Tilaa Uutiskirje!

Disinformaation tuntijan Claire Wardlen mukaan perätön tieto ui journalismiin sosiaalisesta mediasta – yksi ratkaisu olisi irtautua algoritmien armoilla olemisesta

Wardle kehottaa toimituksia seuraamaan myös internetin pimeitä kolkkia, jotta toimittajat eivät päädy levittämään niiden maailmankatsomusta kritiikittömästi.

Claire Wardle johtaa First Draft -järjestöä, jonka tavoitteena on lisätä tietoisuutta disinformaatiosta ja kehittää ratkaisuja sen leviämisen estämiseksi.
Ajankohtaiset

– Uutisorganisaatioihin pätee sosiaalisen median alustoilla sama taloudellinen logiikka kuin kehen tahansa muuhun niillä päivityksiä julkaisevaan tahoon, ja se on ongelma, sanoo Claire Wardle.

Pitkän linjan disinformaatioasiantuntijana tunnettu Wardle on yhdysvaltalaisen Brownin yliopiston työelämäprofessori, joka johtaa voittoa tavoittelematonta First Draft -järjestöä. Järjestö pyrkii lisäämään tietoisuutta disinformaatiosta eli perättömästä tiedosta sekä kehittämään erilaisia ratkaisuja sen leviämisen estämiseksi.

Yliopistomaailmassa työskennellyt Wardle kiinnostui yleisön luomasta sisällöstä 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. Hän siirtyi soveltamaan osaamistaan saman vuosikymmenen lopulla, kun hän suunnitteli BBC:lle sosiaalisen median faktantarkistuskoulutuksen ja ryhtyi yhteistyöhön muun muassa erilaisten yhdistysten ja YK:n kanssa.

– Toimitukset ovat epätoivoisia klikkien suhteen, ja niillä ei usein ole resursseja lähteiden tarkistamiseksi. Se tekee niistä helpon maalitaulun disinformaatiolle, Wardle sanoo.

Olennaisimpia journalismin ja disinformaation risteyskohtia on Wardlen mukaan kolme. Ensinnäkin 4chanin kaltaisilla keskustelufoorumeilla yritetään syöttää väärää informaatiota niitä seuraaville toimittajille. Toiseksi osa keskustelijoista yrittää tahallaan harhauttaa toimittajia tekemään faktantarkistuksia epäolennaisista aihepiireistä esittämällä perättömiä väitteitä. 

Kolmas – ja yhä merkittävämpi – disinformaation ja journalismin kohtaamispiste on artikkeleiden valikoiva jakaminen sosiaalisessa mediassa. Rokotevastustajat esimerkiksi hyödyntävät laatulehtien verkko-otsikoita pönkittääkseen sanomaansa luotettavan lähteen brändillä.

”Toimitukset ovat epätoivoisia klikkien suhteen, ja niillä ei usein ole resursseja lähteiden tarkistamiseksi. Se tekee niistä helpon maalitaulun disinformaatiolle.”

Wardlen mukaan hyvin tehtyjä juttuja saatetaan otsikoida tavalla, josta puuttuvat harmaan sävyt ja itse jutusta löytyvät nyanssit.

– Viime vuoden jaetuin linkki Facebookissa oli Chicago Tribunen artikkeli siitä, kuinka lääkäri kuoli sen jälkeen, kun hän oli saanut koronarokotteen, Wardle sanoo.

Epäselvät otsikot – jotka voivat palvella disinformaatiota – syntyvät Wardlen mukaan sosiaalisen median alustojen ja niiden algoritmien rohkaisemana.

– Alustat ovat iso ongelma disinformaation suhteen. Tunteista ja sensaatiohakuisuudesta palkitsevat algoritmit luovat toimituksille tilanteen, jossa heidän pitää luoda alustoilla toimivaa sisältöä, koska se on yksi pääasiallisista keinoista saada lisää yleisöä sisällön luo.

Samalla toimittajista on tullut yhä parempia pohtimaan sitä, milloin disinformaation perkaaminen vain levittää sanomaa, Wardle kehuu.

Hän nostaa esimerkiksi Donald Trumpin presidenttikauden, jonka aikana toimittajat uutisoivat Twitter-tilin jokaisesta käänteestä. Tämä tekee journalismista haavoittuvaista ja mahdollistaa sen hyödyntämisen disinformaation levittämisessä.

– Vallitseva ajattelutapa on ennen ollut, että mitä enemmän epäkohtaa valaistaan, sitä paremmin se voidaan desinfioida. Mitä enemmän julkisuutta, sen parempi.

Samalla media tarvitsee jatkossakin toimittajia, jotka tunnistavat esimerkiksi uusien ääriliikkeiden sanaston eivätkä levitä sitä kritiikittä nopeiden uutistilanteiden yhteydessä. Varoittavana esimerkkinä Wardle nostaa esille incel-sanan saaman huomion Kanadan vuoden 2018 terrori-iskun yhteydessä. Internet-yhteisössä käytetyllä sanalla viitataan miehiin, jotka kokevat olevansa tahtomattaan selibaatissa. Äärijoukon retoriikka sai tällöin runsaasti tilaa mediassa, Wardle kritisoi.

– Me tarvitsemme toimittajia, jotka seuraavat internetin pimeitä puolia ja tuntevat niiden trendejä.

Wardlen mukaan toimitukset eivät ole reagoineet uusiin teknologioihin tarpeeksi nopeasti. Hän kertoo suutahtavansa aina, kun toimitukset syyttävät ahdingostaan uusia alustoja.

Wardle huomauttaa, että huhujen levittäminen on pohjimmiltaan ihmisten välinen viestintäkeino. 

– Ongelma ei tule teknologiasta vaan ihmisluonnosta, hän sanoo.

Sosiaalisen medioiden alustoilla ja reaktioista palkitsevien algoritmien alaisuudessa taipumus korostuu. Wardlen mukaan ratkaisu olisi opetella tapoja olla ilman alustoja – vaikka hän myöntääkin, että tämä on helpommin sanottu kuin tehty.

– Olennaista on löytää sellainen tapa olla yhteydessä yleisöön jossa voidaan sivuuttaa alustat. Meillä ei voi koskaan olla hyvää journalismia, jos ne ovat siinä välissä.

Lisää aiheesta

Uusin lehti

Tilaa uutiskirje

Varmista, että pysyt kärryillä, ja tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje. Viikoittaisessa kirjeessä kerromme media-alan uusista kokeiluista, hyvistä käytännöistä, ilmiöistä ja sen, missä nyt mennään.

Podcast