Tilaa Uutiskirje!

Ajaako tunteiden metsästys kriittisen ajattelun ohi toimituksissa?

Näkökulmat

Kirjoittaja on kaunokirjallisesta journalismista väitellyt Tarinallinen journalismi -kirjan tekijä.

Selvitin puolisentoista vuotta sitten toimittajien näkemyksiä sosiaalisesta mediasta ja journalismin tarinallistumisesta. Sain verkkokyselyyni 55 anonyymia vastausta.

Vastaajista lähes kaikki olivat sitä mieltä, että koskettava tarina leviää sosiaalisessa mediassa paremmin kuin faktakeskeinen juttu. Kolme neljästä katsoi, että sosiaalinen media on muuttanut journalismin tekemistä merkittävästi.

Muutoksia sai kuvailla omin sanoin. Muutama vastaaja nosti esiin positiivisia vaikutuksia: sosiaalinen media on monipuolistanut lähteitä, aihevalikoimaa ja kerrontakeinoja.

Huomattavasti enemmän toimittajat tuottivat kuitenkin huolipuhetta: joko he olivat itse huolissaan journalismin muutoksesta tai kuvailivat ilmiöitä, jotka herättävät journalismin tutkimuksen näkökulmasta huolta.

”Toimittajana on pakko miettiä koko ajan, vetäähän juttu varmasti netissä. Jotta näin käy, sen pitää vetää myös somessa. Ainakin meillä statistiikkaa vahditaan todella tarkasti. Etenkään featurepuolella ei saisi tulla huteja, juttuja joita ei lueta, vaan jokaisen jutun pitäisi kerätä paljon yleisöä”, eräs vastaaja kuvaili.

”Tarinoihin pätevät samat vaatimukset kuin journalismiin yleensäkin: ne tulee kontekstoida, niiden edustavuutta pitää arvioida ja niiden faktat pitää tarkistaa.”

”Yleisön huomio on saatava kiinnitettyä muutamassa sekunnissa. Tämä muuttaa sitä, miten juttua ’myydään’. Se muuttaa myös sitä, mikä jutun kärjeksi tai otsikoksi valitaan. Sosiaalisessa mediassa jaettavuus korostuu ja sitä myöten myös tunteet tulevat entistä olennaisemmaksi osaksi journalistista sisältöä”, toinen vastaaja kiteytti.

Tunteet ovatkin sosiaalisen median polttoainetta. Postausta klikataan, kun se herättää esimerkiksi myötätuntoa tai ärtymystä.

Somessa tunteet roihahtavat hetkessä. Yksilö kokee tulleensa kohdelluksi väärin paikallisessa kahvilassa ja kertoo tunteikkaan tarinan kunnan Facebook-ryhmässä. Someraivo yltyy, ja pari trollia tulee vielä kurillaan heittämään lisää bensaa liekkeihin.

Pian ihmiset jo julistavat kahvilan boikottiin, vaikkei kukaan tiedä, mitä oli todella tapahtunut tai oliko mitään. Tunne on ajanut kriittisen ajattelun ohi.

Toisinaan media tarttuu tällaisiin postauksiin ja tekee niistä omia juttujaan. Tätä saatetaan perustella esimerkiksi ajan hermolla ja pienen puolella olemisella, mutta jos tapaukseen lähdetään kritiikittä mukaan, media on pian yhtenä tuomarina kohtuuttomassa sometuomioistuimessa.

Tunteisiin vetoamisessa on syytä olla tarkkana. Yksittäinen kokemus vetoaa tunteisiin tehokkaammin kuin tutkittu tieto. Rokotteiden kansanterveydellisestä hyödystä on vaikeampaa kertoa vetoavasti kuin rokotteen haittavaikutuksen takia vammautuneen lapsen kohtalosta.

Siksi tarinankertojan on tunnettava vastuunsa. Tarinoihin pätevät samat vaatimukset kuin journalismiin yleensäkin: ne tulee kontekstoida, niiden edustavuutta pitää arvioida ja niiden faktat pitää tarkistaa.

Sitä paitsi mitä tapahtuu journalistiselle riippumattomuudelle ja päätösvallalle, jos jutut tehdään ”somesuosion kiilto silmissä”, kuten eräs vastaaja kuvaili? Jos jutut optimoidaan someen ja tehdään sitä, mitä lukijat haluavat, missä tehdään juttuja, joita lukijat tarvitsisivat?

Tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje. Tilaa Suomen Lehdistö.

Lisää aiheesta

Uusin lehti

Tilaa uutiskirje

Varmista, että pysyt kärryillä, ja tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje. Viikoittaisessa kirjeessä kerromme media-alan uusista kokeiluista, hyvistä käytännöistä, ilmiöistä ja sen, missä nyt mennään.

Podcast