Luulin kyllä että luen enemmänki uutisia, mutta se taitaakin keskittyä otsikoiden lukemiseen.
Osa tuoreeseen digilukemisen ilmiöt -tutkimukseen osallistuneista yllättyi itsekin, miten vähän he seurantansa mukaan todella lukivat verkkomediaa – niin kuin 33-vuotias kommentoija yllä.
Tutkimuksesta käy ilmi, että digitaalisen median kulutusta leimaa silmäily ja nopea lukeminen.
Dagmar tutki Media Audit Finlandin toimeksiannosta sanoma- ja aikakauslehtien digitaalista lukemista laadullisella otteella. Mukana oli yli 30-henkinen joukko eri ikäisiä ihmisiä ympäri Suomen, joukossaan sekä ei-tilaajia että sanoma- tai aikakauslehden printti- ja digitilaajia.
- Näin tutkimus tehtiin
- Dagmar toteutti laadullisen tutkimuksen kahdessa vaiheessa. Esivaiheessa tehtiin kuusi syvähaastattelua etnografisella otteella videoyhteydellä.
- Varsinainen tutkimus toteutettiin 29-henkisessä online-yhteisössä, jossa osallistujat pitivät päiväkirjaa, keskustelivat ja vastasivat kysymyksiin.
- Tutkimuksessa mukana olleet olivat 16–74-vuotiaita suomalaisia eri ikäryhmistä, eri puolilta Suomea.
- Tutkimusta rahoitti Media-alan tutkimussäätiö.
Aamulla ryhmäläiset saattoivat katsoa pikaisesti otsikot ja kesken päivän silmäillä kursorisesti mediaa muun toiminnan ohessa. Illalla osa keskittyi mediaan tätä paremmin, jos ei ollut muuta tekemistä. Viikonloppuisin ja vapaapäivinä aikaa lukea oli enemmän ja osa käyttikin sitä myös pidempien juttujen lukemiseen myös digitaalisessa muodossa.
Keskittyminen digitaalisiin lähteisiin oli kuitenkin monelle vaikeaa.
– Digilukeminen on niin nopeaa ja jatkuvaa, että se keskeyttää muuta tekemistä mutta myös mediankäyttö keskeytyy, koska puhelin lähettää viestejä ja samaan aikaan on monta applikaatiota ja välilehteä auki, tutkimuksesta vastannut Dagmarin johtava strategi Anni Haavisto kuvaa.
Printistä käyttäjät puhuivat eri sävyyn, jopa nostalgisoiden. Printin lukeminen oli ”kunnon ihmisen hommaa”. Paperilta luettiin kerralla enemmän niin, että asiat jäivät paremmin mieleen.
Samantyyppisiä havaintoja on tehty tutkimuksessa aiemminkin.
Tutkimuksen pohjalta Haavisto nostaa esiin kourallisen asioita, joiden ratkaiseminen on olennaista digilehtien kasvun kannalta.
Yksi niistä liittyy juuri siihen, että yleisölle pitäisi tarjota heidän usein hektiseen käyttötilanteeseensa soveltuvaa digitaalista sisältöä. Toisaalta tulisi pohtia keinoja tukea keskittyvää lukemista, sillä tarve rauhalliselle mediankäytölle oli selkeä.
– Ihmiset eivät ole siirtymässä takaisin printtiin. Olennaista olisikin keksiä tapoja, jota helpottavat lukemista digin puolella, Haavisto sanoo.
Hänen mielestään lehdet vastasivat melko huonosti tutkimuksen käyttäjien tarpeisiin. Jutut olivat pitkiä, usein siis samoja kuin printissä, jota lukiessa käyttötilanne on rauhallinen.
Keskittyminen vaatisi Haaviston mukaan tiettyä mielenrauhaa; että voi pysyä lukemallaan sivulla eikä mikään vilku, hälytä tai keskeytä.
Toinen selkeä ratkaistava asia on maksullisuuden perustelu. Osallistujille ei ollut selvää, mikä kustantajan tuoma arvo on.
Useamman osallistujan mukaan mikään maksullisuus verkossa ei ole perusteltua, sillä kaiken voi löytää ilmaiseksi vähän vaivaa näkemällä.
– Oli myös ajatuksia siitä, että maksullinen verkkomedia on yhteiskunnallisesti epätasa-arvoistavaa, mutta silloinhan ei mietitä, ettei printtikään ole ollut ilmaista, Haavisto sanoo.
Erityisesti mikromaksaminen tai yksittäisestä jutusta maksaminen ei herättänyt kiinnostusta. Ehtona maksamiselle pidettiin selkeää tietoa siitä, mitä maksamisella saa ja että voi olla varma, ettei samaa hyödyllistä tai koskettavaa sisältöä saa muualta ilmaiseksi.
Palveluiden pitää olla ultrahelppoja käyttää, kaksi klikkausta on liikaa.
Haavisto sanoo, että toive matalasta kynnyksestä digitaalisessa ympäristössä nousee jatkuvasti esiin minkä tahansa alan kuluttajatutkimuksessa. Ihmiset eivät halua täyttää tietojaan tai joutua etsimään asioita. Palveluiden käytettävyydeltä odotetaan paljon, ja tämä on yksi haaste verkkomaksamisessa.
Tutkittu ryhmä haki digitaalisesta uutis- ja aikakausmediasta tekstisisältöä. Silti Haaviston mukaan erilaiset mediamuodot pitäisi ottaa paremmin haltuun.
Tutkimukseen osallistuneista monet katsoivat videoita ja kuuntelivat podcasteja muissa palveluissa, mutta lehtien verkkosivuille mennessään he varautuivat lukemaan tekstiä. Haaviston mukaan juuri varautuminen ja odotukset olivat olennaisia. TikTokiin tai YouTubeen mennään kuulokkeet päässä tai tilanteessa, jossa voi kuunnella ääniä.
Tarve varautumiseen näkyi myös niin, että ihmisiä ärsytti, jos he klikkasivat videosisältöön tietämättä muodosta etukäteen.
Tästä huolimatta käyttäjät toivoivat medialta monimediaisuuden haltuunottoa. Osin kyse on sukupolvien eroista.
– TikTokiin keskittyvä nuorempi polvi on niin tottunutta videosisältöön, että jos se ei siirry sanomalehteen, siirtyykö tämä sukupolvikaan.
Kuluttajat toivoivat personointia omien kiinnostusten mukaan mutta toisaalta suhtautuivat siihen epäilevästi.
Verkkomediassa mahdollisuus räätälöidä sisältöä nähtiin hyväksi tiettyyn rajaan saakka. Medialta odotettiin yhteiskunnallista vastuuta tarjota kokonaiskuvaa maailman tapahtumista.
– Jos muokkaan medialähteeni niin, että näen kaikki Ranskaa koskevat ja golf-uutiset, saan itselleni mieluisan paketin, mutten saakaan muuta. Vielä pahempana saatettiin pitää sitä, jos algoritmi tarjoilee uutisia aiemman klikkailuni perusteella ja luulen saavani kokonaisuutisointia, Haavisto kuvaa.
Perinteinen media voi hänen mukaansa parhaimmillaan toimia ratkaisuna, tarjota yhteistä maaperää somekuplien välillä. Toisaalta kuitenkin senkin on saatava virtaa sivuilleen.
– Jos sanomalehden etusivun vaihtoehtona on algoritmin minulle määrittelemä Instagram-fiidi, se fiidihän voi vetää puoleensa, siellä on kaikkea mikä tuo hyvää oloa, Haavisto sanoo.
Kaikkiaan tutkimuksessa uutismedia pärjäsi digitaalisessa lukemisessa paremmin kuin aikakausmedia, joka yhdistettiin suoremmin printtiin. Sanomalehtien verkkobrändejä käytettiin ja ne olivat tutumpia, kun taas monelle oli epäselvää, mikä digitaalinen aikakauslehti edes on. Tätä hämmennystä lisää se, että aikakauslehdet ovat tulleet hyvin erilaisissa muodoissa verkkoon.
Toisaalta Haavisto kiinnitti huomiota siihen, että genret, brändit ja lähteet hämärtyivät kautta linjan verkkokäytössä, kun sisältöihin tultiin eri reittejä myös sosiaalisen median kautta.
