat nopean harppauksen ja ovat metrin etäisyydellä vaalin voittajasta. Ensimmäiset mikrofonit syötetään suun eteen. Niiranen räpsii sarjalla. 

– Onko tämä teille suuri päivä? hihkaisee Iltalehden toimittaja Lauri Nurmi.  

Lindtman vastaa spontaanein ympäripyöreyksin. 

Saliin kuulutetaan kolmen minuutin tauko. Niirasen huomio kohdistuu täysin omaan kameraan, kollegojen myös. Tiheiden minuuttien aikana kuvaajat valitsevat pikaotannalla parhaat otokset ja siirtävät ne saman tien uutisdeskeille heti julkaistaviksi. 

Hetkeä myöhemmin muut kuvaajat seuraavat puhujapönttöön kapuavaa Lindtmania, mutta Niiranen ei unohda Sanna Marinia. Hän haluaa ikuistaa hetken, jolloin puheenjohtajuus on juuri kirvonnut Marinilta.

Niiranen on parhaalla paikalla lavan edessä, kun Lindtman pyytää Marinin kanssaan lavalle ja paljastaa Manuela Boscon väistyneelle puheenjohtajalle maalaaman taulun.

Kello 18.30 

Paviljongin pressitilassa on noin 40–50 henkeä hiljaisia, läppäreihinsä syventyneitä journalisteja. 

– Ainahan siinä on tuollainen ryysis, jonka takia osa kuvista menee pieleen, Niiranen sanoo. 

Hän näyttää läppäristään, miksi suurin osa kuvista menee hukkaan. 

– Tuossa Sannalla on kädet kasvojen edessä, tuossa taas jonkun salama on valaissut ympäristön ja pilannut kuvan. 

Niiranen tarkastelee pidempään suuteluotosta, jossa Lindtman pussaa valintansa jälkeen puolisoaan Kaija Stormbomia. 

– Sanotaan, että suudelma on kuvissa paras juuri ennen kuin huulet osuvat. 

Suutelukohtaus päätyy uutisdeskiin ja samalla Hesarin arkistoon hieman rajattuna. Niiranen poistaa Stormbomin oikealta puolelta pimeää hämyä ja jättää vasemmalle puolelle seuraavan päivän varapuheenjohtajavaalissa ehdolla olevan Matias Mäkysen. 

Niirasen työpisteen takana alkaa Lindtmanin pressitilaisuus, mutta Niiranen ei siitä innostu. 

– Noista saa vain pönötyskuvia. Taltioin mieluummin spontaaneja hetkiä. 

Valituiksi tulee aiemmin toimitukseen lähteneiden kuvien lisäksi 12 lisää. Melko monessa kuvassa on mukana Sanna Marin. Kuvataanko väistyvää puheenjohtajaa yleensä näin paljon? 

– Ei varmaankaan, mutta Marinin voidaan sanoa kiinnostavan lukijoita. Ja onhan hän valovoimainen. Tosin valitteli itse, että on raskasta, kun koko ajan kuvataan. Mutta sori vaan, puoluekokouksissa varsinkin pitää saada kuvata. Se on demokratiaa.

Kello 19.15 

Kuvat on valittu ja Niiranen siirtyy niiden käsittelyyn. Hän ei lämpene väitteille, että tiettyjen poliitikkojen kuvia muokattaisiin tahallisesti hullunkurisiksi. 

Kuvien käsittelyssä on ennen kaikkea kyse värisävyjen säätämisestä kohdilleen, jotta värit näyttäisivät luonnollisilta.  

– Sen lisäksi säädetään vähän kontrastia ja valoisuutta, ehkä rajataankin vielä pikkuisen. 

– Paviljongissa on tänään puoluekokousta varten rakennetut punaiset juhlavalot. Sen vuoksi kasvotkin saattavat punertaa. Mutta missään nimessä kenenkään poliitikon kuvia ei lähdetä värittämään tahallisesti epäedulliseen suuntaan. 

Niiranen on hetkeä aiemmin vaalentanut hieman Marinin kuvaa. 

– Siitä syystä, että hämärässä istuva Marin näyttäisi edelleen istuvan varjossa, mutta kasvot eivät menisi täysin mustaksi.

Kello 20.00 

Puoluekokouspäivä on pulkassa. Mediatilan sämpylät ovat lopussa, joten on haukattava jotain Jyväskylän Matkakeskuksen intialaisessa ravintolassa. Siellä Niiranen vastailee kysymyksiin työnsä eettisistä periaatteista. 

– Ihan selvää on, että ketään poliitikkoa tai puoluetta ei kohdella eri tavalla kuin muita. Kuvaan itse aivan samalla tavalla jokaisen puolueen edustajat, olivat nämä sitten perussuomalaisia, vihreitä tai vaikka kokoomuslaisia. 

– Väitteet, että Helsingin Sanomilla olisi poliittinen agenda, eivät ne pidä paikkaansa. 

Niiranen kertoo, että törkypalaute on tähän saakka kohdistunut toimittajiin mutta saattaa olla leviämässä myös kuvaajiin kohdistuvaksi. 

– Erityisesti nuoria naiskuvaajia saatetaan arvostella ja heidän ammattitaitoaan kyseenalaistaa ja vähätellä.

Niiranen luonnehtii periaatteisiinsa kuuluvan tunnetilojen vangitsemisen. 

– Etsin myös poliittisista tilaisuuksista jotain inhimillisesti samastuttavaa. Kyyneleitä, hämmästystä ja kohtaamisia ihmisten välillä. 

– Esimerkiksi sinä iltana, kun perussuomalaiset sai jytkyn Timo Soinin kaudella, satuin olemaan kuvaamassa vihreiden vaalivalvojaisissa. Kun tieto jytkystä tuli, sain otoksen, jossa taustalla skriinillä on jättimäinen Soini ja etualalla pieni, hyvin hämmentynyt Anni Sinnemäki. 

Joillakin poliitikoilla on kuvaajille erityisehtoja. Niirasen käsityksen mukaan Sanna Marin esitti pääministerikaudellaan kuvaajille usein toiveen, että häntä ei kuvattaisi haastattelun aikana vaan ainoastaan ennen ja jälkeen haastattelun.

Niiranen muistelee myös ex-pääministeri Juha Sipilän ilmoittaneen keskustan puoluejohtajan tehtävästä erotessaan huhtikuussa 2019, että hän olisi median käytettävissä vasta useita päiviä myöhemmin, pääsiäispyhien jälkeen. 

– Tietenkin häntä lähdettiin kuvaamaan Kesärantaan. Media odotti aidan takana, mutta Sipilä ei sillä kertaa näyttäytynyt. 

Valitaanko toimituksissa poliitikoille epäedullisia kuvia julkaistavaksi? 

Niiranen haukkaa riisiä ja kanaa lautaseltaan. Hän torjuu tämänkin sosiaalisen median samanmielisten ryhmissä leviävän väitteen. 

– Ei meillä toimituksissa ole mitään ohjelmallista, että jonkun poliitikon pitää näyttää joltain. 

– Mutta on muistettava, että poliitikkojen ei myöskään pidä väistämättä näyttää edustavilta median ottamissa kuvissa. Edustavien potrettien otto on PR-toimistojen, ei demokraattisen maan kriittisen median tehtävä. 

Niiranen painottaa pitkän työpäivän ehtoona, että tärkeintä on taltioida politiikan hetket ja ihmiset sellaisina kuin ne paikan päällä näyttävät. 

– Jos joku poliitikko näyttää tilanteessa luonnostaan kummalliselta, niin totta kai me sellaisen kuvan julkaisemme.